Kategoria: Rinkelin päivä

ajatuksia · ihana arki · lifestyle · Rinkelin päivä

06.30 viiva 21.00

Elina2 kommenttia

06.30 Voi kandi taas. Kukaan järkevä ihminen ei varmasti kirjoittele transglutaminaasin asyylinsiirtoreaktioista makkarassa aamulla kuuden jälkeen. Paitsi minä. Paras kai kuitenkin tehdä silloin, kun on tehokkaimmillaan.

07.15 Kolmas kuppi. Laimeaa pikakahvia. Enkä edes totea sarkastisesti nam. Ihan aito nam.

07.45 Itse asiassa en ole kyllä koskaan ollut mikään suihkuihminen. Siis sillä tavalla, että erityisesti nauttisin suihkuttelusta.

09.00 Kakskytneljä vuotta täytettyäni, niin siis aika vähän aikaa sitten, ymmärsin vaatekriisien turhuuden. Toisinaan kriiseilen kyllä siltikin edelleen.

09.01 Ei löydy.

09.02 Päällepantavaa.

09.03 Yhdestäkään laatikosta.

09.30 Riisikakkuja ja rahka. Ei todellakaan lounas, mutta ei kai  kai tähän aikaan välipalakaan. Ei ole vielä edes kova nälkä. Ehkä vain pakon edessä vedetty etukäteistankkaus.

09.32 Juu. Ennakoiva etukäteistankkaus. Voi tätä pakkomiellettä keksiä jokaiselle ruokahetkelle nimi.

09.45 Tuntuu oudolta kävellä. Yleensä juoksen.

IMG_20170124_161801.jpg

10.10 Järvenpään juna-asema ja jatkuvasti pahalla päällä olevat lippuautomaatit.

10.15 Lippu tulostuu juuri, kun juna hiljentää laiturille. Julkisilla kulkeminen tuntuu yllättävän vaivalloiselta sen jälkeen, kun on tottunut kurvaamaan 25 minuutissa yliopistolle.

10.30 Jossain Tiksin kohdalla olen valmis hyppäämään vaikka liikkuvasta junasta ulos. Olen nimittäin katsonut luennon ajan väärin ja menossa turhan takia Viikkiin.

10.35 Mitä kuuluu lahopää? Vähän Tiksin jälkeen selviääkin, että olen kai menossa sittenkin oikeaan aikaan luennolle. Paino sanalla kai.

13.00 Jes. Itse asiassa tämäkään ei ole sarkasmia. Pääsen ehkä sittenkin tekemää aistinvaraisen tutkimuksen projektityön makkaroiden kanssa. Makkaratietämykseni sen kuin kasvaa.

14.38 Vau. Isoin kuppi kahvia, jonka olen koskaan Helsingin kahviloissa saanut.

14.40 Itse asiassa en muista, olenko koskaan istunut yksin kahvilla. Epäilen, sillä niin epäluonnolliselta se tuntuu. Mutta toisaalta hirveän kivalta.

14.50 Iloinen hymy vastaa omaan hymyyni ikkunan takaa. Marissa!

15.10 Voiko motivaatio olla liian korkea? Innostus nyt ainakin. Helsinki City Runin pressitilaisuus saa juoksujalkani vipattamaan – myös toipilaspolven puoleisen.

16.05 Matkalla asemalle höpötän Rinkelin pikakaurasämpylöistä. Jos vaikka torstaina aamiaisella sellaisia, Marissa?

IMG_20170123_111640.jpg

18.00 Jos etukäteisvälipalan on syönyt kello puoli kymppi, niin kuinka kova nälkä on illalla ennen kuutta? No, ainakin näin kova kuin minulla juuri nyt. Kanasalaattia Pepsi Maxilla. Uuh.

18.30 Ei toivoakaan ehtiä tai jaksaa spinningiin. Annan itselleni anteeksi. Ja hyppään kotikuntopyörän selkään.

21.00 Myöhäisherännyt Prison Breakin suhteen. Minä siis.

ajatuksia · ihana arki · oma elämä · Rinkelin päivä

Rinkelin päivää.

Elina8 kommenttia
20.30 Päivän päätteeksi illalla kävin nukkumaan, kuten ihan jokainen ilta. Edelleen minulla on tapana mennä reippaasti sänkyyn. Pelkäsin pikkutyttönä nimittäin mielettömästi iltoja ja sitä, että liian pitkään valvominen tekee ”mut huomenna hirveän vihaiseksi”. Minua ei tarvinnut koskaan komentaa nukkumaan.
19.30 Iltapala on minulle vähän kuin pieni rituaali, joka valmistelee väsähtämistä ja myöhemmin simahtamista. Simahtamaan en pysty ilman pimeyttä, väsähtämään en kai sitten ilman iltapalaa.
19.10 Kotona. Ja ihan ensimmäisenä ihmistenilmoille-vaatteet pois, retkut päälle ja ruokakamppeet jääkaappiin. 
18.30 Citymarketista ja Prismasta nykyisin valitsen lähes aina jälkimmäisen. Sekin kertoo omasta mielestäni ihmisestä ehkä jotakin, että kumpaa ketjua käyttää vai juokseeko vain tarjousten perässä vähän siellä ja täällä. Ostoskoriin keräsimme pientä evästä seuraavan päivän pitkää (Kitee, 4h 30min, ääk) automatkaa varten eli riisikakkuja (uudet chiasiemen&merisuola ja amarantin siemenet&yrttisuola ovat kivoja) ja muutamat Quest-barit (hirveän pitkästä aikaa). 
17.45 Dressmann. Ei lisättävää. Paitsi että vähän ehkä stailasin.
17.05 Olen välillä vähän kova hoputtamaan. Johtuu ehkä kärsimättömyydestänikin juu, mutta ennemminkin siitä, että luen jo hyvissä ajoin tulevaisuutta. Tiesin, että yhtä kiukkua tulee olemaan, jos väsyneenä yrittää sovittaa napitettavia paitoja. Joten mahdollisimman pikaisesti matkaan – kohti Jumboa.

