Sun parhaat puolet esiinsaava jäätelökeksi.

04/04/2017 Elina4 kommenttia

Ooks ajatellut kertaakaan, koska sä oot omana itsenäsi parhaimmillasi.

Mä olen nimittäin vähän sellainen, että kaikki tilanteet eivät välttämättä imartele mua. Vaikka lähellä olisinkin omaa itseäni. Silloin mä en useinkaan saa tuotua rentoa itseäni esille, mikä taas johtuu pitkälti tilanteen luonteesta; jännittävän ilmapiirin lisäksi esimerkiksi hämmentävä ja sekava hetki, josta en saa heti kiinni, tai pienenkin myötähäpeän tuntu ilmassa saavat mut pikkuiseen lukkoon. Sitten mä myöhemmin aina mietin, kuinka sika hidasälyiseltä tai kylmältä mahdoin vaikuttaa. Ihan harmittaa, etten oikein istunut tilanteeseen.

Itselleni lähinnä mä olen monesti vitsaillut, että omana itsenäni parhaimmillani mä olen ehdottomasti kolmena ajankohtana:

Ensiksikin. Heti lenkiltä tultuani – ehdota mitä vain, todennäköisesti endorfiinihöyryissä suostun.

Toiseksi. Aamuisin ekan kahvikupillisen kumottuani – edelleen voit esittää mulle mitä vain, sillä just silloin elämä inspiroi ja kaikki tuntuu niin hirveän mahdolliselta, että aika varmasti huokaan vastaukseksi kyllä muutaman korkealentoisen idean kera.

Kolmanneksi. Yksinkertaisesti siis suklaata syödessäni – no hitsi kun mä oon suklaasuisena aina vain niin onnellinen, että sä kyllä saat siitä osasi.

17779070_1470034923008976_1786277851_o

Totta puhuakseni kai kaikkiin tilanteisiin liittyy vahvasti se, että koen sillä hetkellä elämäni hyväksi. Ei kai kokonainen Sinisen levykään maistuisi miltään suuren surun keskellä (joissain tilanteissa korkeintaan lievittäisi sitä).

Lähiaikoina mä olen paneutunut ajatuksissani myös tekijöihin, jotka vaikuttavat erilaisissa tilanteissa ilmenevään käyttäytymiseen, tarkemmin omaan itseen. Mä en ole koskaan osannut ajatella, että käyttäytymiseni eri tilanteissa eri tavalla olisi mitään muuta kuin vaihtelevasti useampien puolieni esiintulemista. Aina olen kuitenkin mieltänyt sen siten, että sellainen eri puolien ilmeneminen on käytännössä itsestäni lähtöisin; mä itse teen sen itsessäni reagoimalla ja aistimalla tilanteita. En oikeastaan ymmärrä syytä siihen, miksi en ole aiemmin suuremmin kiinnittänyt huomiota toisiin ihmisiin erilaisten tilanteiden tekijöinä. Koska lähiaikoina mulle on käynyt kovinkin selväksi, että osin just erilaiset ihmiset saavat musta erilaisia puolia esiin. Tiedätkö, kun oikeasti on ihmisiä, jotka jo läsnäolollaan esimerkiksi herättävät eloon orastavan varmuuden toisessa jonkin asian suhteen tai joiden seurassa ainoa varteenotettava vaihtoehto on olla sitä mitä oikeasti onkin. Valitettavasti päinvastoinkin. Mieletöntä kummallakin tapaa.

blogi38

Tosin olen mä kyllä keksinyt neljännenkin ajankohdan, joka saa nostettua mun parhaimpia puolia esille.

Meinaa Oreo-jäätelökeksi kourassa. Kantsii kokeilla. Mä olen itse ainakin se kädessä ihan sulaa vahaa kenen tahansa seurassa.

