aitous · ajatuksia · elämä · syvällistä · ystävät

Mustat nilkkasukat.

Toisen mielestä se voi olla pienoinen tabu. Ainakaan asiasta ei puhu monikaan ääneen. Jos sellaista sisällään edes kukaan kantaa. En tiedä. Ehkä se on vain vaiettu tuntemus? Itse olen joskus ajatellut, että jokaisella tunteella on kuitenkin jokin tarkoitus. Ne kertovat jotakin tiedostettua tai tiedostamatonta. Ajatuksista tai vieteistä. Minä olen mieltänyt kyseisen tuntemuksen merkkinä välittämisestä. Siitä, että ihmisen haluaa olevan osa omaa elämää. Ennemminkin kai osoituksena kiintymyksestä kuin rakkaudesta, vaikka selvärajaista eroa hiekkaan onkin hankala piirtää. Vain hienon hieno vivahde, poikkiviiva, joka erottaa. Kiintymys haluaa hiljaisesti omistaa, tosin ei välttämättä pyri siihen laisinkaan. Rakkaus voi katsella kauempaa, hyväksyy välimatkankin helpommin. Sisältääkö rakkaus kiintymyksen? Vai onko se vain päässyt pidemmälle, jättänyt jo taakse kiintymyksen etapin?
Vähän kuin. Perheenjäseniä rakastaa. Parhaimpiin ystäviin kiintyy. Vähemmän tuttuihinkin voi kiintyä. Yhdessä vietetty aika synnyttää kiintymystä. Yksiin menevät ajatukset liittävät yhteen. Samaistuminen saa aikaan siteitä kahden ihmisen välillä. Toisinaan toisen pelkkä näkeminen luo yhteyden. Kiintymys on kai hivenen itsekkäämpää kuin rakkaus; vaikka molemmissa keskiössä onkin oman minän sijaan toinen. Jos arvailla pitäisi, kiintymys on useammin yksipuolista. Voiko se kuitenkaan kasvaa täyteen mittaansa ilman vastakaikua? Rakkaus ei ainakaan. Lisäksi kiintymys ei ole aivan yhtä vakaa. Vahva se voi olla kuin rakkaus, mutta ei niin luottavainen.
Rakkaus on usein niin vahva, että sulkee kuulumattomat ulkopuolelle. Rakkaudella pitäisi ainakin olla itseluottamusta riittävästi seistäkseen omilla jaloilla. Kiintymys taas voi hyvinkin olla kovin vaikutealtis. Se ei ole vain kahden ihmisen välinen, vaan helposti – sanattomassa – vuoropuhelussa ympäristön kanssa. Kiintymys on se, joka useammin arvelee ja epäröi.
Niin. Onkohan kukaan koskaan tuntenut sitä? Onkohan kukaan koskaan ollut pikkuisen mustasukkainen ystävistään?

Kun hän kertoo innoissaan uusista tuttavistaan, sitä nyökyttelee vilpittömästi mukana; kuinka mahtavaa! Pelkkää hyvää, hänelle haluaa vain pelkkää hyvää ja sen vuoksi häntä kai kannustaakin; rohkeasti kaikkeen vain mukaan, ettet yksin jää! Yksinkertaista suussa, mutta hyvin monimutkaista päässä. Ethän vain minua kuitenkaan unohda? Hento mustasukkaisuuden puuska. Sekö se oli?
Kun hän kirjoittaa viestiä koulukaverilleen, sanat muodostavat mahdottoman mukavan virkkeen. Sille tietenkin hymyilee; ainahan hän niin kiltti on, minullekin. Samalla sitä ehkä mielessä vikkelästi käväisee, että asian laitahan nyt on tosin vähän väärinpäin; hänen sanojaan kun täysin ulkopuolisena silmäilee. Yksi ja kaksi hymynaamaa. Laittaisitko minulle kuitenkin kolme, jooko?
Kenties kyse on vain siitä, että toiselle haluaa olla se ensimmäinen olkapää ja tärkein korvapari. Minä olen se, johon voi ainakin luottaa.
Ei tunne minullekaan kai ole täysin vieras? Koska minä välitän.

6 vastausta artikkeliin “Mustat nilkkasukat.

  1. Ethän vain minua kuitenkaan unohda? Laittaisitko minulle kuitenkin kolme, jooko? <3

    Muutaman parhaan ystävän tai ystävän menettäneenä voin myöntää, että mä oon kyllä mustasukkanen myös läheisimmistä ystävistäni. Se johtuu rakkaudesta ja kiintymyksestä ystävään, sekä halusta olla tärkein, mutta myös menettämisen ja yksin jäämisen pelosta. Mitä jos se tapahtuukin uudestaan?

    Tykkää

  2. Jep, näinpä. Mä en ihmisenä ole mitenkään kauhean mustasukkaista tyyppiä. Mutta kyllä mäkin juuri todella läheisistä ja tärkeistä ihmisistä (ystävistä) olen välillä mustasukkainen. Ja ihan juuri sen vuoksi, että välitän niin hirveästi. Myös sen menettämisen ja yksinjäämisen pelon vuoksi, minäkin.
    Ei sulle tapahdu sitä uudestaan. Vaikka mä en ole sulle ehkä se kaikkein läheisin ystävä, niin minä en ainakaan sua jätä yksin. ❤

    Tykkää

  3. Oi vitsi, sä osaat kyllä Elina pukea sanoiksi kaikenlaiset ajatukset, joita mäkin tunnen aika ajoin. Oon pidempään jo lueskellut blogiasi ja niin moneen blogautukseen olen voinut samaistua.
    Mäkin olen välillä mustasukkainen ystävistä, varmasti kaikki ovat alitajuntaisesti, mutta harva sitä näyttää. Mulla se ilmenee juurikin pienenä kutkutuksena ja epäröintinä. Onko hän löytänyt paremman ystävän kuin minä? Mitä jos en ole enää hänelle niin tärkeä?
    Tuollaiset ajatukset on mun mielestä ihan terveitä ja osoittavat, että ystävä on tärkeä, eikä häntä halua menettää. Huolestuttavampaa olisi, jos ei mitään näistä tunnoista tulisi. Silloin ei tyyppi ehkä olisi ystävä, pikemminkin kaveri.

    Keep going girl! 🙂

    Tykkää

  4. Hei, ihan mahtavaa kuulla tällaista! Tosi kiva juttu, Laura, että olet viihtynyt tekstien parissa. 🙂
    Ihan totta tuo kaikki, mitä kirjoitit. Todellakin tervettä ja luonnollista.

    Kiitos ihanasta kommentista. Jatketaan! :')

    Tykkää

  5. Voi rakas. Arvaa mitä. Mä olen tuntenut noita aivan samoja ohimeneviä aaltoja. Viimeksi tänään. Ja miettinyt, että kai sä muakin ajattelet yhä. Vaikka samalla tiedän, että tottakai. Koska mä ajattelen sua jokainen päivä ja oon onnellinen nähdessäni sut muidenkin ystävien ympäroimänä. Jännä, miten meidän mielet menee tässä(kin) niin yksiin. Mutta se vaan osoittaa sen, miten tärkeä ja korvaamaton toinen on. Mulle olet. :*

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s