aitous · ajatuksia · ihana arki · itsetutkiskelu · loma · matkailu · oma hyvinvointi

Ainokainen tuliainen

On yksi tuliainen, jonka koetan aina ulkomaanmatkalta tuoda mukanani kotiin. Jokainen kerta se ei kulkeudu Järvenpäähän asti perille – tarkemmin en tiedä, mihin kohtaa matkaa se juuttuu. Että tulliinko jo vai tipahteleeko lentokoneesta esimerkiksi Saksan paikkeille. Olen mä sellaisen tilanteen sattuessa yrittänyt kalastella sitä ja onkiakin Itämerestä. Siis joskus ihan onnistuneinkin yrityksin. Sentapaiset kapistukset kuin rannalta kerätyt siloiset kivet ja ihan yksinkertaisesti valokuvat lomalaisista auttavat aikalailla etsinnöissä. Aina mä kuitenkin haaveilen, että se tuliainen matkaisi kiltisti kotiin mun matkalaukkuun pakattuna ja säilyisi lipaston päällä ainakin seuraavaan reissuun saakka.

Mä kutsun sitä linkkariveitseksi. Hetkinen, siis kutsun vain, sillä oikeastihan se ei sitä ole. Mutta linkkariveitseksi sitä voi sanoa; katkoohan se niin vaivattomasti ihan kaikki ja kaikenlaiset narut, jotka sitovat mua yhtään mihinkään, kuten elämän rutiineihin, totuttuihin tapoihin, opittuun kiireeseen, elämän aikatauluttamiseen ajatuksissa, arkiahdistukseen, kello iltaseitsemään ja maanantaiaamun tunnelmaan.

blogi4blogi8blogi5

Vaikka mä olen monesti ihastellut arjen ihanuutta, ja ihastelen edelleenkin, arjella on kuitenkin kaikesta huolimatta määrätynlainen korroosiovaikutus. Muhun ainakin. Kai juuri sen vuoksi, mitä mulle on jo pienenä tyttönä opetettu: ettei ihmisen elämä ainakaan järjen mittakaavalla mitattuna voi olla ainoastaan kivaa ilman esimerkiksi vastuuta, kiirettä tai vaikeuksia. Siten arjen korroosiovaikutuksella tarkoitan juuri sitä itseään, eli ajan mittaa arjen aikaansaamaa kulumaa. Ja itseni tapauksessa huomaan sen kohdistuvan juuri kaikkein aidoimpaan. Kiire, vaikeudet ja valtavalta tuntuva vastuu murustavat aidosta minästä, siis siitä, mitä oikeasti olen ja kuinka ilmennän sitä, hiljalleen pikkuruisia palasia pois. Sellaisen keskellä sitä kai aika huomaamattaankin köyttää itseään turhahkoihinkin rutiineihin ja tosi tajuttomiin tapoihin.

Tiedätkö, nauraessani sidottuna mä en pysty taipumaan kaksinkerroin mahaa pitelemään, jolloin hekotus jää pintapuoliseksi ja vain keuhkojen jutuksi. Vaikka oikeastihan mä tikahdun aika helpostikin.

Siten sen linkkariveitsituliaisen kotiin kuljettamisella mä yritän vain taata, että matkalta palattuani pystyisin naruja tarvittaessa katkomalla jatkamaan arkea yhtä aitona minänä kuin huolettomalla lomallakin olin.

2 thoughts on “Ainokainen tuliainen

  1. Niin hyvin kirjotettu! 🙂 Teillä on/oli(?) somen perusteella ihan sika ihanan olonen reissu. P.S. Vaikka en oo viime aikoina ehtinyt kommentoida, niin täällä oon!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s