joulu · muistoja · oma elämä

Itsetehtyä.

Vuosi vuodelta minusta on tullut aina vähän tarkempi ajatuksistani – ja suhtautumisestani. Vaikkapa jouluun ja perinteisiin. En millään haluaisi kadottaa lapsenomaista uteliaisuutta ja innostusta – siitäkään huolimatta, että kasvan, aikuistun edelleen ja todellakin koen itseni vastuullisemmaksi kuin joitakin vuosia sitten. Onneksi nuo kaksi, jollain tapaa ehkä vastakkaistakin, piirrettä eivät kuitenkaan sulje toisiaan pois. Nuorempana asioiden utelias tarkastelu tuli vähän kuin luonnostaan, siihen ei niinkään tarvinnut keskittyä. Yksi peloistani on, että mielen virkeys, eloisuus ja vilpittömyys peittyy vanhemmiten asteittain kasvavan kyynistyneisyyden alle. Kun aikuisten maailma on toisinaan niin hirvittävän kova.
Lähiaikoina olen todennut, etteivät päässä tapahtuvat asiat ole kuitenkaan ainoita iän tuomia muuttujia. Siis sellaisia taitoja, jotka helposti menettää, jos niihin ei kiinnitä erityistä huomiota. Jos niitä ei pidä yllä – muutenkin kuin ajattelemalla. Olin pienempänä kova piirtämään, kirjoittamaan käsin  ja väkräämään kaikenlaista. Suhteellisen taitavakin. Syntyi sarjakuvia, pahvisia joulukaupunkeja, pipon tupsuja, kaulahuivin puolikkaita ja onnittelukortteja. Olin hyvä keksimään, mutta myös toteuttamaan. Hileliimaa, lehtileikkeitä ja värikkäitä kartonkeja. Ei siihen muuta tarvittu omien käsien lisäksi.

Kun viikko takaperin sain idean itsetehdyistä joululahjoista, olin aluksi hirveän innostunut. Jes, tää on tätä aitoa joulumieltä! Selasin netistä läpi kaiken maailman vinkkipalstat ja ohjeet aina itsetehdyistä huulirasvoista pimeässä hohtaviin t-paitoihin. Keksinkin muutaman ihan kivan idean, joita ajattelin lähteä toteuttamaan. Tai ehkä paremminkin yrittämään. Ei nimittäin ollutkaan niin helppoa – enää. 
Olen tottunut käyttämään päätäni. Luomaan ja toteuttamaan itseäni ajatuksillani. Samalla olen kuitenkin huolella unohtanut kädentaitoni. En saanut piirrettyä edes kelvollista koiran päätä. Ja se oli vähän masentavaa. Kai se pelkäämäni harmaa aikuisuus voi tulla niinkin; paperille ei saa enää millään kunnollista hevosen turpaa. En tiedä, kuinka hyvin liimapuikkokaan pysyisi kädessä. Saksilla nyt tulee toisinaan leikeltyä auki paputetroja, ne ehkä vielä saattaisivatkin totella käskyjäni. 
Tuntuu jotenkin kauhealta ajatukselta, että alakouluissa otettaisiin käyttöön e-kirjat. Minne sitä sitten raapustelisi isoja mulkosilmiä ja sydänrivistöjä? Tai että ylioppilaskirjoitukset muuttuisivat sähköisiksi, tietokoneella tehtäviksi. Eikö reaalin yksi tarkoitus ollutkin juuri testata käsilihaksia? Kai kouluissa sentään vielä askarrellaan? Tehdään vessapaperihylsyistä itsenäisyyspäivänkynttilöitä? Ei kai joulukortteja nyt sentään tietokoneella tehdä?

Maailma muuttuu. Elämänkin on muututtava mukana. Joskus sitä vain toivoisi muutoksen kohdistuvan ainoastaan asioihin, jotka oikeasti tarvitsevat sitä. Ei, please, niihin itsetehtyihin pahvipipareihin.
En minä ajatellut kuitenkaan luovuttaa. Omin kätösin munakennoon valettuun kynttilään en ehkä ihan kykene, mutta jotakin muuta ajattelin silti yrittää väkrätä. Nimenomaan väkrätä. Lopputulos ei silloin välttämättä ole aivan odotetunlainen, mutta ajatus sen takana on sitäkin onnistuneempi. 
Hei, onnistuuko vielä kaunokirjoitus?

4 thoughts on “Itsetehtyä.

  1. Mäkin olen yleensä tehnyt itse joulukortteja, ja monesti erilaisia lahjojakin, ties mitä kaulahuivia, pipoa ja muita helppoja käsitöitä, mitkä tällaiset tumpeloltakin onnistuvat 😀

    Ja kyllä muuten onnistuu kaunokirjoituskin! 😀 Ja onpa sitä tullut vielä yliopistossakin harjoiteltua, nimittäin venäjän tunneilla oli jos nyt ei pakko niin erittäin suositeltavaa kirjoittaa kaunolla, sillä venäjäksi tekstaaminen on vaan yksinkertaisesti hidasta ja vaikeaa. Suomeksi kirjoitan yleensä jotain kaunon ja tekstauksen sekamuotoa, ja mun mielestä kaunokirjoitus on paljon nopeampaa kuin tekstaaminen, joten en ikinä koulussa tajunnut niitä, jotka suunnilleen kirjoittivat esseitä pölkkykirjaimilla 😀

    Tykkää

  2. Hehe, joo kyllä mullakin onnistuu kauno, kun tuossa kokeilin, mutta vähän aikaa piti muistella ”oikeaoppista” äffää ja quuta. 😀 Käytän myös välillä tuota sekamuotoa, kun pitää kirjoittaa tosi nopeasti. Ja hei voin hyvin kuvitella, että venäjä on vähintääkin haasteellista!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s