aamu · ihana arki · treeni

Voi Kaisa, Kaisa, Kaisa.

Taas. Istun bussissa numero 75. Aurinko on nousemassa. Että se jaksaakin, taas. Bussi natisee taas samassa kaarteessa. Se tuntuu ihan jo tutulta, vanhalta kaverilta. Mietin, millainen aamu olisi ilman natinaa. Aika vieras. Taas ohitetaan. Katse liikkuu samaa reittiä. Kuten aina. Kolme Kaisaa. Ja taas mietin, millaiset kolme Kaisaa. Tunnen vain yhden Kaisan, hän voisi sopia yhdeksi kolmesta Kaisasta. Kuten aina, Kaisojen jälkeen siirrän katseen eteenpäin. Kyllä, taas. Kohtaan samat silmät. Siinä niin etuviistossa edessäni istuu sama nainen. Kuten aina, joka aamu ja taas. Nimeän hänet Kaisaksi. Toiseksi kolmesta. 
Helpottaa, kun huomaan. Kaisakin istuu aina samalla paikalla. Minäkin. Valitsen aina saman paikan. Ihan huomaamattani. Se on vähän kuin omani. Kiinnitän joka aamu samoihin asioihin huomiota, miltei ajattelenkin rutiininomaisesti samoja juttuja. Kaisoja ja Sörnäisten pysäkkiä. Mutta en vieläkään satavarmasti muista, minkä värinen Sörnäinen oli Monopolyssa. Ihan jokainen aamu katselen bussin ikkunasta valtavaa autoletkaa ja mietin, millaisia ihmisiä autoissa istuu ja minne he ovat matkalla. Varmaan samoja ihmisiä ja ihan samaan paikkaan. Kuten aina. Joka aamu. Taas.

Kyllästyminen on kiva mittari liialle rutinoitumiselle. Sitten vaihdetaan, tehdään muutoksia ja innostutaan uudestaan.
Kello aamu kuuden sali ja vanhalla liikkeellä uudistusta jalkatreeniin.
Tällaista se ihmisen elämä kai on. Suurelta osin toistuvaa ja rutiininomaista. Kun ei Viikkiin kulje busseja kuin niitä samoja reittejä. En voi valita jättäväni väliin Kolme Kaisaa yhtenäkään päivänä. Paitsi lauantaina. Vaikka ei siinä mitään pahaa tai huonoa ole. Siis että arki kulkee samoja uria ja tapaan Kaisat kahdesti joka päivä. Ongelmaksi se muuttuu vasta silloin, jos eläminen ja oleminen rutinoituu niin, että mieli turtuu. Silloin ei välttämättä huomaa kaiteen vieressä nököttävää punaista mummopyörää. Se nimittäin ei ole nojaillut siihen kauaakaan. Itse asiassa se on ilmestynyt yön aikana. Ehkä nopeasti vilkaistuna arki on saman jankkaamista, mutta tarkemmin katsottuna oikeastaan aika vaihtelevaa. Nimittäin Kaisalla, joka istuu aina minusta katsottuna etuviistossa ja jonka nimi on oikeasti varmaankin jokin muu, ei ole sama huivi joka päivä kaulan ympärillään. Hän vaihtelee sifonkisesta villaiseen. Kyllä! Huomasin yksi kerta, kun avasin poikkeuksellisesti vasemman silmäni ennen oikeaa.
Tänään jos katsoisin päivää vähän eri näkökulmasta. Tarkastelisin elämää hiukan erilaisesta vinkkelistä. Huomenna taas vähän eri tavalla ja ylihuomenna edelleen toisella tapaa. Onnistuisiko se? Voisiko samaa nousevaa punaa taivaanrannassa katsella joka aamu uusin silmin? Yritys ainakin on hyvä.

2 vastausta artikkeliin “Voi Kaisa, Kaisa, Kaisa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s