16.30 Hauva halusi jatkuvasti banaanin lentävän.
16.00 Hauva halusi ennen sitä kuitenkin näkkäriä Oivariinilla.
15.45 Töistä kotiin selviytyessäni ensimmäisenä ajatuksena on ihan aina ruoka. Hirveän usein se on svap-naks-kolikoli-pling-ruokaa eli pakastimenovenavaus-pussiaukisaksilla-kaatolautaselle-mikrotus-ruokaa. Parisen tuntia kurninut nälkä kun ei jaksa odotella kuin korkeintaan minuutteja.
07.00 Työpäivähän se alkaa näillä main.
06.15 Kahvia. Kerkesin vissiin vain kaksi kuppia.

05.00 Sitä ennen kuitenkin aikaisen aamun treeni kuntopyörällä.
04.40 Treenin alle aamupala luonnollisesti. En ole kykenevä tekemään yhtään mitään tyhjällä vatsalla. Näin kesäaamuisin olen puurokauden jälkeen ihastunut jälleen blenderillä surautettuihin, kylmiin hässäköihin. 
04.30 tai itse asiassa 04.28 Kuten tavallista, heräsin ennen kellonsoittoa.
ajatuksia · oma elämä · onnellisuus · pienet hetket · Rinkelin päivä

Mun päivän aikana tuntui kaikenlaiselta.

Elina2 kommenttia
Kun aamulla herää ensinnäkin siihen, että kello on (jo) puoli seitsemän, tuntuu hyvältä lähinnä kai viikolla kerääntyneiden velkojen vuoksi. Lisäksi kun havahtuu unesta siihen, että kerrankin joku tuijottaa avonaisin silmin vieressä eikä toisinpäin (eikä varsinkaan niin päin, että on itse retuutettava toinen kaksin käsin ylös sängystä), tuntuu ihan erityisen hyvältä. Ja siis lähinnä kai vaihtelun vuoksi.  
Kun hämmentää kattilassa aamiaiseksi kaurapuuron sijaan mannapuuroa ja lastaa lisukkeeksi raejuuston sijaan ehtaa mansikkahilloa, tuntuu lähestulkoon juhlalliselta. Ja ehdottoman parhain hetki lienee ensimmäinen lusikallinen jäähtyneen mannapuuron päälle muodostunutta kalvoa, jonka päällä on hippusellinen suolaa ja sopivasti sitä hilloa. 
Kun kymmenen metrin korkeudella killuessa tajuaa, että taitaakin potea aika hirveän kovaa korkeanpaikankammoa ja että ainoa vaihtoehto on köydellä flengaaminen seuraavaan puuhun, tuntuu jo siihen asti pääsy aika isolta voitolta. Etenkin jos ei tarvitse hälyttää nosturia hakemaan, vaan pääsee kuin pääseekin kolmannen latvaradan loppuun. 
Kun kaikki se jännittäminen ja rystyset valkoisena köysistä puristaminen on sulattanut jo kaikki santsilautaset mannapuuroa, tuntuu äärimmäisen ihanalta yllätykseltä yhtäkkiä tajuta, että koko Espa on täynnä ruokakojuja. Kuuden euron falafelrulla kaiken ihmismassassa taistelemisen jälkeen keskellä aurinkoista Helsinkiä on kuin vastaus rukouksiin. 

Kun iltasella tajuaa, että kaksitoista tuntia heräämisen jälkeen voi painaa jo uudestaan pään tyynyn, jos siltä tuntuu, tuntuu se puolestaan aikamoisen helpottavalta ja selkeältä valinnalta. Eikä tarvitse uhrata ajatustakaan sille, että on lauantai ja aurinko miltei edelleen paistaa.  

Sellaista eilisenä päivänä. Tänään olen herännyt jälleen yksinäisyyteen ja mikrottanut peruspuuroa kaurahiutaleista. Aion viettää päivän tasan maan tasalla ja syödä luultavasti lounaaksi jotakin pakastevihannesgourmeeta. Että tuntuisi taas yhtä hyvältä seuraavan kerran poiketa arjesta. 
ajatuksia · oma elämä · onnellisuus · Rinkelin päivä · Ruoka

Ystävänpäivän aakkosia.

