Kategoria: ihana arki

aitous · ajatuksia · ihana arki · itsetutkiskelu · loma · matkailu · oma hyvinvointi

Ainokainen tuliainen

Elina2 kommenttia

On yksi tuliainen, jonka koetan aina ulkomaanmatkalta tuoda mukanani kotiin. Jokainen kerta se ei kulkeudu Järvenpäähän asti perille – tarkemmin en tiedä, mihin kohtaa matkaa se juuttuu. Että tulliinko jo vai tipahteleeko lentokoneesta esimerkiksi Saksan paikkeille. Olen mä sellaisen tilanteen sattuessa yrittänyt kalastella sitä ja onkiakin Itämerestä. Siis joskus ihan onnistuneinkin yrityksin. Sentapaiset kapistukset kuin rannalta kerätyt siloiset kivet ja ihan yksinkertaisesti valokuvat lomalaisista auttavat aikalailla etsinnöissä. Aina mä kuitenkin haaveilen, että se tuliainen matkaisi kiltisti kotiin mun matkalaukkuun pakattuna ja säilyisi lipaston päällä ainakin seuraavaan reissuun saakka.

Mä kutsun sitä linkkariveitseksi. Hetkinen, siis kutsun vain, sillä oikeastihan se ei sitä ole. Mutta linkkariveitseksi sitä voi sanoa; katkoohan se niin vaivattomasti ihan kaikki ja kaikenlaiset narut, jotka sitovat mua yhtään mihinkään, kuten elämän rutiineihin, totuttuihin tapoihin, opittuun kiireeseen, elämän aikatauluttamiseen ajatuksissa, arkiahdistukseen, kello iltaseitsemään ja maanantaiaamun tunnelmaan.

blogi4blogi8blogi5

Vaikka mä olen monesti ihastellut arjen ihanuutta, ja ihastelen edelleenkin, arjella on kuitenkin kaikesta huolimatta määrätynlainen korroosiovaikutus. Muhun ainakin. Kai juuri sen vuoksi, mitä mulle on jo pienenä tyttönä opetettu: ettei ihmisen elämä ainakaan järjen mittakaavalla mitattuna voi olla ainoastaan kivaa ilman esimerkiksi vastuuta, kiirettä tai vaikeuksia. Siten arjen korroosiovaikutuksella tarkoitan juuri sitä itseään, eli ajan mittaa arjen aikaansaamaa kulumaa. Ja itseni tapauksessa huomaan sen kohdistuvan juuri kaikkein aidoimpaan. Kiire, vaikeudet ja valtavalta tuntuva vastuu murustavat aidosta minästä, siis siitä, mitä oikeasti olen ja kuinka ilmennän sitä, hiljalleen pikkuruisia palasia pois. Sellaisen keskellä sitä kai aika huomaamattaankin köyttää itseään turhahkoihinkin rutiineihin ja tosi tajuttomiin tapoihin.

Tiedätkö, nauraessani sidottuna mä en pysty taipumaan kaksinkerroin mahaa pitelemään, jolloin hekotus jää pintapuoliseksi ja vain keuhkojen jutuksi. Vaikka oikeastihan mä tikahdun aika helpostikin.

Siten sen linkkariveitsituliaisen kotiin kuljettamisella mä yritän vain taata, että matkalta palattuani pystyisin naruja tarvittaessa katkomalla jatkamaan arkea yhtä aitona minänä kuin huolettomalla lomallakin olin.

ihana arki · lifestyle · vitsi oli

Mies yli aidan.

Elina4 kommenttia

Mies yli laidan!

Mies siis yli kotiaidan. 

Seitsemän vuoden aikana olemme viettäneet optimistisesti – koska välillä erossa oleminen on vain hyvästä – arvioituna yhteensä ehkä noin neljä ja puoli viikkoa eri kattojen alla. Sen vuoksi ajattelin käyttää tilaisuuden nyt hyväkseni ja…

…tehdä kokeellista tutkimusta. Suunnittelin seitsemän kohtaa, jotka ovat jo tähän mennessä yllättäneet yksinelossa.