Pohja

200 g Oreo-keksejä

50 g voita

Jäätelö

1 muna

0,5 dl sokeria

1 dl kuohukermaa

Vajaa puoli purkkia (80-90g) vaniljatuorejuustoa

Oman maun mukaan Oreo-keksejä

Murskaa pohjan keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele tiiviisti voideltujen muottien/vuokien (mä itse käytin mukeja) pohjalle puolet keksitaikinasta. Aloita jäätelönvalmistus erottelemalla keltuainen ja valkuainen. Vatkaa erikseen: valkuainen, keltuais-sokeri-seos ja kerma. Yhdistä ne. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja murskattuja keksejä. Kaada vuokiin ja pakasta reilu pari tuntia, jonka jälkeen painele kovettuneen jäätelömassan päälle loput keksitaikinasta. Pakasta vielä vähintään pari tuntia. (Ohje muunneltu Valion reseptistä)

lifestyle · oma hyvinvointi · Ruoka · ruokavinkki

Mielialahiilari.

22/02/201722/02/2017 Elina3 kommenttia

Millä tavoin toimia, kun itkuraivareiden sijaan olo on vain apea? Kun kyynelehtiminen ei tule kyseeseen, mutta mitäänsanomaton mieli siltikin vaivaa? Entä kuinka kuorruttaa ilo? Kun jo onnellinen tila kaipaa pienen pikkuruista kohotusta? Kuinka löytää huonon hyvä puoli tai puoliksi tyhjän lasin täysinäisyys? Kun asenne tarvitsee ryhtiliiketta ja ryhtiliike jotakin apuvälinettä?

Mä syön hiilaria. Ja tulee tuitui-olo.

Vaikka en syö normaalisti arjen tohinassa erityisesti hiilihydraatteihin panostaen, ainakaan pasta- ja pannukakkupainotteisesti, koen omistavani siltikin todellisen hiilarikoneiston. Tehokas hiilarikoneisto, niin millainen se on? En ole kai koskaan kokenut spagetin oikeasti vetävän vetelän väsyneeksi, lounaallakaan, enkä liiemmin valkoisista valkoisimpienkaan jauhojen erityisemmin turvottavan. Oikeastaan kummankin suhteen aikamoisen vahvasti päinvastoin. Kaikkein suurin vaikutus paahtoleivillä ja riisipuuroilla on kuitenkin mielialaani.

Mä en syö hiilaria, jotta mun häilyvä mieliala kohenisi tai jotta mä olisin yhä iloisempi. Mutta kun mä syön hiilaria, mä kyllä huomaan sen mun mielialassa monellakin tapaa.

Joskus jopa niinkin, että pastakulhon jälkeen oman maailmani – lähinnä ajatusteni – määrätyt osiot, siis ideat, haaveet ja odotukset, tuntuvat mahdollisilta. Pannukakkupellillisen pituisen mietintätauon jälkeen mahdottoman toteutettavissa olevilta.

Onkohan monellekin mielialahiilari juttuna tuttu?

Pastainen potku parempaan oloon

Paketti fetaa

Rasia pinaattia

Ruokakermaa

Sipulia

Pippuria

Perhospastaa

Kuullota hei ensiksi sipulit ja lisää sen jälkeen pinaatti. Lorauta sekaan kermaa. Lopuksi pilko mukaan feta ja heitä mukaan mausteita. Pyöräytä koko hässäkkä keitetyn perhospastan kanssa sekaisin.

lifestyle · muistoja · Ruoka · ruokavinkki · vitsi oli

Paluun tekevä protskupiirakka.

03/02/201703/02/2017 ElinaYksi kommentti

Moi. Mä olen Elina ja mä olen entinen proteiinileivontakoukuttunut.

Moi Elina. Tervetuloa PLK-ryhmään. Täällä jokainen saa kertoa ääneen aivan kaikki mieleenpalautuvat protskureseptit ilman tuomitsevia yökkäilyjä.