ElinaKommentoi
A kuin aamu. Koska aamut yksinkertaisesti ovat minun. Toivon aina mielessäni, että kaikki – ihanat – asiat ymmärtävät tapahtua minulle aamuisin. Joten jos haluat yllättää aamuihmisen, tee se ehdottomasti päivän alkumetreillä.
B kuin banaanismoothie. Ystävänpäivää edeltävänä iltana kuulin huhua, että suunnitelmissa oli heittää blenderiin maitorahkaa ja banaania. Kielsin tietysti sellaisen iltapalan. Olin nimittäin kehitellyt ystävänpäivän aamupalaksi Elinan erikoisen bananabowlin. Eli maitorahkaa ja banaania. Okei, siihen tuli myös kookosjuomaa sekä kookos- ja kaurahiutaleita. 
E kuin Elina. Annoin ystävänpäivälahjaksi itsestäni kuvan kehyksissä. Mutta en mistään muusta syystä kuin esitetystä toiveesta. 
H kuin hampurilainen. Tiedän, että moni tunnistaa tunteen, joka syntyy, kun oman nenän eteen asetetaan salaattiannos ja toisen nokan eteen ihan pätevä hampurilaisateria: sitä tavallaan on tyytyväinen valintaansa, mutta sitten ei kuitenkaan. Ystävänpäivän kunniaksi kokeilin itse iskeä kiinni hamppariin – sujui hyvin.
I kuin ikuinen ja ikuisuus. Ystävänpäivänä vaaleanpunaisissa tunnelmissa mietin usein paljon ikuisuutta: alusta tähän asti tuntuu pieneltä ikuisuudelta, mutta toisaalta toivottavasti tästä hetkestä aina ikuisuuteen yhdessä.
J kuin jälkiruoka. Jälkkärikahvin etsimistä aina Hyvinkäältä asti. Pienen ajelun jälkeen sopivin paikka löytyi kuitenkin kotoa. 
L kuin lumikola. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen pääsin lumikolan taakse. Eikä sukat sohjosta märkänä voisi olla lämpimämpi tunne mielessä. Lapsuuden muistoni liittyvät tiukasti jostain syystä juuri lumen kolaamiseen. Siten sopivaa ystävänpäiväpuuhaa.
M kuin mäkitreeni. Miettiessäni onnistunutta päivää yhdistän siihen automaattisesti aina jollain tapaa liikunnan. Toiset nauttivat tuntikaupalla sängyssä lojumisesta eli toisin sanoen kai ”rauhallisista aamuista”, mutta minä pidän eniten aamuista, jotka alkavat ajan kanssa syödyllä aamiaisella ja sitä seuraavalla happihyppelyllä. Ystävänpäivän mäkitreeni auraamattomalla kadulla teki olon onnelliseksi.
O kuin oikeesti. Huudatin koko päivän Youtubesta Finlandersin kappaletta Oikeesti.
T kuin treenitrikoot. Eikö vain: koska ystävänpäivä on omistettu suurelle rakkaudelle, mielestäni oli täysin sopiva päivä ostaa Adidaksen kolmiraidalliset jumppapöksyt.  
V kuin verigreippi. Yritin aamupalalla syödä verigreippiä, koska ensiksikin ajattelin sen olevan hyvää. Toisekseen mietin sen tekevän aamunaloituksesta ihan erityisen pirtsakan. Kolmanneksi taas muistelin kuulleeni jotakin sen terveysvaikutuksista. Neljäs – ja ehkä kaikkein painavin – syy oli kuitenkin se, että puolitettu verigreippi näyttää ihan hirveän hienolta aamiaistarjottimella. Makuelämys oli siltikin hivenen liian kitkerä sopiakseen ystävänpäiväteemaan.
ajatuksia · joulu · oma elämä · onnellisuus · Rinkelin päivä

Päivä 22

ElinaKommentoi
Mä heräsin vasta kello seitsemältä. Ajattelin, että niinkin pitkään nukkuminen johtui varmasti siitä, että tulin edellisiltana Tallinnasta kotiin aika myöhään. Mun veljeni sanoi, ettei mun unirytmi ole ihmisten. No, ainakin se on Elinan. Eilenkin me lähdimme reissuun kello 8.15 ja ennen sitä mä olin ehtinyt jo syödä aamupalan, polkea kuntopyörää vajaan tunnin, käydä suihkussa ja laittautua.
Joitakin minuutteja yli seitsemän mä olin jo keittämässä puuroa. Se on aina mun ensimmäinen asia aamulla. Hiukset sekaisin ja silmät puoliksi kiinni. Osin sen vuoksi mä käytänkin kai hellan sijaan mikroa. 
Kaurapuuroa maapähkinävoilla, Kesolla ja mehukeitolla. Joskus puoli kahdeksan jälkeen. Ei liene yllätys enää kenellekään, että syön puuroni lähes kylmänä. Ei se haalea puuro varmaankaan kaunista samalla tavoin kuin kylmä kahvi. Mutta ei haittaa. Mä en tykkää kuumasta ruoasta.
Vielä yhdeksän aikoihin mä tuijottelin netistä Miss Universumeita. Ihan vain sen mokan vuoksi. Mun analysointi johti siihen, että koko erhe oli ennalta sovittu.
Mun kantapää ei ole vieläkään parantunut, joten mun oli pakko jättää lenkki väliin. Hyppäsin joskus vähän vaille kymmenen kuntopyörän selkään. Lopuksi tein vielä lihaskuntoa, vatsarutistuksia nyt lähinnä. Mä haaveilen saavani sellaiset säädettävät käsipainot kotiin. En ole nyt puoleen vuoteen käynyt aktiivisesti salilla ja mun keho kyllä voi paremmin. Mieli on vaan alkanut haluta takaisin. 
Suihkun kautta syömään siinä puoli kahdentoista aikaan. Mulla tuli vähän reppanaolo, kun nakersin näkkäriä ja kuivahtaneita tofukuutioita. 
Puoliltapäivin äiti tuli hakemaan mut. Keräsin kaupassa kärryyn voita, maitoa, sokeria, jauhoja, kardemummaa ja sahramia. Jep. Joulupullat mielessä.
Siis pullien leipominenhan oli veikan idea. Kello kolmelta molemmat pellilliset olivat tulleet uunista. Mun lettipulla oli ehkä vähän hienompi kuin veikan oma. Omasta mielestäni.
Mä menin kotiin, kun äiti ja veikka lähtivät salille puoli neljän aikoihin. Siivoilin ja kaivoin muutamat lumiukot laatikosta. 
Kyllä vähän harmitti maksaa ihan liikaa pikkukuusesta, joka loppujen lopuksi ei edes ole kovin tuuhea. Ihan sopiva tähän kotiin, mutta ylihintainen siltikin. Aina on tinkivaraa, mulle on joku opettanut. No joo. Pieni vaiva hakea lähi-Siwan pihalta, joten kai siitä vähän maksaakin. Tasan puoli kuudelta mä olin saanut raahattua kuusen kotipihalle.   
Ihan itse mä viritin tiilistä ja maljakosta kuusenjalan, koska se oikea on kadonnut johonkin muutossa. Puoli kahdeksan jälkeen iltapalaa syödessäni kuusi oli edelleen pystyssä, joten kai kyhäelmä ihan hyvin toimii. Tuli elävästi mieleen uudet vuodet, kun isi alkoi vähän vaille kaksitoista kiireellä virittelemään raketeille lähtötelinettä – aika usein vanhasta imurista. Mä olen vissiin yhtä näppärä käsistäni. 
Papiidipaadi. Se soi mun päässä hampaita pestessäni kahdeksan aikoihin.
Mä oikeasti simahdin aika pian. Luultavasti joskus puoli yhdeksältä.  
oma elämä · Rinkelin päivä

