”Kun mä yöllä ja jo lauantain puolella raahustin kotiin, mietin vähän elämää. Pohdin niitä perspektiivejä, joista mä mun elämää katson. Siihen aikaan mä olisin tavallisesti jo ehtinyt nukkua useampia tunteja – itse asiassa muutaman hetken päästä olisin saattanut jo herätä uuteen päivään. Jos kaikki olisi mennyt kuten melkein aina mun elämässä. Mä mietin, että toisinaan katson mun elämää ehkä liikaakin vain yhdestä vinkkelistä: kaikki näyttää aivan erilaiselta kolmelta yöllä. Mä jopa tunnun mun omissa ajatuksissani ihan eri ihmiseltä! 

Go with the flow. Joskus mä oikeasti vihasin sanontaa. Eihän se nyt siten ole, mene hitsi itse. Muistan hetkiä, kun mä ajattelin elämän muotoutuvan määrätynlaiseksi. Että jokaisen elämällä on aika tiukat raamit ja vain ihmiset, joilla ei ole omasta elämästä kunnollista otetta, viruvat jonkun virran mukana.

Mä päädyin silloin perjantaina viettämään iltaa ja yötä mun ystävien kanssa paikalliseen. Eikä se todellakaan ollut pitkään suunniteltu juttu. Mä olin oikeastaan päivällä jo melkein päättänyt, että olen illalla liian väsynyt. Joskus yhdeksän aikaan illalla mä sitten vain kyllästyin siihen väsymyksen odotteluun. Voihan flow. Oli ehkä paras ilta pitkään aikaan. 

Joskus omat odotukset ovat yhtä turhuutta. Jopa pelottavan hallitsevia.

Jännä. Tasapaino huolettomuuden ja tunnollisuuden välillä on ainakin mun elämän yksi kulmakivistä. Samalla myös yksi haasteista. Eikä ole ihme, etten mä joskus menneinä vuosina ole oikein hiffannut sitä kunnolla. Että miten se toimii ja miten mä toimin siinä tilassa. 

Mä pohdiskelin silloin yöllä myös moniuloitteisuutta. On aika ahdistavaa asetella omaa elämää määrättyyn muottiin. Enhän mäkään halua olla mahtua mihinkään muottiin. Millainen Elina on? Olisi siistiä, jos joku vastaisi joskus moniulotteinen. 

Olisi hyvä, jos mä osaisin välillä rauhassa odottaa, mitä elämä tuo mukanaan.”