Okei selvä. Mä en tiedä, kuinka moni tiesi mun taustasta. Siitä, että olin ihan älyttömän innostunut kaikenlaisista niin sanotuista vaihtoehtoisista leivonnaisista. Raakakakut eivät olleet silloin vielä niinkään pinnalla, vaan enemmänkin kaikenlaiset proteiinipitoiset leivonnaiset valtasivat keittiöitä. Mun omatkin hässäkät pystyy vielä tänä päivänäkin kiteyttämään aika hyvin seuraavaan: kaurahiutaleinen kananmuna-banaani-kardemummakombo.

Kuten sanottu, mä olin äärettömän innostunut proteiinipitoisista banaanileivistä ja kesäkurpitsapiirakoista. Oli siisteintä ikinä saada oikeanlainen koostumus ja aika makea maku ilman vehnäjauhoja ja sokeria ja kaikkea tavallista. Voi niitä aikoja.

Vaikka jätti se kaikki kyllä aikamoisia traumojakin.

Mua ei voi syyttää yrittämättä jättämisestä tai toiveikkuuden puutteesta. Ihan jokainen kerta mä olin odottavaisin ja jännittynein mielin, kun tarjoilin kyhäelmiäni usein kovin epäluuloisille testimaistajille. Protskuleipomusteni menestyksestä ehkä kertoo jotakin se, että loppuaikoina tahtoi olla hankalaa saada enää syöjiä. Aluksihan se oli ihan sanatonta katseenvaihtoa mun selkäni takana, mutta suhteellisen pian jo suoria sanoja: rehellisesti sanottu ei tämä kyllä kovin hyvää ole. Mä muistan vieläkin sen kaiken kuin eilisen.

Kyllähän se ajanmittaa ajoi mut epätoivon partaalle. Ja oikeastaan vasta viimeisen vuoden aikana mä olen uskaltanut totutella taas kauhanvarteen – jopa niin hienoin tuloksin, että leivoin viime viikonloppuna ensimmäisen protskupiirakan sitten romahdukseni.

Saanko mä jakaa sen teidän kaikkien kanssa?

Tottakai. Ole hyvä.

Eli Paluun tekevä proteiinirahkapiirakka

Pohja:

Noin 5 dl kaurahiutaleita

2 kananmunaa

hunajaa

Täyte:

Noin 300 g itsemaustettua marjarahkaa tai valmiiksi maustettua (esim. sokerilla makeutettu Profeel)

2 kananmunaa

hunajaa

(pakaste)marjoja (esim. mustikkaa tai mansikkaa)

Pohjan ainekset sekaisin. Painele se sitten piirakkavuokaan, jossa kannattaa käyttää leivinpaperia. Sekoita täytteen ainekset ja kaada pohjan päälle. Paista 20-25 minuuttia uunissa noin 200 asteessa.

Olipahan vapauttavaa.

Entä tästä eteenpäin?

Ovat protskuleivonnaiset ehkä tulleet taas jäädäkseen elämääni. Tavallisen pannukakun rinnalle tietysti.

ajatuksia · lifestyle · oma elämä · Ruoka · ruokavinkki

Ei tunneta, sekasyöjä. Terveisin vege.

31/01/2017 Elina4 kommenttia

Moi. Kuka sä olet? Tunnetaanko me? Mä olen siis vegaani, heippa.

En mä usko. Mä olen meinaa sekasyöjä, moi vaan.

En ihmettelisi, vaikka vielä joku päivä tervehdittäisiin tällä tavoin. Sillä näin kärjistettynä välillä tuntuu, että kahden ihmisen tavatessa aika lähellä päällimmäisiä ajatuksia on heidän ruokaideologiansa. Ehkä nykypäivän ystäväkirjoissakin on raksi ruutuun -periaatteella kysymys eläinperäisten tuotteiden kuluttamisesta. Eikä siinä mitään. Toivon mukaan koskaan ei tarvitse kuitenkaan tervehtiä ketään eri ihmisarvoihin jaottelemalla.

Terve. Hei mikä sun ihmiarvo onkaan?

Vegaanihan se.

Vau. Mä oon vaan tällanen pesco-ovo-vege.