Hei oli kiva sunnuntai.

Elina2 kommenttia
Rakastan ympätä päiviin kivaa. Suunnitella ja rakentaa päivää siten, että siitä tulee eheä kokonaisuus. Kuin jonkinlainen toiminnallinen taideteos. Se kaikki kiva on useimmiten aivan tavallista touhua, mutta ympättynä yhteen muodostuu spesiaali päivä.
Mielestäni kiva päivä alkaa aamulla rauhassa syödyllä aamiaisella ja kahden tunnin kera juoduilla kahvikupillisilla. Kuten viime sunnuntaina. Pidän siitä, että saan aloittaa päivän ihan yksinäni. Tykkään hiljaisista aamuhetkistä ja ne todellakin kuuluvat kivaan päivään. Sen vuoksi viime sunnuntaina ei niinkään haitannut, että sain kiskoa toisen ylös sängystä vasta oman puuroni jälkeen.

Klo 6.30 Kaurapuuro ja maailman parasta kahvia, jonka sain lahjaksi ihanalta ystävältäni.

Ympätessäni päiviin kivaa sijoitan liikunnan usein aamupäivään. Mieli ja kroppa heräävät kätevästi uuteen päivään, kun aamupöhnät saa karistettua pois. Liikunnanjälkeinen euforinen olo sopii täydellisesti kello kahteentoista: se antaa potkua tulevalle kivalle.
Sunnuntaina lähdimme aamiaisen jälkeen yhdessä lenkille. Aurinko paistoi ja hiki valui ja puuskututti vain vähän – täydellistä. Olin suunnitellut lenkin päälle vielä vatsalihastreenin, mutta sen sain lopulta tehdä yksin. Santtu osallistui vain pitämällä jaloista kiinni. Ihan aina mieleni rakennelmat eivät sentään toteudu.

Klo 10.15 Lenkin jälkeiset eli vatsalihastreeniä.

Liikunta kasvattaa sopivasti ruokahalua, sillä päivän kivaan kuuluu ehdottomasti nälkä. Mikään ei ole kivempaa kuin syödä nälkäisenä – vieläpä hyvää ruokaa. Aika kivaa puuhaa on myös itse ruoanlaitto. Yhdessä rauhassa keittiössä puuhailu on rentoa hommaa.
Sunnuntaina me teimme itse pizzaa. Teemana oli tehään nyt kerranki sit kunnol. Santtu oli vastuussa pizzapohjasta: minun mielestäni vartin vaivaaminen olisi ollut jo riittävästi, mutta sitkeästi toinen jaksoi jatkaa. Ja kyllä kannatti. Pohjasta tuli äärimmäisen onnistunut. Se oli ohut, mutta etenkin minun mieleeni juuri sopivan pehmeä. En pidä liian rapsakasta. Se oli sitkeästä kaukana ja tuntui erityisen keveältä mahassa.

Klo 10.45 Se oli joku Hans Välimäen pizzapohjaohje, kai.

Klo 11.15 Jaksaa vaivaa.

Klo 11.30 Kaulimista vaille valmista.

Klo 12.05 Vihdoin! 

Klo 12.45 Menomatkalla tietysti maistiaiset äidille.