Yksi. Olen huomannut, että siisteyttä todellakin on helpompi pitää yllä. Toisaalta taas mehukeittotahroista pöydällä ja puurokokkareista mikrossa voin syyttää vain itseäni. Eikä kukaan ole pesemässä vessaa.

Kaksi. En ole yksin ollessani koskenut kuin välttämättömään elektroniikkaan. Ei puhettakaan esimerkiksi siitä, että olisin alkanut virittelemään videotykkiä. Olen huomannut, etten välttämättä osaa asioita, jotka toinen tekee lähes aina puolestani.

Kolme. Lakanoiden viikkaaminen vielä yksinään menee, mutta niiden nostaminen ylähyllylle on asia erikseen. Karu tosiasia taitaa olla, että jos ei ole kaksimetristä miestä, tarvitsee jonkinlaisen pikkujakkaran vaatehuoneeseen.

IMG_20170127_095035.jpg

Neljä. Jääkaapissa ei välttämättä tarvitse olla ”kunnollista”. Voin elää helposti viikonkin mitä kummallisemmilla tähteistä tehdyillä mössöillä, kunhan riisikakkuja löytyy kuivakaapista. Toisaalta ei ole ketään, jolle soittaa ”nappaaks kahvimaitoo”. Pitää raahautua itse lähikauppaan.

Viisi. Arjesta jää pois yksi – välillä aika vikkelään – muuttuva tekijä. Siten suunnittelu maanantaista perjantaihin on kyllä yksinkertaisempaa. Tosin näen ihan mielelläni sen suunnitteluvaivan, jotta yhteistä aikaa löytyy.

Kuusi. Yöllä rasahdukseen herätessäni en voi vain piiloutua peiton alle ja kuiskata ”mee sä”, vaan jatkaakseni unia on noustava ylös tarkistamaan, kuinka monta murtovarasta sisälle on päässyt.

Seitsemän. Just vanhaksi menevät kanapaketit on tosi työlästä saada kulutettua yksin. Samoin vähän liian mustaksi päässyt banaani. Eikä täydellisen kypsille kiiveillekään ole syöjää. Koska oma iso jätemylly puuttuu.

No juu. Loppupäätelmänä ehkä se, että plussan puolelle jäädään.

ajatuksia · ihana arki · lifestyle · Rinkelin päivä

06.30 viiva 21.00

Elina2 kommenttia

06.30 Voi kandi taas. Kukaan järkevä ihminen ei varmasti kirjoittele transglutaminaasin asyylinsiirtoreaktioista makkarassa aamulla kuuden jälkeen. Paitsi minä. Paras kai kuitenkin tehdä silloin, kun on tehokkaimmillaan.

07.15 Kolmas kuppi. Laimeaa pikakahvia. Enkä edes totea sarkastisesti nam. Ihan aito nam.

07.45 Itse asiassa en ole kyllä koskaan ollut mikään suihkuihminen. Siis sillä tavalla, että erityisesti nauttisin suihkuttelusta.

09.00 Kakskytneljä vuotta täytettyäni, niin siis aika vähän aikaa sitten, ymmärsin vaatekriisien turhuuden. Toisinaan kriiseilen kyllä siltikin edelleen.

09.01 Ei löydy.

09.02 Päällepantavaa.

09.03 Yhdestäkään laatikosta.

09.30 Riisikakkuja ja rahka. Ei todellakaan lounas, mutta ei kai  kai tähän aikaan välipalakaan. Ei ole vielä edes kova nälkä. Ehkä vain pakon edessä vedetty etukäteistankkaus.

09.32 Juu. Ennakoiva etukäteistankkaus. Voi tätä pakkomiellettä keksiä jokaiselle ruokahetkelle nimi.

09.45 Tuntuu oudolta kävellä. Yleensä juoksen.

IMG_20170124_161801.jpg

10.10 Järvenpään juna-asema ja jatkuvasti pahalla päällä olevat lippuautomaatit.

10.15 Lippu tulostuu juuri, kun juna hiljentää laiturille. Julkisilla kulkeminen tuntuu yllättävän vaivalloiselta sen jälkeen, kun on tottunut kurvaamaan 25 minuutissa yliopistolle.

