ajatuksia · joulu · oma elämä · onnellisuus · Rinkelin päivä

Päivä 22

Mä heräsin vasta kello seitsemältä. Ajattelin, että niinkin pitkään nukkuminen johtui varmasti siitä, että tulin edellisiltana Tallinnasta kotiin aika myöhään. Mun veljeni sanoi, ettei mun unirytmi ole ihmisten. No, ainakin se on Elinan. Eilenkin me lähdimme reissuun kello 8.15 ja ennen sitä mä olin ehtinyt jo syödä aamupalan, polkea kuntopyörää vajaan tunnin, käydä suihkussa ja laittautua.
Joitakin minuutteja yli seitsemän mä olin jo keittämässä puuroa. Se on aina mun ensimmäinen asia aamulla. Hiukset sekaisin ja silmät puoliksi kiinni. Osin sen vuoksi mä käytänkin kai hellan sijaan mikroa. 
Kaurapuuroa maapähkinävoilla, Kesolla ja mehukeitolla. Joskus puoli kahdeksan jälkeen. Ei liene yllätys enää kenellekään, että syön puuroni lähes kylmänä. Ei se haalea puuro varmaankaan kaunista samalla tavoin kuin kylmä kahvi. Mutta ei haittaa. Mä en tykkää kuumasta ruoasta.
Vielä yhdeksän aikoihin mä tuijottelin netistä Miss Universumeita. Ihan vain sen mokan vuoksi. Mun analysointi johti siihen, että koko erhe oli ennalta sovittu.
Mun kantapää ei ole vieläkään parantunut, joten mun oli pakko jättää lenkki väliin. Hyppäsin joskus vähän vaille kymmenen kuntopyörän selkään. Lopuksi tein vielä lihaskuntoa, vatsarutistuksia nyt lähinnä. Mä haaveilen saavani sellaiset säädettävät käsipainot kotiin. En ole nyt puoleen vuoteen käynyt aktiivisesti salilla ja mun keho kyllä voi paremmin. Mieli on vaan alkanut haluta takaisin. 
Suihkun kautta syömään siinä puoli kahdentoista aikaan. Mulla tuli vähän reppanaolo, kun nakersin näkkäriä ja kuivahtaneita tofukuutioita. 
Puoliltapäivin äiti tuli hakemaan mut. Keräsin kaupassa kärryyn voita, maitoa, sokeria, jauhoja, kardemummaa ja sahramia. Jep. Joulupullat mielessä.
Siis pullien leipominenhan oli veikan idea. Kello kolmelta molemmat pellilliset olivat tulleet uunista. Mun lettipulla oli ehkä vähän hienompi kuin veikan oma. Omasta mielestäni.
Mä menin kotiin, kun äiti ja veikka lähtivät salille puoli neljän aikoihin. Siivoilin ja kaivoin muutamat lumiukot laatikosta. 
Kyllä vähän harmitti maksaa ihan liikaa pikkukuusesta, joka loppujen lopuksi ei edes ole kovin tuuhea. Ihan sopiva tähän kotiin, mutta ylihintainen siltikin. Aina on tinkivaraa, mulle on joku opettanut. No joo. Pieni vaiva hakea lähi-Siwan pihalta, joten kai siitä vähän maksaakin. Tasan puoli kuudelta mä olin saanut raahattua kuusen kotipihalle.   
Ihan itse mä viritin tiilistä ja maljakosta kuusenjalan, koska se oikea on kadonnut johonkin muutossa. Puoli kahdeksan jälkeen iltapalaa syödessäni kuusi oli edelleen pystyssä, joten kai kyhäelmä ihan hyvin toimii. Tuli elävästi mieleen uudet vuodet, kun isi alkoi vähän vaille kaksitoista kiireellä virittelemään raketeille lähtötelinettä – aika usein vanhasta imurista. Mä olen vissiin yhtä näppärä käsistäni. 
Papiidipaadi. Se soi mun päässä hampaita pestessäni kahdeksan aikoihin.
Mä oikeasti simahdin aika pian. Luultavasti joskus puoli yhdeksältä.  

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s