Tykkään viettää aikaa kotona. Kotiin on kiva aina palata, mutta välillä riittävän usein omien seinien sisältä on mukavaa myös lähteä. Olimme jo pitkään suunnitelleet asuntomessuilla käymistä ja sunnuntai tuntuikin vihdoin juuri sopivalta päivältä sille. Ihmisiä oli todella paljon liikkeellä. Talot olivat tietysti hienoja, mutta lukuisissa ahtaissa portaissa jonottaminen oli tosin kaukana rentoilusta. Meidän messuilu olikin enemmänkin kunhan käydään ja käyskennellään -tyyppistä.
Kotimatkalla kävimme hakemassa Santun isältä laatikollisen mustikoita. Minä villiinnyin. Nam.

Klo 17.15 Joku on innoissaan.

Klo 17.17 Joku on tyytyväinen.

Kivaan päivään kuuluu ehdottomasti kaiken menemisen ohella lisäksi rauhoittuminen. Lähes poikkeuksetta kaipaan (jokaiseen tavalliseenkin) päivääni hivenen syvyyttä – joko keskusteluiden tai omien mietteiden muodossa.
Illemmalla puhuimme lähitulevaisuuden suunnitelmista. Minä innostun usein suhteellisen helposti. Olen hyvä pomppimaan paikoillani. Ja saamaan ehkä toisenkin mukaan hurmokseen. Tällä kertaa kuitenkin oli kiva seurata vierestä toisen innostusta. 
Ja nyt olen jo itsekin ihan täpinöissäni.
ihana arki · Rinkelin päivä

Yks päivä tällä viikolla.

Elina2 kommenttia
Klo 04.40 Hei herätys. Mä en muuten koskaan laita herätyskelloon parittomia minuutteja, kuten 39 tai 17. Yöks.
Klo 04.45 Hei puuroa napaan. Sillä mä olen oikeasti zombi ennen aamiaista. Aivot – tai mikään muukaan mussa – ei vain toimi ennen ruokaa.
Klo 05.15 Hei än yy tee kohta lähtö. Mä teen pikaisesti pelkistetyt eväsleivät (Reissarit oivariinilla) ja kaadan muovikippoon pähkinöitä mukaanotettavaksi. Nappaan myös hätävaran, eli protskupatukan, mukaan. Tällaisia on mun tavalliset kiire-eväät. Luksusta.
Klo 05.45 Hei aika hurjaa kyytiä. Tavallisesti, siis pyörällä kulkiessani, mä varaan reilut kakskyt minuuttia työmatkaan, mutta poikkeuksellisesti hurautankin tänään autolla töihin. Vartti siis riittää hyvin.
Klo 05.55 Hei loistava aamu. Kaikki ei mene ihan putkeen ja saan kaasutella aika kovaa takaisin kotiin hakemaan työkenkiä. Rantasandaaleissa kun ei saa istua kassan takana.
Klo 06.03 Hei hyvä, melkein myöhässä. Kyllä mä muutamalla minuutilla sitten kuitenkin myöhästyn ja olen laskemassa kolmeasataa pähkinäpussia (silmät ristissä) vasta vähän yli kuusi.
Klo 10.15 Hei lounastaukoa. Mulla on ihan järkyttävä nälkä. Mä hotkaisen kymmenessä minuutissa ihan kaikki eväät ja ryystän kahvia sitten loput kakskyt minuuttia.
Klo 13.30 Hei epämukavaa? Mä huomaan, että seitsemänkin tuntia ergonomisella satulatuolilla tekee takalistolle aikamoista.
Klo 14.00 Hei työt loppuu vihdoin. Mä vaihdan äkkiä työkledjut treenivaatteisiin ja kaasutan salille.
Klo 15.15 Hei hikeä pukkaa. Päivän treeni kuntopyörällä – mä teen sen, vaikka vähän väsyttääkin ja jalka painaa. Ajanpuutteen vuoksi mun on jätettävä kuitenkin vatsalihastreeni väliin.
Klo 15.30 Hei aika sukkelasti. Suihkuun ja pari nektariinia nassuun ja sitten se ovikello jo soikin: isoveikka (toinen saapui myöhemmin) ja hänen tyttöystävänsä saapuvat meille sushia väkräämään. Ja Urpo-pentu tietysti myös.
Klo 15.45 Hei sushia. Ensin kuitenkin kauppaan (eli takaisin töihin) ostamaan tarvittavat tarvikkeet: makien sisälle päätetään laittaa avokadoa, graavilohta, kurkkua, katkarapuja ja osaan lisäksi  ohuelti tuorejuustoa.
Klo 17.30 Hei voi noita pentuja. Parit pissat Urpo ehtii heittää kyläilyn aikana lattialle. Yhdet osuu kyllä hienosti sanomalehdelle. Ai, vieläkö mulla on hauvavauvakuume? Joo!
Klo 18.30 Hei jaksaa vaan keittää. Kuinka mä aina vain yllätyn siitä, miten paljon aikaa jo pelkän riisin keittäminen ja jäähdyttäminen vie. Ja se rullauskin! Kyllä meillä mahat kurnii puoli seiskalta aika kovaa.
Klo 19.00 Hei uurastuskin palkitaan. Kolme täyttä lautasta makeja ja ihan riittävän hienoja sellaisia. Mä ja kaikki muut herkutellaan. Paitsi mun toinen isoveikka. Kun se ei vaan tykkää yhtään sushista.
Klo 19.05 Hei maista jooko. Kyllä me yllytetään sitä maistamaan yksi. Mitäs meni häviämään kivi-paperi-saksissa.
Klo 20.15 Hei hei! Meillä on hiljaista veikkojen lähdön jälkeen. Mun silmät alkaa jo pahaenteisesti lurpsua kiinni. Mä en edelleenkään yhtään ole iltaihminen.
Klo 20.30 Hei inhottava pikkunälkä. Mä ihan hiukan säästelin nälkäisille miehille makeja ja söin itse vähän vähemmän. Joten nyt on vielä maitorahkan paikka.
Klo 20.45 Hei mikä rauha. Mun mielestä elämän yksi parhaimmista tunteista on se, kun oikaisee pitkäkseen sängylle toiminnantäyteisen päivän jälkeen. Karjalanpiirakan syöminen isossa nälässä on myös ihan kiva tunne, samoin kuin putkirullalla selän rusautteleminen. Nyt kuitenkin vain sitä lepoa.
Klo 20.50 Hei valot pois, kiitos. Tai mun unimaski silmille. Mä en vaan nukahda vähänkään valoisassa – olin kuinka väsynyt tahansa. 
Klo 21.00 Hei ai niin. Mä asennan vielä herätyskellon soimaan taas 04:40, sillä aikainen töihinlähtö odottaa jälleen aamulla. Tekee hippasen tiukkaa aamuvirkullekin.
Iloranta · loma · Rinkelin päivä