10.30 Jossain Tiksin kohdalla olen valmis hyppäämään vaikka liikkuvasta junasta ulos. Olen nimittäin katsonut luennon ajan väärin ja menossa turhan takia Viikkiin.

10.35 Mitä kuuluu lahopää? Vähän Tiksin jälkeen selviääkin, että olen kai menossa sittenkin oikeaan aikaan luennolle. Paino sanalla kai.

13.00 Jes. Itse asiassa tämäkään ei ole sarkasmia. Pääsen ehkä sittenkin tekemää aistinvaraisen tutkimuksen projektityön makkaroiden kanssa. Makkaratietämykseni sen kuin kasvaa.

14.38 Vau. Isoin kuppi kahvia, jonka olen koskaan Helsingin kahviloissa saanut.

14.40 Itse asiassa en muista, olenko koskaan istunut yksin kahvilla. Epäilen, sillä niin epäluonnolliselta se tuntuu. Mutta toisaalta hirveän kivalta.

14.50 Iloinen hymy vastaa omaan hymyyni ikkunan takaa. Marissa!

15.10 Voiko motivaatio olla liian korkea? Innostus nyt ainakin. Helsinki City Runin pressitilaisuus saa juoksujalkani vipattamaan – myös toipilaspolven puoleisen.

16.05 Matkalla asemalle höpötän Rinkelin pikakaurasämpylöistä. Jos vaikka torstaina aamiaisella sellaisia, Marissa?

IMG_20170123_111640.jpg

18.00 Jos etukäteisvälipalan on syönyt kello puoli kymppi, niin kuinka kova nälkä on illalla ennen kuutta? No, ainakin näin kova kuin minulla juuri nyt. Kanasalaattia Pepsi Maxilla. Uuh.

18.30 Ei toivoakaan ehtiä tai jaksaa spinningiin. Annan itselleni anteeksi. Ja hyppään kotikuntopyörän selkään.

21.00 Myöhäisherännyt Prison Breakin suhteen. Minä siis.

ajatuksia · ihana arki · itsensä kuuntelu · lifestyle · oma elämä · Ruoka · ruokavinkki

Ai, yksin kahvilassa.

ElinaKommentoi

Kuka lähtis mun kaa?

On heittää vastakysymys, jonka haluaisin olevan oikeastaan ennemminkin kepeä toteamus: entä jos lähtisit ihan vain itsesi kanssa.

Mut asia on niin, et mä en osaa!

Itse asiassa tähän kohtaan on olemassa raakoja faktoja – sellaisilta ne voivat siis tuntua, jääkimpaleilta kurkussa. Yksi niistä kuuluu ainakin seuraavasti: penkissä istutaan yksin ollessa aivan samalla tavoin kuin jos vieressä istuisi kaveri. Kahvilassa juoma tilataan täysin samaan tapaan. Tosin on muistettava sanoa, että tänään kahden kupin sijaan riittää yksi.

No hei noloohan sellane vähä on…

Totta. Teininä ehkä. Voiko kukaan aivan tosissaan miettiä, että hylkiö on sellainen, joka istuu yksin omassa rauhassa leffateatterissa. Niinpä niin. On oikeastaan hyödyllistä opetella välillä olemaan ihan vain itsensä kanssa muuallakin kuin kotona neljän seinän sisällä. Sitä kun alkaa miettimään normaaleja juttuja vähän tuoreemmalla tavalla. Mihin esimerkiksi lasket katseesi haukatessasi pullaa, kun et voi tuijottaa kahviseuran paitaa. Tai mitä tapahtuu väliajoilla, kun suussa ei ole pullaa eikä suu voi käydä. Sitä törmää sellaisiin haasteisiin kuin huulten luonnollinen lepuuttaminen ja käsien huoleton liikkumattomuus.

blogi615

Hirveen vaikeeta.