Ihan säännöllisin väliajoin pyrin unohtamaan päivittäisestä ruokavaliostani lihan. Sekasyöjyydestäni huolimatta siis. Toisaalta säännöllisesti pyrin jättämään ruokavaliostani pois myös härkikset, nyhtikset, tofut ja sensellaiset. Silloin tavoitteeni on keskittyä ihan vain kasviksiin ja siihen, mitä niistä saa itse aikaiseksi. Koska kaikenlaisten uusien innovaatioiden viidakossa sitä tuppaa unohtamaan ne kaikkein yksinkertaisimmat. No, vaikka itsetehdyt kasvispihvit.

Vaikka en itsekään kuluta lihaa suuria määriä ja ymmärrän hyvin vegaanisuutta seuraavia, älytön omasta ruokavaliosta ääntä pitäminen saa minut kuitenkin tahtomattani karttamaan senkaltaisia ihmisiä. Kai koska liitän sellaiseen helposti hyvin negatiivisen energian ja jollain tapaa myös pelkään tuomitsemista; jos elänkin eri valintojen kanssa. En minäkään ole tosissani koskaan tuominnut tai ylenkatsonut ihmisiä, jotka käyttävät alkoholia. Ehkä vähän sama.

Sunnuntaina ruokapöydässäni – tai no oikeammin äidin – oli kasviskimara. Ei vegaaninen, ei välttämättä tahallaan lihattomuuteen pyrkivä, vaan ihan kasvisten ja hyvän maun ilosta.

Täyteläinen tomaattikeitto

5 tomaattia

1 sipuli

öljyä

sopivasti kana- tai kasvislientä

yhtä sopivasti kermaa ja/tai mascarponea

1 keltuainen

basilikaa tai muita yrttejä

Pilko sipuli ja tomaatit. Kuullota ensin sipulia, älä ruskista. Lisää sitten tomaattipalat. Hetken päästä lisää tilkka kana/kasvislientä. Anna tomaattien pehmentyä kunnolla. Sekoita keltuainen ja kerma yhteen ja kaada joukkoon. Lisää lopuksi loput liemet (määrää riippuu siitä, kuinka litkua haluat). Äläkä unohda maustaa.

Yksinkertaisimmat kasvispihvit kermaviilikastikkeella

pätkä kesäkurpitsaa

porkkanoita

palsternakkaa

kaalia

1-2 kananmunaa

öljyä

suolaa ja pippuria

kastikkeeseen 1 prk kermaviiliä + mausteita + kapriksia

Raasta kaikki, sekoita, lisää mausteet ja kananmunat. Paista pannulla. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Moi. Oon ihan vaan Elina.

Heippa. Kiva tavata.

ajatuksia · lifestyle · ruokavinkki

Mifupuuroo.

06/01/201706/01/2017 ElinaKommentoi

Hitsit. Että sattuukin päähän. Kun mun lukuisat hienot ideat kasautuvat ajatuksiin. Aika usein mä kuulen silloin mielessäni tuhahtelua; äidillä oli tapana vähän tuhahdella ideoilleni, kun olin pieni. Että ethän sä nyt voi. Huokailut saivat ideat näyttäytymään hulluhkoina, vaikka mun mielestä ne olivat suorastaan nerokkaita. Jälkeenpäin ajateltuna vain hullunkurisia. Suhteellisen itsepäisestä luonteestani huolimatta mulla on nykyäänkin vielä joskus vaikeuksia muistaa, että kyllähän mä näin aikuisena voin kaikenlaista. Se saa mut aina virnistelemään ja toteamaan, että eri ihmisten rajat ovat kovin eri paikkoihin piirrettyjä.

blogi576

Tällä hetkellä mun pakottavimmalta tuntuva idea liittyy kaurapuuroon ja mifuun. Koska mä en ole aina ollut täysin vakuuttunut makeasta kaurapuurosta aamupalalla, kaipuu suolaisesta lisukkeesta on jäänyt kaihertamaan. Tuntuu siten täysin aukottomalta päättelyketjulta tämä: koska tähänkin mennessä olen syönyt raejuustoa ja mehukeittoa puuron seassa, ja koska pelkkä raejuusto ja suola tuntuvat liian mauttomalta, ja vieläpä koska mifua on tituleerattu kuin sitkeäksi raejuustoksi, miksi suolaisen aamupalapuuron aikaansaamiseksi sekaan ei heittäisi meksikolaisittain maustettua mifua. Hei mifupuuroa.