Ilorannassa.

Elina8 kommenttia
Kello 05.59 Vielä vähän unenpöpperöisenä muistin vain edellispäivän kohokohdan eli muurinpohjaletut.
Kello 06.00 Kesti hetki, että sain paikannettua itseni. En herännytkään oman peiton alta, vaan punaisesta puurakennuksesta aivan vieraasta sängystä. 
Kello 06.02 Kömmin ylös ja kurkkasin ikkunasta ulos: nurmikenttä, peltoja ja järvikin siinsi edessä. Rantasaunasta ei vielä tuprutellut savua, mutta pian sekin olisi lämmin. Naksu hölkötteli jo ulkona ja lampaan määkäisy kantautui korviini. Aurinkokin heräili. Sinistä taivasta näkyi enemmän kuin valkoisia pilviä.
Kello 06.03 Jos joku joskus pyytäisi maalaamaan onnellisen aamun, se olisi varmasti juuri tänä aamuna tästä ikkunasta levittäytyvä maisema. Ajattelin.
Kello 06.04 Täällä Hauhollahan minä. Tarkemmin Ilorannassa viikonloppulomalla. Ai niin.
Kello 07.00 Luin kirjaa, pyörin ja luin taas kirjaa. Aamuvirkulle aamupalan odottelu on pienoista tuskaa. Etenkin kun arvaa, millaisia herkkuja aamiaispöydässä odottaa.
Kello 07.55 Herättelin unikekoa. Eli taisin käskeä ylös ja pukeutumaan.
Kello 07.56 Totesin kuitenkin itsekin, ettei sängystä ylös nouseminen ollutkaan niin helppoa. Edellispäivän ohjattu lihaskuntojumppa ulkona tuntui pakaroissa, vatsoissa, hartioissa…

Kello 08.30 Vihdoin aamupalalle: erilaisia puuroja, itseleivottuja sämpylöitä ja leipiä, croisantteja, hedelmiä, juustoja ja paljon muuta. 
Kello 08.32 Päädyin kahteen isoon lautaselliseen mannapuuroa vadelmahillolla. Heh.
Kello 08.35 Tapasimme aamiaisella Ilorannan vanhan yrittäjäpariskunnan ja verestimme samalla muistoja: Santtu lomaili nuorempana monena kesänä Ilorannassa. Viikonlopun aikana kuulinkin tarinat viikinki-iltamista aina kalastusreissuihin – useampaan kertaan. 
Kello 09.15 Syötyämme suuntasimme kuntosalille. Tai no. Minä poljin kuntopyörää ja Santtu lähinnä kannusti vieressä. 
Kello 10.00 Lopuksi lähdimme vielä pienelle kävelylenkille Ilorannan maita kiertävälle kuntopolulle. Ei ole olemassa varmasti parempaa tunnetta kuin heti aamusta syödä energiapitoinen aamupala ja herätellä keho kevyellä liikunnalla uuteen päivään.

Kello 10.01 Itse asiassa totesin olevani sisimmässäni edelleen maalaistyttö, sillä vietin varhaislapsuuteni suhteellisen kaukana kaupungin vilskeestä.
Kello 10.45 Palasimme huoneistoomme pakkailemaan. Viikonloppuloman aikana ehdimme tehdä kaikenlaista: saunoa rannassa, talviturkinkin olisi saanut heittää, pelata tennistä, syödä paljon ja hirmuisen herkullista ruokaa, paistaa muurinpohjalettuja, kuntoilla, käydä kävelyillä ja ihan vain viettää kahdenkeskistä aikaa. 
Kello 12.00 Ennen lähtöä söimme vielä sunnuntailounaan kinuskitäytekakkuineen. Tällaiseen täysihoitoon kun pääsisi kokonaiseksi viikoksi! Ensi kesästä on ihana haaveilla.

