huumori · selviytymisvinkit

Hei sinä flunssainen ja yksinäinen.

En mä. En mä ole oikeastaan ollut väsähtänyt tästä flunssasta. Vaikka silmätulehduksen vuoksi silmäluomet vähän painavatkin.

Siis kun. Ei mua oikeastaan ole väsyttänyt sekään, että toissapäivänä heräsin puoli neljä, eilen viideltä ja tänään puoli kuudelta. Päivät vaan ovat tuntuneet hiukan pitkiltä sohvalla lojutessani.

Ei oikeastaan. Ei kahvittomuuskaan ole ollut syy väsymykseen. On vain ollut tekemisenpuutetta, kun tavallisesti aamun kahvikupillisiin menee helposti puolitoistatuntiakin.

Ei, ei. Ei pimeyskään oikeastaan ole väsyttävää. Sitä kun ei juurikaan huomaa peiton alta.
Väsähtänyt olen silti ollut. Ai, miksikö? Olen vahvasti sitä mieltä, että minua ei ole luotu makoilemaan. Viikko sohvalla tuntuu parin kuukauden vaellukselta vuorilla. Olen lojunut sohvalla, välillä vaihtanut paikkaa sängylle, testannut molemmat säkkituolit, maannut putkirullan päällä ja eilen viimeksi ihan vain paljaalla lattialla. En keksi enää uusia lojumispaikkoja. Ja vaikka nautin hiljaisuudesta ja omasta rauhasta, liika on aina liikaa. Olen väsynyt omiin ajatuksiini. Päivät pitkät yksin kotona. Sitä on ehtinyt pähkäillä maailman menoa vähän joka kantilta – vähän liiankin monelta kantilta. Jatkuva monologi päässä on uuvuttavaa; hiljaisuus ja tekemättömyyshän sen on synnyttänyt. Omiin ajatuksiinkin voi näemmä aivan hyvin kyllästyä. Haluan jo salille, eli lomalle omista ajatuksista.

Kun kukaan ei ole ollut juttelemassa minulle ja siten auttamassa ajatusvirtani tyrehdyttämisessä, olen ratkaissut pulman toisella tapaa; olen tutustunut vlogimaailmaan eli videoblogeihin. Kaikkihan nyt Soikun tietävät, mutta on olemassa monia muitakin suomalaisia vlogaajia, kuten mmiisas, eedspeaks ja, öö, oliko se tume. Oikeasti on aika kätevää laittaa joku heistä jaarittelemaan taustalle; jaksaa varmasti hölöttää aamusta iltaan, ei vaadi minkäänlaista vastavuoroisuutta, ja toisinaan jutut ovat aika hauskojakin. Ei ole tuntunut yhtään yksinäiseltä. 

Tänään sain onneksi hauvan taas hoitoon. Sekin jaksaa jutella yleensä aika pitkään. Ei tosin ääneen, mutta ei se haittaa. 
Toinen – unohdettu – viihdyttäjä on kirjat. Tarkoitan muut kuin kemian opukset. Aina hyvään kirjaan tarttuessani sisälläni herää nuori Rinkeli, joka eli aika vahvasti kirjojen maailmoissa. Tarinan viedessä mukanaan omat ajatukset unohtuvat. Kirja on loistava tylsän päivän pakopaikka. Sen valinnassa voi tosin tehdä virheitäkin. Minä olen lähipäivinä keskittynyt faktapohjaisiin teoksiin, kuten Petos lautasella ja Tunne elintarvikkeet. Ne eivät varsinaisesti imaise omaan maailmaansa, vaan päinvastoin antavat aika paljon ajattelemisenaihetta ja synnyttävät uusia ajatuksia. Kuluvat päivät tietysti ajatussolmujakin availlessa. 
Kolmas tylsyyden tappaja on sekin peruja jo lapsuudestani. Etenkin iltaisin minulla oli tapana viihdyttää itseäni kuvittelemalla. Maalailemalla mielessäni ihania asioita. Mitä epärealistisempi, sitä makeammalta se usein maistui. Lempiajatukseni oli Rinkeli Tuhkimon juhlamekossa tanssahtelemassa; mekon muhkeus teki minuun jollain tapaa lähtemättömän vaikutuksen. Tällä viikolla en ole aivan samankaltaisia asioita päässäni pyöritellyt, mutta samalla idealla kuitenkin. Kai sitä haaveiluksikin voisi kutsua. Ennemminkin se on siltikin ehkä itseni viihdyttämistä; luon tarkoituksella kivoja kohtauksia päässäni.