Puh huh.

Toinen ideani on sellainen, jonka olemassaolon olen oikeastaan unohtanut vuosien saatossa. Aukoton päättelyketju alkaa näin: koska omassa asunnossa on nyt sauna, ja koska välittäjäkin tituleerasi pihaa alueen suojaisimmaksi, ja koska lumihanget ovat vihdoin saapuneet Järvenpäähänkin, miksi ihmeessä en hyödyntäisi niitä näin viidentoista vuoden tauon jälkeen. Just, lumihangessa pyörintää.

Koska faktahan on, että ideoiden pakottamaa päätä ei pysty parantamaan kuin testaamalla jokainen idea käytännössä yksitellen.

aitous · joulu · lifestyle · Ruoka · ruokavinkki

Joulun nougat eli itsetehdyistä lahjoista.

23/12/201623/12/2016 Elina3 kommenttia

Vähän samaan tapaan kuin mä pikkuisena ajattelin aina säälien, että miten äiti-parka ei nyt ymmärrä sen kukan nimen olevan oikeasti hyväsintti. Niin siis samalla tavoin hiukan säälien ajattelin aina myös, että kertoopa äiti uskottavasti itsetehtyjen lahjojen olevan parhaita. Kun itse toivoin tuhat kertaa mieluummin Belvillejä tai pehmokoiraa, en mitään itse kyhättyjä häkkyröitä. Enkä häkkyröitä olisi kai äidille valmistellutkaan, jos pienessä kourassani olisi ollut edes kaksi markkainen.

Ihan aina kun mä olen kuitenkin lähimmille ihmisille halunnut antaa edes jotakin.

Näin aikuisena mulle on kyllä jo selvinnyt, että se kukka ihan oikeasti taitaa sittenkin olla hyasintti. Vaikka aika kauan ja kovaa yritin silloin pienenä ihan toista jankuttaa. Itse asiassa äiti saattoi olla silloin toisessakin asiassa täysin vilpitön: että itsetehdyt lahjat ovat aikuisista ihan parhaita. Sillä nykyään mä itse ainakin arvostan suuresti itse väkerreltyjä lahjoja – ja etenkin aikaa ja vaivaa, joita lahjaan on laitettu. Kaupoistakin saa upeita lahjoja, mutta raha ei aina takaa sitä, että lahjansaajaa on todella mietitty.

Ja mun mielestä joululahjoissa saa näkyä sellainen suloinen kömpelyys. Ihan varmasti jokainen osaa halutessaan tehdä omin kätösin jotakin lahjaksi.

Mä olen nyt muutamana vuonna tehnyt osin itse joululahjat. Koska mä en ole keksinyt kovin osuvia lahjoja kaupoista, niin ostetun krääsämäisen sijaan oleen koettanut väkertää itsetehtyä. Mä annan yleensäkin joululahjat vain kaikkein lähimmille ihmisille. Senpä vuoksi en ole ottanut ääretöntä stressiä itsetehtyjen onnistumisesta. Arvelen, että niitä on kaikesta huolimatta arvostettu.

Tänäkin vuonna taiteilin kaikenlaista. Esimerkiksi itsetehtyjä joulunougatpaloja. Sellaisia voi tehdä esimerkiksi tällaisella ohjeella:

125 g nougatsuklaata ja saman verran maitosuklaata, sopivasti suolapähkinöitä tai vaikka manteleita, halutessasi rusinoita, 30 g vielä tummaa suklaata.

