aamiainen · aamu · brunssi · lifestyle · Ruoka · ruokavinkki · ystävät

Salaiset ainesosat ja sinihomejuustoiset taatelit.

Omat vinkkini ruoanlaittoon? Leipomiseen? Salaiset ainesosat?
Kirjaa kauppalistaan.
Ensiksikin. Alustus on tärkeää. Tarpeeksi jauhoja, joo, ettei taikina tartu pöytään kiinni. Mutta sitäkin oleellisempaa on pohjustaa itse syöjää. Mikään muu ei toimi paremmin kuin kevyt urheilusuoritus ja kunnon jäähdyttely ennen ruokailua. Suihkunraikkaana ruokapöytään; ei-välttämättä-tällä-kertaa-niin-onnistunut-tuotos maistuu takuulla aivan uskomattomalta.
Ja toiseksi. Aivan ehdottomasti paras mauste on nälkä. Se sopii sekä trendileivoksiin että perinneruokiinkin. Ehkä ihan vähän paremmin suolaisiin luomuksiin kuin makeisiin. Nälän on oltava sellainen sopivasti mahanpohjassa kurniva, ei missään nimessä totaalista tyhjyyttä kouriva. Leikittelevä, vähän jopa ärsyttävä, mutta ei sietämätön.
Kolmanneksi. Ajoitus. Se on kaiken aa ja oo. Omasta mielestäni lähes poikkeuksetta ruoka kuin ruoka maistuu paljon paremmalta aamulla tai aamupäivällä. Vatsassa ei vielä paina päivän muut sapuskat ja suu on lähes hammastahnanraikas. Kohdesyöjät tietysti vaikuttavat ajoituksen suunnitteluun; toiset kokevat suurimmat makuelämyksensä vasta kello kolmen jälkeen iltapäivällä. On tietysti myös myöhäissyöjiä, joille päivällinen tarkoittaa kello kahtakymmentäyhtä.
Neljättä kikkaa en ole itse oppinut. Luulen, että en ehkä tule koskaan oppimaankaan. Se on mum’s touch. Vaikka lukisi tarkoin reseptistä, seuraisi tunnollisesti kohta kohdalta, lopputulos ei ole koskaan samanlainen kuin äidin ruokapöydässä. Jotain se äiti heittää aina mukaan soppaan. Ripauksen rakkautta, ehkä.
Kun illalla tein jo toista satsia uutta bravuriani, sinihomejuusto-taateleita, innokkaalle syöjälle, luulen niissä maistuneen kuitenkin Elina’s touch hivenen.

Täytetyt taatelit
Taateleita
sinihomejuustoa
Taateleita
cashewpähkinää
hiukan hunajaa

Pesto-Keso-saaristolaisnapit
Saaristolaisnappeja/ruisnappeja
Kesoa
Pestoa
Koristeluun esimerkiksi yrttejä tai kurkkua

Brunssi on siitä kiva juttu, että se yhdistää helposti kaikki kolme vinkkiä. Alustus; hyvin ehtii käydä heittämässä lenkin ennen herkuttelua. Mausteeksi nälkää; todellakin kasvaa aamupäivää odotellessa. Ja ajoitus puoliltapäivin; täydellistä. Itse asiassa eilen brunssilla tyttöjen kanssa toteutui neljäskin kohta; munavoi mun äidin tapaan. Heh ja nam. 
Eikä tietenkään sovi unohtaa seuraa. Rento, rauhallinen ja rakas. Lauantai ei kai voi alkaa paremmin?

Oikeastaan. Jos saisin päättää, jokainen päivä alkaisi rauhallisella brunssilla; vatsa suloisen täynnä sitä jaksaisi porskuttaa pitkänkin päivän erittäin tyytyväisenä ja hymy huulilla. Uskoisin.

Toteutettu yhteistyössä Petran ja Marissan kanssa. Kiitos. ❤

aamiainen · aamu · brunssi · Ruoka

Lauantain myöhäinen brunssi – kello yhdeksän.