Kello 14.45 Kotimatkalla pysähdyimme jäätelölle, sillä ensimmäistä kertaa tänä vuonna tuntui oikeasti kesältä. 
Kello 15.15 Torkahtelin autossa useammankin kerran. Aktiivilomat ovat kaikkein kivoimpia, mutta välillä myös hivenen rankkoja.
Kello 18.05 Pienten ja vähän suurempien kurvailujen jälkeen kotona taas. 
Kello 18.30 Mallailimme ensi viikonlopun valmistujaisjuhlien vaatevalintoja: lopputuloksena liian iso puvuntakki, jota on jollain ilveellä ehdittävä vielä kaventaa. 
Kello 18.31 Selailin samalla voileipäkakkujen ohjeita ja kriiseilin niistäkin. Ihan vähän vain.  
Kello 20.10 No nyt. Tuttu sänky taas.
Kello 20.11 Onnellisena, mutta väsyneenä nukahtaminen on yksi niistä elämän hienouksista.
pienet hetket · Rinkelin päivä

Rinkelin pääsiäispäivä.

Elina4 kommenttia
Puhutko koskaan itsellesi? En tarkoita ääneen, vaan ihan vain hiljaa mielessä. Minä huomaan toisinaan selostavani itselleni päivän kulkua. Se voi olla ikään kuin ylöskirjaamista: kello kuusi kolmekymmentä ruoka on lautasella. Tai sitten vain itselleni puhumista: nyt minä kyllä syön. Itselle äänettömästi puhumisen ero tavalliseen ajatteluun on hiuksen hieno. Ajattelu sanoiksi puettuna olisi jotain sentapaista kuin syööön. Jos se olisi siis mahdollista. Ajatus ei ole irrallisista sanoista muodostunutta, vaan lähempänä tuntemuksia, liukuvampaa kuin selvärajaiset äänteet. 
Pääsiäissunnuntaina puhuin paljon itsekseni, ihan jo kurkkukivunkin vuoksi: 

05.35 Mä en ole varmaan koskaan ollut muuta kuin onnellinen herätessäni. Vihdoin on aina ensimmäisenä mun ajatuksissa.

05.36 Tänään on pääsiäinen. Nam.

05.37 Nyt mä nousen kyllä katsomaan, onko mun sukkaani tullut täytettä.

05.38 En mä oikeasti tiedä, että kenenkään suvulla olisi samanlainen perinne pääsiäisenä.

05.39 Pienenähän mä ihmettelin, miten Annikan perheellä ei ollut pääsiäissukat yöllä keittiöissä roikkumassa: minne noita toi suklaamunat?

05.40 Jee. Ruohomunia ja Kindereitä!

05.55 Ruohomunan jälkeen puuro maistuu kyllä puurolta, eikä tavalliseen tapaan äärettömän hyvältä.

05.56 Pullakin varmaan maistuisi vain pakkopullalta. Voisi joskus kokeilla. Suklaa saa kaiken kalpenemaan.

05.57 Mä olen kyllä onnellinen, että mun makuaisti on tottunut normiarjessa aika askeettiseen makumaailmaan.

06.30 Mä tosiaan toivon, että tämän piirakan pohja onnistuu.

06.31 Mä nyt laitan varmuudeksi vähän ylimäärin kaakaojauhetta.

06.32 Joo. Oli se näköjään 200 asteessa paisto.

06.33 No kyllä mä uskon, että se onnistuu. Mä olen kuitenkin ihan hyvä leipoja.

06.34 Ainakin näin ajatuksissa voi sanoa niin.

08.30 Ihan yhtä lailla tämä on osa perinnettä. Että mä makaan sängyssä syömässä Kyöpelinvuorta.

08.31 Oi jes. Kinderistä tuli pingviinisarjaan kuuluva.

08.32 Söinkö mä jo kaikki minimunat.

10.00 Kyllä mä ajattelin, että mikrobilsan tenttiin lukeminen olisi jotenkin helpompaa suklaatankkauksen jälkeen.

10.01 Just. 8 slaidia puoleen tuntiin: 51 x 12 vielä lukematta.

10.02 Ihan sama.

10.03 Mä käyn tekemässä ne voikreemi- ja suklaakuorrutteet piirakkaan.

10.59 Vau. Vaikka itse ajattelenkin. Hieno tuli.

12.30 Niin joo. Se kastikekannu äidille.

12.31 No nyt voidaan lähteä.

12.32 Ei kun ups.

12.33 Se jälkkäri, Kinder-piirakka. Unohtui melkein.

13.50 Jes. Mä toivoin just tätä pääsiäisaterialle.

13.51 En kyllä mun omalle lautaselle ottaisi lammasta.

13.52 Lampaat on söpöjä.

14.15 Mua naurattaa nyt niin paljon.

14.16 Mä muistan niin hyvin, kun veikka värjäsi kreppipaperilla hiuksensa vihreiksi.

15.55 Syön seuraavaksi varmaan ensi vuonna.

15.56 Tai ehkä-ehkä-ehkä vielä palan Kinder-piirakkaa illalla.

18.00 Mä luulen, että tästä päivästä syntyi yksi uusi onnellinen muisto.

18.01 Vaikka mun olo olikin pikkuisen kipeä.

18.02 Mun perhe jättää eniten mun mieleen kyllä onnellisia muistoja.

18.15 Jee! Pieni ilta-ajelu kruunaa koko päivän.

18.16 Kivaa, kun Santtu suostui.

18.17 Kun ei se eilen.

20.00 Viimeinen suolavesikurlaus.

20.01 Kyllä mä huomenna varmaan olen terve ja kurkkukivuton.

20.02 Joo, olen mä. Päätin jo.

ihana arki · Rinkelin päivä

Ihan, ihan, ihan tavallinen päivä.