Sulata vesihauteessa nougat ja maitosuklaa. Lisää joukkoon rouhitut pähkinät/pilkotut rusinat ja kaada massa sopivaan vuokaan. Ripottele päälle rouhittua tummaa suklaata ja anna jähmettyä jääkaapissa noin 24 tuntia.

itsetutkiskelu · lifestyle · oivallukset · Ruoka · ruokavinkki

Järjetöntä.

17/11/2016 Elina2 kommenttia

Kuulkaa. Tänään tällainen kysymys.

Kuinka paljon elämässä on oltava järkeä?

Veikkaan seuraavaa: sellaiselle, joka on tottunut änkemään elämäänsä paljon sitä, vähempi on parempi. Itse olen huomannut, että välillä yritän väen väkisin mahduttaa sitä omaan elooni. Miksikö. Kai koska se vain tuntuu järkeilemällä kauheasti järkevältä.

Vaikkakin veikkaan vielä toisen asian: elämä muuttuu kaikella tapaa paljon, paljon järkevämmäksi, kun sisäistää, että se samainen elämä sisältää aina standardimäärän järjettömyyttä. Vakio, mikä vakio – turha vastaan on taistella. Itse asiassa tällaiselle vahvasti järkevyyteen päin olevalle ihmisille lisäpiikki sitä itseään ei olisi varmasti lainkaan pahitteeksi.

Periaatteessa on täysin järjenvastaista tunkea yhteen ja samaan kakkuun paria suklaalevyä, tuorejuustoa ja kuohukermaa sekä laittomaa määrää sokeria. Mutta sinnepähän mötkähti. Oli muuten järjettömän hyvää.

Järjetön suklaakakkunen

Pohja: 4,5 dl vehnäjauhoja, 4,5 dl sokeria, 2 dl kaakaojauhetta, 2 tl vaniljasokeria, 2 tl leivinjauhetta, 1,5 tl ruokasoodaa, 1 tl suolaa, 2 dl maitoa, 1 dl öljyä, 2 dl vahvaa kahvia, 2 kananmunaa

Täyte/kuorrute: 2 dl kuohukermaa (kermavaahdoksi), 300 g maitosuklaata, 400 g tuorejuustoa, 1 dl tomusokeria

Koristeluun: maitosuklaata, kaakaojauhetta

Ja järjetöntä on jättää syömättä.

ajatuksia · ihana arki · itsensä kuuntelu · lifestyle · oma elämä · Ruoka · ruokavinkki

Ai, yksin kahvilassa.

27/10/2016 ElinaKommentoi

Kuka lähtis mun kaa?

On heittää vastakysymys, jonka haluaisin olevan oikeastaan ennemminkin kepeä toteamus: entä jos lähtisit ihan vain itsesi kanssa.

Mut asia on niin, et mä en osaa!

Itse asiassa tähän kohtaan on olemassa raakoja faktoja – sellaisilta ne voivat siis tuntua, jääkimpaleilta kurkussa. Yksi niistä kuuluu ainakin seuraavasti: penkissä istutaan yksin ollessa aivan samalla tavoin kuin jos vieressä istuisi kaveri. Kahvilassa juoma tilataan täysin samaan tapaan. Tosin on muistettava sanoa, että tänään kahden kupin sijaan riittää yksi.

No hei noloohan sellane vähä on…

Totta. Teininä ehkä. Voiko kukaan aivan tosissaan miettiä, että hylkiö on sellainen, joka istuu yksin omassa rauhassa leffateatterissa. Niinpä niin. On oikeastaan hyödyllistä opetella välillä olemaan ihan vain itsensä kanssa muuallakin kuin kotona neljän seinän sisällä. Sitä kun alkaa miettimään normaaleja juttuja vähän tuoreemmalla tavalla. Mihin esimerkiksi lasket katseesi haukatessasi pullaa, kun et voi tuijottaa kahviseuran paitaa. Tai mitä tapahtuu väliajoilla, kun suussa ei ole pullaa eikä suu voi käydä. Sitä törmää sellaisiin haasteisiin kuin huulten luonnollinen lepuuttaminen ja käsien huoleton liikkumattomuus.

blogi615

Hirveen vaikeeta.