Aluksihan kaikki on, eikö. Voi olla ehkä helpoin aloittaa elokuvateatterista. Menee sinne itsensä kanssa treffeille; ei tarvitse pimeässä miettiä huulia tai käsiä tai hirveämmin yksinoloa. Seuraava askel on ehkä sitten jokin toimintaa vaativa, seinäkiipeily vaikka. Konkareiden kannattaa kokeilla kahvittelua, sillä siihen löytää haastetta sen mukaan, valitseeko pienen ja rauhallisen vai hälisevän ketjukuppilan.

Jos mä haluun olla vaa koton?

No sitten. Älä makoile ja löhöile, vaan keksi touhua. Kysy itseltäsi, että mitä tänään tehtäisiin. Itsensä kanssa voi tehdä muutakin kuin siivota ja pyykätä. Tarkoitan, että jotakin oikeasti kivaa! Esimerkiksi leipoa ja tarjoilla tuotokset katetusta pöydästä kahvin kera – pelkästään itselle.

Saisko jotain helpotusta jostain ohjeesta.

Valkosuklaaputousmaustekakun ohje menee näin. Laita 4½ desiä vehnäjauhoja ja joku 2 desiä sokeria. Lisää kulhoon 3 kananmunaa, noin 2 desiä sulaa voita ja 1 purkki kermaviiliä. Äläkä unohda mausteita eli 2 ruokalusikallista piparkakkumaustetta, 2 teelusikallista ruokasoodaa ja villeimmät voivat laittaa vähän lisäksi vielä kanelia. Sekoita nuo kaikki ainekset kulhossa ja kaada voideltuun maustekakkuvuokaan. Sitten paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Jäähtymisen jälkeen voi kuorruttaa sulatetulla valkosuklaalla koko kakun. Hirveän hyvää etenkin kylmänä maidon kanssa.

blogi616

Tänään mä meinasin ihan oikeasti mennä kokeilemaan yksin kahvittelua. Vähän jänskää.

ajatuksia · ihana arki · minun päiväni · oma elämä · pienet hetket

Satunnaista arjesta.