Alakoululaisena kuumepäivän kohokohta oli usein se, kun kaveri tuli tuomaan päivän läksyt, äikän ja yltin kirjat pulpetista. Olisihan se yhäkin kivaa, että joku toisi. Läkejen sijaan vaikka pussillisen mandariineja. Tai pistäytyisi käymään. Ihan harmittaa, että spontaanit piipahdukset ovat jääneet unholaan. Ehkä ajankulukseni suunnittelen terveille päiville piipahduksen – tai käyn hakemassa ystävän kotiovelta kahville.

Ja juu. Kannattaa myös käyttää hyväksi flunssaisia ystäviä. Pommittaa viesteillä ja lähetellä kuvia. Kuitenkin pienellä varauksella; myötätuntoflunssa voi tarttua Whatsappinkin välityksellä.  Sitten voi tietysti myös keskittyä syömiseen. Mustikoita, appelsiinia, mandariineja. Kuulemma myös valkosipulia ja limeä. Uskon joulukalenterin suklaankin olevan aika kova juttu matkalla kohti terveitä päiviä – sen vuoksi olen varmuuden vuoksi syönyt omani lisäksi tuosta toisestakin…
Toivon, ettei kovin montaa sairaspäivää ole enää edessä. Ideat kun alkavat pikkuhiljaa käydä vähiin.

9 thoughts on “Hei sinä flunssainen ja yksinäinen.

  1. Sulla on kyllä sitten sitkee tauti :/ Koitahan parantua pian! Ja kun paranet niin käydää me sitten kavilla 🙂 Tai jos ootvielä hieman kipee niin sitten voin tulla teille kylään. Terveisin Mia

    Tykkää

  2. Siivoa vaikka kerrankin kaapit läpi ja tsekkaa varasto, jos et keksi lisää kotona tekemistä;) istumista enimmäkseen jokin sukkien lajitteleminenkin on ja siispä kipeänä mahdollista, mutta tuottais iloa kun vihdosta viimein sen saa tehtyä (been there, done that, jeejee). Äläkä dissaa kui leimii, ehdotus tämäkin:p

    Voimia ja paranemisiin!:)

    Tykkää

  3. Jep, tää on aika sitkee ja uusia oireita vaan pukkaa. 😀 Mutta kyllä tämä tästä! Mennään ehdottomasti ensi viikolla kahville. 🙂

    Tykkää

  4. Joo on se ollut mielenkiintoinen! Kannattaa lukea – senkin vuoksi, että saa eri näkökulmia. Mä en nyt tuota ehkä aivan ”raamattuna” lue, mutta kirjan käsittelemät asiat kyllä kiinnostavat paljon. Samalta kirjoittajaltahan on tullut tuon jälkeen Aitoa ruokaa. Se on mun mielestä melkein parempi! Meillä on se kirjahyllyssä, voin joskus vaikka lainata, jos haluat. 🙂

    Tykkää

  5. Hehe, hauska. 😀 Sukkalaatikko joo kaipaisi kyllä läpikäyntiä… Hyvä oli hei ehdotus, kiitti!
    Ja kyllä tämä tästä alkaa jo terveemmäksi muuttua! 🙂

    Tykkää

  6. Huhhuh, tsemppiä kovasti! <3 voin itsekin samaistua tuohon löhöilyn vaikeuteen, olin nimittäin juuri kipeänä puolitoista viikkoa. On se vaikeaa olla paikallaan ja koittaa keksiä tekemistä! Ja mikä kummallisinta, kaikki se istuminen ja makoilu teki kroppaan kaikkia omituisia kolotuksia... Ei ole ihmistä luotu möllöttämään paikallaan ;)

    Mukavia luku- ja suklaahetkiä! 🙂
    ~Hilla

    Tykkää

  7. Heh, alkaa jo helpottaa! Kiitos! <3
    On totta vie vaikea olla paikoillaan. Huomasin myös, että joka paikkaa alkaa kolottaa, hartiat on aivan jumissa ja lavat samaten. Ehkä tästä taas vetreytyy, kun pääsee liikkumaan! 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s