Aluksihan kaikki on, eikö. Voi olla ehkä helpoin aloittaa elokuvateatterista. Menee sinne itsensä kanssa treffeille; ei tarvitse pimeässä miettiä huulia tai käsiä tai hirveämmin yksinoloa. Seuraava askel on ehkä sitten jokin toimintaa vaativa, seinäkiipeily vaikka. Konkareiden kannattaa kokeilla kahvittelua, sillä siihen löytää haastetta sen mukaan, valitseeko pienen ja rauhallisen vai hälisevän ketjukuppilan.

Jos mä haluun olla vaa koton?

No sitten. Älä makoile ja löhöile, vaan keksi touhua. Kysy itseltäsi, että mitä tänään tehtäisiin. Itsensä kanssa voi tehdä muutakin kuin siivota ja pyykätä. Tarkoitan, että jotakin oikeasti kivaa! Esimerkiksi leipoa ja tarjoilla tuotokset katetusta pöydästä kahvin kera – pelkästään itselle.

Saisko jotain helpotusta jostain ohjeesta.

Valkosuklaaputousmaustekakun ohje menee näin. Laita 4½ desiä vehnäjauhoja ja joku 2 desiä sokeria. Lisää kulhoon 3 kananmunaa, noin 2 desiä sulaa voita ja 1 purkki kermaviiliä. Äläkä unohda mausteita eli 2 ruokalusikallista piparkakkumaustetta, 2 teelusikallista ruokasoodaa ja villeimmät voivat laittaa vähän lisäksi vielä kanelia. Sekoita nuo kaikki ainekset kulhossa ja kaada voideltuun maustekakkuvuokaan. Sitten paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Jäähtymisen jälkeen voi kuorruttaa sulatetulla valkosuklaalla koko kakun. Hirveän hyvää etenkin kylmänä maidon kanssa.

blogi616

Tänään mä meinasin ihan oikeasti mennä kokeilemaan yksin kahvittelua. Vähän jänskää.

oma elämä · Ruoka · ruokavinkki

Nyhtiksen tulikoe.

21/08/201622/10/2016 Elina2 kommenttia

Olen lukenut jo aika hirveän monta nyhtisreseptiä. Taitaa olla yksi kirjakin nyhtökaurasta jo kirjoitettu. Jossakin ravintolassa tarjoillaan sitä kebabannoksessa ja pitaleivän välissä se on lehtien ruokakriitikoiden mukaan täydellistä.

Mutta tiedätkö, mikä on uuden elintarvikkeen todellinen tulikoe?

Minä nimittäin kokeilin selviääkö nyhtis siitä.

Maustamatonta nyhtökauraa kylmänä ketsupilla. Se on se.

Jos jotakin pystyy syömään siten, sen on aivan oikeasti oltava hyvää. Kai melkein kaiken saa maistumaan hyvältä kastikkeilla ja tahnoilla, leivän sisään syvälle upotettuna tai johonkin muuhun piilotettuna. Väitän, että jokin elintarvikkeessa on pielessä, mikäli oma maku pitää yrittää peittää. Ymmärrän tosin, että henkilö, joka on elänyt eristyksissä linsseistä ja pavuista tai jonka jokapäiväinen leipä on lähinnä jauhelihaa ja lehtipihviä, saattaa vierastaa nyhtistä: ajatusta tai pientä papuaromia.

Pari asiaa yllätti. Nyhtis on tuhti ja suutuntuma on sitkeähkö.

Palatakseni vielä tulikokeeseen: läpi meni. Kirkkaasti. Jos jokin maistuu mukisematta kylmänä ketsupilla, sen on oltava suorastaan nerokas keksintö. Ehkä minustakin tulee vielä joku päivä yhtä viisas elintarviketieteilijä kuin nyhtökauran kehittäjä.

ajatuksia · elämänasenne · Ruoka · ruokavinkki

Gourmet-omenapiirakka omenapiirakkana.