Elina2 kommenttia
Rinkelin arkeen kuuluu kahvikupillinen, joka juodaan joka aamu kello kuuden jälkeen ja nautitaan mahdollisuuksien mukaan petaamattomassa sängyssä peiton alla. Lisäksi useimmiten niitä on useampia ja jokainen niistä on pikakahvipuruista sekoitettua. Lämpimän – ei koskaan kuuman – kahvimukin ympärille sormien kietominen ja kalikkavarpaiden heiluttelu tyynyn päällä ovat osa sellaista rutiinia, joka saa ihan jokainen aamu vatsanpohjassa hassusti muljahtelemaan. Tuntuu niin kivalta. Jos pitäisi valita vuorokaudenaika, jolloin muuttuisin supersankariksi, ajankohta olisi ehdottomasti aamun ensitunnit. Koska silloin minusta tuntuu jo valmiiksi siltä, että mikä tahansa on periaatteessa mahdollista ja pystyn aika suureenkin. 
Arki ja kahden minuutin kyhäelmät.
Rinkeli arkeen kuuluu myös mitä suuremmassa määrin römppävaatteet eli jättikokoiset, nuhjuisen pehmoiset kledjut, joiden oikea omistaja on toki antanut luvan lainaamiseen. Toisinaan kaikki yllä olevat vaatekappaleeni ovat jokainen eri ihmiseltä eikä mikään niistä käytännössä ole omani. Koska lähiaikoina olen lukenut suhteellisen paljon kotona opintoja eteenpäin, on jättinuhjuissa tullut vietettyä ennätyksellisen paljon aikaa. Toisille koti on siellä, missä hyvä ruoka tai rakkaimmat ovat, mutta minulle on ehdottomasti siellä, missä voin kulkea huolettomasti hömssuisena. Ja itse asiassa silloin tunnen itseni kaikkein eniten omaksi itsekseni. Pienenä opitut sanat ”ihmisten ilmoilla pitää olla siisti” ovat kyllä painuneet syvälle mieleeni – kotivaatteille ei ole koskaan asetettu moisia vaatimuksia.
Arki ja säädylliset vaatteet. 
Lisäksi Rinkelin arkeen kuuluu vahvasti pieni, mukavan sininen Polo, Poloinen, joka urheasti kyyditsee Järvenpää-Viikki-väliä useamman kerran viikossa. Poloinen tykkää kaasutella, vaikka onkin hivenen raasu. Olen kokenut aina kaikista maailman tunteista ehkä kaikkein herkimmin juuri sääliä ja myötätuntoa. Esimerkiksi Prisman miniananakset saavat kyyneleet miltei silmiini. Luultavasti kai Poloisen pienuuden vuoksi välillä säälittää painella sen kanssa sataakahtakymppiä kohti yliopistoa.
Arki ja sen erikoistapaukset.
Arki on Rinkelille sitä, että posti unohtuu laatikkoon, pyykit jäävät liian pitkäksi aikaa telineeseen kuivumaan ja roskispussi odottelee ovella hävyttömän monta päivää. Arki on välillä kello kymmenen lounaita ja seitsemältä simahtamisia, toisaalta joskus taas neljäntoistakolmenkymmenen leffaesityksiä ja luennon sijaan kahvilla juoruamista. Arki tuntuu välillä odottelulta ja hiukan yksinäiseltä, mutta pääasiassa ja ainakin kesään verrattuna melkein liian helpolta. Mieluisalta etenkin silloin, kun kello 12 on jo juossut lenkin, kirjoittanut pari sivua koulutehtäviä, lueskellut tenttiin, syönyt lounasta, pedannut sängyn ja vuodattanut ajatukset tekstin muodossa blogiin. 
Arki ja sen suuret ilot.
Näin loppuviikosta arki saa aina uuden aspektin, kun arkiset ajatukset alkavat siirtyä kohti viikonlopun suunnitelmia. Vaikka kaikkein parhaimmat jutut ovat useimmiten syntyneet spontaanisti enkä koe tarvitsevani edes viikon loppupuolella voimaa viikonloppusuunnitelmista jaksaakseni viimeisetkin arkipäivät, jostakin syystä tykkään siltikin maalailla mielessäni luonnoksia lauantain kulusta ja sunnuntain aamusta. 
Ylihuomenna haluaisin metsään.
ajatuksia · ihana arki · oma elämä

Tapahtunutta.