Elina13 kommenttia
”Tänään aamulla heräsin ja söin kolme minikarjista. Mun Pollux-kello ei kyllä hirnunut, mutta onneksi äiti herätti. Katoin lasteja vähän aikaa telkkarista. Tein matskun tehtävät myös. Sitten Sanna tuli hakemaan ja mentiin kouluun. Kässäntunnilla sain melkein valmiiksi toisen lapasen ranteen. Kahdelta tulin kotiin ja söin Lidlin myslipatukoita. Ihan hirveen hyviä! Illalla menin vielä leikkimään kirkkistä ulos. Sitten meninkin jo nukkumaan, koska väsytti. Ei muuta!”
En ole moneen vuoteen enää kirjoittanut päiväkirjaa. Ala-asteella olin vielä todella ahkera rustailija ja kirjoitinkin lähes päivittäin arjestani. Ei ollut väliä, vaikka maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai ja perjantai olivat kaikki kovin samanlaisia päiviä: Pollux-kello ei vielä keskiviikkonakaan herättänyt ja lapanen tyssäsi kaikkiaan viideksi päiväksi ranteen kohdalle. 
Edelleen minua kiehtoo tavallisen elämän tutkailu ja sen näkeminen sanojen kautta. Huomaan kaipaavani vaivatonta sepustusta vasemman jalan sukan reiästä ja ihan hirveän hyvästä juustoleivästä. Ehkä aloitan taas päiväkirjan kirjoittamisen. Ihan lyijykynällä paperille. Se olisi varmasti loistavaa vastapainoa tietokoneen näppiksille ja syvällisille aatteille.

Eilenkin mulla oli ihan, ihan, ihan tavallinen päivä. 

Kello 04.30 Mä vilkaisen kelloa ja huokaisen. Vartin päästä aikaisintaan.

Kello 04.45 Nyt mä nousen, vaikka kukaan normaali ei vapaaehtoisesti olekaan tähän aikaan hereillä.

Kello 04.50 Onneksi mä unohdin edellispäivänä viimeisen banaanin olemassaolon: tänä aamuna se on yhäkin ruskeampi.

Kello 05.00 Mä tyhjennän tiskikoneen ja hämmentelen samalla kattilan sisältöä.

Kello 05.10 Mun banaanipuuro on valmista. Keson ja maapähkinävoin kanssa se on ihan mun lempparia.

Kello 06.00 Jos joku kuulisi, niin varmasti pikkaisen hermostuisi: mä ryystän kahvia, koska siitä tuli vähän liian kuumaa.

Kello 06.01 Neljän minuutin päästä mä sovin itseni kanssa aloittavani opiskelun.

Kello 06.05 Mä avaan tietokoneelta tiedoston ja syvennyn luentomateriaalien termistöön.

Kello 06.30 Jos mä ihan vähän. Ihan pikaisesti vain vilkaisen Marissan blogia.

Kello 07.15 Valonnopeudella hampaiden pesu, ripsari ja ensimmäisenä käteen sattuvat vaatteet.

Kello 07.25 Omegat, vitskut ja macat.

Kello 07.34 Mä syöksyn autolle aja varovasti -lausahduksen saattelemana.

Kello 07.50 Istun ruuhkassa ja nauran Aamulypsylle.

Kello 08.06 Mä olen perillä Viikissä.

Kello 09.10 Varmaan joku kolmaskymmenes termi meneillään. Vaikka mä en jaksaisi kuunnella enää yhtään selitystä integraalisesta kalvoproteiinista tai sfingolipidistä.

Kello 10.00 Ohi on!

Kello 10.04 Mä nauran parit naurut muutaman opiskelukaverin kanssa ja suuntaan autolle.

Kello 10.30 Kotona ja viiden minuutin sisällä jo jääkaapilla.

Kello 10.45 Pikalounas pikavauhtia syötynä.

Kello 11.12 Jälkkäriksi vähän lisää biokemian termistöä.

Kello 12.30 Mä olen niin ansainnut juoksulenkin ulkona.

Kello 12.53 Puolivälissä reittiä mä läsäytän suoraan vesilammikkoon.

Kello 12.55 Inhottava tunne, kun lenkkarit litisee joka askeleella.

Kello 13.25 Kuumassa suihkussa ja seuraavassa hetkessä taas jo opiskelujuttujen kimpussa.

Kello 15.30 Päivän toinen puuro: kuka muka sanoi, ettei puuroa voi syödä päivälliseksi? Mä nimittäin herkuttelen porkkanapuurolla cashewpähkinöiden ja raejuuston kera.

Kello 15.45 Kananmuna.

Kello 17.45 Mä päätän lopettaa lukemisen ja lepuutta aivoja. Vetäisen ulkovaatteet päälle.

Kello 18.02 Paras ystäväni kurvaa pihalle ja lähdemme iltakävelylle. Mun päivän paras hetki.

Kello 19.07 Sujahdan ihan heti sisälle päästyäni yöpukuun.

Kello 19.32 Iltapala ja Salkkarit.

Kello 20.01 Mä pesen hampaat ja haukottelen.

Joskus puoli yhdeksän jälkeen mä jo nukahdan – kesken nettisarjan katsomisen. Joku sammuttaa mun puolesta tietokoneen ja valot. Kyllä mä yritän sanoa aina hyvää yötä ennen uinahtamista.