17/08/201622/10/2016 Elina4 kommenttia

Kyllä minä nauran makeimmin juuri silloin, kun hoen itselleni, että älä vain ala höröttämään. Toisaalta taas kyynelien pidättäminen on vaikeinta juuri silloin, kun niitä ei missään nimessä haluaisi kenellekään paljastaa. Ja kun lataan johonkin kauan odotettuun hirveästi odotuksia ilosta, huomaan hyvän olon jättävän kokonaan saapumatta.

Pakottaminen kääntää väärinpäin – tunteet ja olotilat ainakin.

Koenkin itselleni tärkeäksi, että osaan kohdata vastaantulijan juuri sellaisena kuin se on tulossa. Surun suruna ja ilon ilona. Ilman omaan hetkeen sopivammaksi muokkaamista tai silmien tarkoituksellista ummistamista. Toisinaan mietin, että sellainen on oikeastaan sitä tasapainon säilyttämistä: jos tietää, että on ihan okei päästää muutama kyynel silloin tällöin siltä niin tuntuessa, ei varmastikaan koe tarvetta jatkuvasti taistella suurta itkuromahduskohtausta vastaan.

Itseltä tunteiden – tai asioiden – kieltäminen alkaa ihmeellisellä tavalla kuin houkuttamaan.

Sen vuoksi pyrinkin pitämään oman ajatusmaailmani kokonaisuudessaan mahdollisimman yksinkertaisena: suklaa suklaana, raakasuklaa raakasuklaana. Yhtä lailla kuin mansikkakermakakku mansikkakermakakkuna, kookosraakakakku kookosraakakakkuna. Elämääni mahtuu sekä mustaa että valkoista ja kaikkea niiden väliltä enkä väkisin yritä valita vain yhtä kaiken joukosta.

Tasapainon saa helpohkosti hukattua liian tiukoilla valinnoilla. Siten syntyneet houkutukset voivat olla hurjasti hallitsemattomampia kuin puhtaasta halusta syntyneet halut.

Kyllä. Sokeri siis sokerina ja voi voina silloin, kun niitä on syödäkseen. Sen kunniaksi nimenomaista ajatusta säästelemätön omenapiirakan ohje.

Gourmet-omppupiiras

Pohja

5 dl vehnäjauhoja

2½ dl tummaa sokeria (fariini)

2½ dl pehmeää voita

Juustokakkutäyte

600 g maustamatonta tuorejuustoa

1 3/4 dl sokeria

3 kananmunaa

1½ tl vaniljauutettaa (tai vaniljasokeria)

Omenat

3 Granny Smith omenaa kuorittuna ja hienonnettuna

2 rkl sokeria

½ tl kanelia

1/4 tl muskottipähkinäjauhetta

Murupäällinen

2½ dl tummaa sokeria (fariini)

2½ dl vehnäjauhoja

1½ dl kaurahiutaleita

1½ dl pehmeää voita

Sekoita jauhot ja sokeri. Nypi voi joukkoon. Painele leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan tiiviisti. Paista noin 15 minuuttia 175 asteessa kunnes pohja on saanut väriä.

Sekoita juustokakkutäyte kulhossa ja lisää lämpimän pohjan päälle.

Hienonna omenat ja lisää mausteet. Ripottele juustokakkutäytteen päälle.

Sekoita murupäällisen jauhot, hiutaleet ja sokeri. Nypi voi joukkoon ja ripottele koko komeuden päälle. Paista uunissa noin 45 minuuttia (tai kauemmin riippuen vuoan koosta ja piirakan paksuudesta) kunnes juustokakkutäyte on kunnolla hyytynyt.

Nauti viileänä vaniljakastikkeella.

Elina Heidi Rinkeli

Kategoria: ruokavinkki