Elina4 kommenttia
Mun elämässä tapahtunutta.
Hankin joitakin päiviä sitten ensimmäistä kertaa Netflixin ja aloin ymmärtää sen suosiota. Sehän on kätevä kuin mikä. Sitten mä olen metsästänyt syyskenkiä ja todennut jälleen, että liian lyhytvartiset eivät vaan sovi mulle. Harmi, lähinnä sen vuoksi, että kenkäkaupan myyjä suuttui mulle siitä. Olen mä myös myös makoillut sängyssä miltei puoleen päivään ja ylös noustuani vetänyt lenkkitossut suoraan jalkaan. Uusia tossuja mä olen testaillut ihan varovasti, koska mä pelkään niin paljon melko terveen jalkani puolesta. Vapaa-ajasta huolimatta mä en ole juurikaan kokkaillut, vaikka olenkin mielenkiinnosta testannut Nyhtiksen ja Mifun. Niiden ansiosta mä taisin viimeistään hoksata, miten tärkeä tekijä suutuntuma on. Ikävät uutiset ovat täyttäneet mun ajatuksia harmillisen paljon ja mä olen taas tajunnut, että vastoinkäymiset pitää vain kylmän viileästi kohdata. Olenhan mä miettinyt pikkuisen syksyäkin ja valinnut hurjat kolme kurssia ensimmäiseen periodiin. Kurssirääppeet mielessäni alan aina pohtimaan, mitä muuta mä keksin syksyksi. Mä olen nimittäin näinä lomaviikkoina kyllästynyt kotona makoiluun, tekemättömyyteen ja puolityhjiin päiviin. Olen hyppinyt olohuoneen matolla ruutua, kun en ole muutakaan keksinyt. Itse asiassa mä olen soittanut myös aika monta soitinpa-ihan-muuten-vaan-puhelua. Ja niin tylsääkin mulla on ollut, että lakkasin kynnet punaisella ja harjoittelin ikuisuusprojektia eli ranskanlettien tekoa.
Tällä hetkellä mä istun työmaatoimistossa Lahdessa, kun ei muuta lauantaihuvia tullut mieleen. Vaikkakin Lahti on ihan kiva, mä en ole aiemmin käynyt kunnolla täällä.
Ja ei se mitään. Että olo on ollut hiukan tylsistynyt. Mun mielestä lomalla kuuluu tulla tylsää ja sen täytyy sisältää myös täysin typötyhjiä päiviä. Sillä loman tarkoitushan on saada normaali arki maistumaan karvaan sijaan taas hyvältä. Mä olen tosin aina ollut todella nopeasti kyllästyvä luonne: tietynlaista virikkeettömyyttä mä jaksan ainoastaan oikeasti väsähtäneenä. Neljän seinän sisällä kaikki – mietteet ja tunnetilat – tulee helposti liiankin tutuksi ja olo tukkoiseksi, kun ajatuksia ei inspiroi mikään.
Siten syksyn tulo tuntuu ihan hurjan kivalta.
ajatuksia · ihana arki · itsetutkiskelu · oma elämä · pienet hetket · syvällistä

Mistä kaikesta voisi innostua.

ElinaKommentoi
Kerronpa, kun kerrankin mieleen tuli. Yksi kiva puoli itsestäni.

Keskiviikkona odotin puolta päivää kuin kuuta nousevaa. Ei se innostukseni syy ollut yhtään sen ihmeellisempi kuin porrastreeni veikan kanssa, mutta siitä huolimatta en ollut pysyä juoksupöksyissäni. Eniten olin iloissani kai siitä, että sain vihdoin taas raahattua jonkun ravaamaan portaita kanssani ylös ja alas. Oman innostuksen jakaminen (ja se, että joku ottaa sen vastaan) on älyttömän siistiä puuhaa. 

Eilen aamulla pompin jälleen tasajalkaa, tosin vain ulko-ovella lähtökuopissani. Oli suoraan sanottuna sika kivaa käväistä äidin kanssa aamiaisella Helsingissä. Oikeasti olisi ollut sama, vaikka olisimme keittäneet yhdessä kotiliedellä kaurapuuroa – yhtä innoissani olisin ollut. Eikä syy ollut yhtään sen suurempi kuin se, että aamiainen yksin olikin yhtäkkiä kaksin. 

Olen hyvä innostumaan isosti tavallisista asioista. Toisinaan pelkkä yksittäinen ajatuskin saattaa riittää, sillä löydän intoa myös mielikuvista. Odotin lomassani ehkä eniten sitä, että saisin tilata Hesarin ja lukea sitä arkiaamuisin petaamattomassa sängyssä. Ja ihan vain sen vuoksi, että ajatus tuntui niin mahdottoman mukavalta – uutiset sinänsä olivat mielessäni täysin toissijaisia.
Tämä tällainen on kiva puoli itsessäni erityisesti, koska elämän mielekkyys ei silloin vaadi varakkuutta, menestystä tai muuta älyttömän isoa. Ainoa suuri asia on taito olla vieraantumatta luonnostaan syntyvästä – siitä hivenen lapsenomaisestakin – innostuksesta. Välillä vähän pelkään, että jos innostusta ruokkii aina vain suuremmalla, pian pienempi ei saakaan enää tunnetta kuplimaan vatsanpohjassa. Senpä vuoksi välillä on ehdotonta palata innostumaan hauvan hassuista koivista ja ei-yhtään-erikoisesta aamukahvista.
Eilen innostuin päärynä-kurkku-inkivääri-smoothiesta. Vaikka en pitänytkään sen mausta. Oli vain niin makeeta, että Fazerilla oli jotakin omien sörsseleideni kaltaista. Tänään yritän jopa innostua maanantaista. Vaikka lentomatka pelottaakin jo valmiiksi aika hirveästi.
aitous · ajatuksia · ihana arki · oma elämä · onnellisuus

Minä uskon.