Auvoinen aamun aloitus. Täydellinen alku päivälle. 
Millainenko?
”Pitkät yöunet ja pitkään nukkuminen. Seuraa ihana vetelöityminen; sohvalla lojumista maailmaa sen enempää ajattelematta. Rauhassa heräileminen ja muutaman tunnin varoitusajalla brunssipöytää tai hyvin myöhäistä aamupalaa – sopivan pienesti eli aika niukasti. Mieluiten lämmintä, kuumaa, vaikka polttavaa – ei kuitenkaan missään nimessä väljähtäneen kylmää. Hrrr. Hitaasti nautiskellen ja jokaista suupalaa maistellen. Keskustellen ja ajatuksia vaihtaen. Sitten myös. Ehdottomasti isosti porukkaa. Siis paljon ihmisiä silmien avaamisesta asti; yhdessä aamupalan valmistusta ja kahvin hörppimistä. Ehkä taustamusiikkia, kunhan on naurua. Hersyvää ja kovaa. Niin juu. Suuhun ainoastaan makeaa, suolainen saa aamuisin niin etomaan. Puoliltapäivin sitä alkaa ehkä jo unihiekat karisemaan. Aikaisintaan.”
Sellainen. 
Kun kääntää kaiken vielä ylösalaisin ja päinvastoin
Kuulostaa kyllä kovin täydelliseltä. Sellaiselta, että kuuluisi tykätä. Naurusta ja löhöilystä aamussa, ihmisistä ja höpöttämisestä aamiaisella. Ollaan silti ihan rehellisiä? Aamuihmisiäkin on erilaisia. Minä olen isosti early bird, mutta samalla aamuisin helposti myös loner. Ihan vähän erakko, hiljaisuudesta ja omasta ajasta nauttiva pohdiskelija. Aamuisin siis. Päässä oopperan veroinen sinfonia, mutta suutani en avaa ennen ensimmäistä kahvikupillista. Korkeintaan inahdan huomenet. En ole välttämättä väsynyt, vain vielä virittymätön.

Eilen tein ennätyksen nukuttuani vahingossa kymmentä vaille kahdeksaan. Tänään heräsin tuttuun tapaan ennen kuutta. Pitkistä yöunista kyllä pidän, mutta en aamun ainutlaatuisten tuntien kustannuksella. On maailman ihaninta herätä hiljaiseen asuntoon ja tassutella ihan yksin keittiön pimeyteen. Tuntuu vähän kuin olisi jouluaatto joka aamu. Kipristää masua ja olo tuntuu toiveikkaalta. Olen pienestä asti kokenut aamuissa olevan tietynlaista taikaa. 
Kun silmäni mä auki saan. Ja puurokulhoni edessäni nään. Heräämisestä saattaa helpostikin olla kulunut vasta noin puolitoista minuuttia, kun jo olen tyrkkäämässä mikroon aamupalaani. On miltei sietämätön ajatus, että odottaisin tunnin tai kaksi saadakseni aamuisin syötävää. Olen muutamia kertoja käynyt ennen aamiaista vetämässä nopeat pyrähdykset ulkona – ja joka kerta on tuntunut hassulla tapaa väärältä. Olen niin ehdollistunut siihen, että puuro on ehdottoman ensimmäinen asia päivässäni.
Joo. Paljon suolaa ja pakastinkylmää. Puuroa siis. Laitan kyllä päälle marjojakin ja käytän ensin mikrossa. Lopuksi aina kuitenkin isken koko lautasen kylmettymään pakastimeen. Mitä möykkyisempi, sitä maittavampi. Oikeasti nam. Nopeasti ja paljon kurnivaan vatsaan. Hyvää on, vaikka joka lusikallista ei niin malttaisikaan makustella ja hitaasti nautiskella.
Ja Rinkelin täydellinen aamu. Se päättyy salihousuihin hyppäämiseen – ja jatkuu siitä eteenpäin päivänä.
Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että täydellinen syntyy usein ennenkokemattomasti. Vähintääkin vieraammasta ja vähän yllättävästä. Syntyäkseen täydellisyys saattaa tarvita pienehkön irvistyksen ja tuhahduksen no okei. Onneksi se on ainoastaan hankaluutta irrottautua jo – tai liian usein – koetusta. Tuttu ja turvallinen on hyvää ja kivaa, mutta ihan mahtavaan tarvitaan monestikin jotain hitusen uudehkoa –  tai täysin uutta. Sen vuoksi minulle tärkeät aamutkaan eivät saa olla aina vain sitä samaa. Puurokulhoja yksinäni. Itse asiassa nautin suunnitellessani mahdollisia erilaisia, aamuisia kokemuksia; ystävätäyteisiä brunsseja, oikeasti hitaita, mutta aikaisia aamiaisia Helsingissä, basicpuurojen sijaan kesäkurpitsaisia sellaisia tai ihan villiksi heittäytyessäni kanelisia banaanilettuja Kesolla.

Ei täydellisen aamun määrittely taidakaan olla niin yksinkertaista. Se ei ole jatkuvasti samanlaisena toistuvaa, mutta ei kyllä joka-aamuista erilaisuuttakaan. Täydellinen elämä on mielihyvän mukana kulkemista, kulki se reitti sitten mistä vain. Täydelliset aamutkin ovat varmasti siten tilannesidonnaisia ja vaihtelevat mielen mukaan.
Parasta keskittyä vain kivaan, täydellisyys tulee sivussa itsestään.