Elina2 kommenttia
Epäileväinen ja vähän väliä varuillani. Mutta siltikin on asioita, joihin uskon.
Sen lisäksi, että minä uskon kompressiosäärystimiin (tekevät mielestäni hyvää sekä terveille että jo vähän rikkinäisille jaloille) ja maca-tabletteihin (nostavat mielestäni yleistä jaksamista ja vireystilaa), uskon myös moneen muuhun asiaan.
Ympärivuorokautiseen treenitrikoiden käyttöön. Perhepäivällisiin. Reseptittömiin leivonnaisiin. Sopivan takkuiseen tukkaan. Jättiekstralargen kokoisiin t-paitoihin. Aamusuklaaseen. Pellillinen per henkilö -pannukakkuajatteluun. Riittävän huolettomaan ulkonäköön. Räkättämiseen. Tiukkoihin, mutta tavallaan tilaviin ihmissuhteisiin. Arkirytmiin, josta pitää poiketa aika ajoin. Hikipisaroiden puhdistavaan vaikutukseen. Omalaatuisuuteen. Lapsenomaisesta uteliaisuudesta kiinnipitämiseen. Perusteltuihin syihin, sanaan ja mielipiteisiin, niihin kaikkiin. Kiltteihin ihmisiin. Hymyileviin ihmisiin. Pakko pahoihinkin. Aamun ainaiseen toivoon. Ketsuppiin punajuuripihvillä.
Lisäksi yritän, yritän, yritän ihan aina uskoa itseeni.
ajatuksia · ihana arki · oma elämä · Rinkelin päivä

Rinkelin päivää.

Elina8 kommenttia
20.30 Päivän päätteeksi illalla kävin nukkumaan, kuten ihan jokainen ilta. Edelleen minulla on tapana mennä reippaasti sänkyyn. Pelkäsin pikkutyttönä nimittäin mielettömästi iltoja ja sitä, että liian pitkään valvominen tekee ”mut huomenna hirveän vihaiseksi”. Minua ei tarvinnut koskaan komentaa nukkumaan.
19.30 Iltapala on minulle vähän kuin pieni rituaali, joka valmistelee väsähtämistä ja myöhemmin simahtamista. Simahtamaan en pysty ilman pimeyttä, väsähtämään en kai sitten ilman iltapalaa.
19.10 Kotona. Ja ihan ensimmäisenä ihmistenilmoille-vaatteet pois, retkut päälle ja ruokakamppeet jääkaappiin. 
18.30 Citymarketista ja Prismasta nykyisin valitsen lähes aina jälkimmäisen. Sekin kertoo omasta mielestäni ihmisestä ehkä jotakin, että kumpaa ketjua käyttää vai juokseeko vain tarjousten perässä vähän siellä ja täällä. Ostoskoriin keräsimme pientä evästä seuraavan päivän pitkää (Kitee, 4h 30min, ääk) automatkaa varten eli riisikakkuja (uudet chiasiemen&merisuola ja amarantin siemenet&yrttisuola ovat kivoja) ja muutamat Quest-barit (hirveän pitkästä aikaa). 
17.45 Dressmann. Ei lisättävää. Paitsi että vähän ehkä stailasin.
17.05 Olen välillä vähän kova hoputtamaan. Johtuu ehkä kärsimättömyydestänikin juu, mutta ennemminkin siitä, että luen jo hyvissä ajoin tulevaisuutta. Tiesin, että yhtä kiukkua tulee olemaan, jos väsyneenä yrittää sovittaa napitettavia paitoja. Joten mahdollisimman pikaisesti matkaan – kohti Jumboa.

16.30 Hauva halusi jatkuvasti banaanin lentävän.
16.00 Hauva halusi ennen sitä kuitenkin näkkäriä Oivariinilla.
15.45 Töistä kotiin selviytyessäni ensimmäisenä ajatuksena on ihan aina ruoka. Hirveän usein se on svap-naks-kolikoli-pling-ruokaa eli pakastimenovenavaus-pussiaukisaksilla-kaatolautaselle-mikrotus-ruokaa. Parisen tuntia kurninut nälkä kun ei jaksa odotella kuin korkeintaan minuutteja.
07.00 Työpäivähän se alkaa näillä main.
06.15 Kahvia. Kerkesin vissiin vain kaksi kuppia.

05.00 Sitä ennen kuitenkin aikaisen aamun treeni kuntopyörällä.
04.40 Treenin alle aamupala luonnollisesti. En ole kykenevä tekemään yhtään mitään tyhjällä vatsalla. Näin kesäaamuisin olen puurokauden jälkeen ihastunut jälleen blenderillä surautettuihin, kylmiin hässäköihin. 
04.30 tai itse asiassa 04.28 Kuten tavallista, heräsin ennen kellonsoittoa.
aamu · ajatuksia · ihana arki · oma kanta · pienet hetket · syvällistä

Mahdollinen näkökulma.

Elina2 kommenttia
Kun aamulla tiedän, että minulla on pikkuinen hetki käytössä ennen lähtöä.
Todellakin käytän hetken hyväksi. Aivan joka solullani. Siis loikoilen sohvalla. Kaadan santsikupin kahvia. Mieluiten Niiskuneiti-mukiini. Hörpin sitä kuin rauhassa. Otan jokaisen minuutin. Eivät ne kyllä ole kiireisiä kaiken kiireen keskellä. Hirveän uhkarohkeaa. Sellaiselta se tuntuu, kun on läsnä. Erityisesti hetkenä, kun moni muu tapaa ryntäillä. Saatan lueskella jotakin mukavaa. Useimmiten kuitenkin vain ajattelen. En yhtään mitään enempää kuin mukavaa oloa. Voisin vaihtoehtoisesti olla tehokas, viimeistellä kaikenlaista. Mutta kun tiedän, että nuo minuutit ovat vain lainassa. Sillä pian jo menetän ne.
En tiedä, miksi siten ei voisi ajatella koko elämästä. 
Houkutteleva vaihtoehto, että ajattelisi niin läpi elämän ja muulloinkin kuin vain aamun viimeisten minuuttien ajan. Taidan aika usein pitää ainoana vaihtoehtona sitä, että elämässä on rakennettava ja rakennettava, luotava ja saatava aikaan. Että sellainen tekee elämästä mielekästä ja jollain mittarilla myös hyvää. Vaikka omalla tavallaan elämä on vain ohimenevä hetki ja kaikki sen hetken ajan oma on lainassa. Miksi siis tuhlata hetki jatkuvaan tavoitteluun, jos kaiken kuitenkin menettää? Vastausta voi miettiä muunkin kuin pessimistisyyden vinkkelistä. 
Silloin hyvän elämän voisi aloittaa milloin vain, mikä päivä vain. Ei tarvittaisi vuosien pohjustustöitä ja suureen päämäärään tähtäävää rakentamista. Voisi vain päättää, että omistaa riittävästi pääomaa: tahtoa ja läsnäoloa. Sortuminen ei merkitsisi kaiken alusta aloittamista eli toisissa tilanteissa mahdottomuutta. Se merkitsisi ainoastaan parempaa huomista. 
Kunpa omaa elämää osaisi käsitellä kuin kirjaston kirjaa: selaisi äärimmäisen intensiivisesti jokaisena annettuna päivänä laina-aika mielessä.