Periaatteessa joustaa paljonkin: sallii sinussa poikkeavuuden. Erilaisuuskin antaa myöten hyvin. Todellinen sellainen ei veny liitoksistaan. Vaan venyy aina palautuen: riidasta, vuosista, välimatkasta. Veti sitten kummasta päästä vain – yhtä joustava. Ainakin sen tulisi olla. Joskus ollaan lähempänä, joskus hiukan kauempana. Aina siltikin saman kuminauhan päissä: yhteen palataan aina.

Periaatteessa kiskoo ylöspäin: leuanvedoissa ja rähmälläsi maatessasi. Avittaa ja alentaa tarvittavaa voimaa. Mutta ei tarkoituksella ole kyllin jämäkkä yksin jaloille sinut nostaakseen. Ei sen varaan ole tarkoitus täysin heittäytyä. Muistathan, että kuminauhassa on oltava kiinni kaksi? Yhdessä. Tämä toimii yhdessä.     

Periaatteessa voihan se napsahtaa ikävästi sormille: tekee hetkellisesti hyvin kipeää. Vahingossa sellaista tapahtuu, tuskin tarkoituksella. Koskaan. Sitten venytetään vain yhdessä tuumin uudestaan ja nykäistään ehkä kerran tai kaksi ilkikurisesti ihan vain muistutukseksi: senkin ystäväni. Vaatii se luottamusta. Kuminauhan omassa päässä pysymistä. Itsestä jotakin antamista. Varmasti vähän uhkarohkeaa asennettakin. Pystyykö sitä todella venymään näin pitkälle toisesta? 

Periaatteessa on sen mahdollista hapertua: alkaa pienestä lovesta ja ajan kuluessa edetä kohti periksiantamista. Harva asia pysyy ikuisesti yllä itsekseen – kuminauhan jännite ei ainakaan. Vastavuoroista nykimistä: hei ystäväni minä olen yhä täällä. Välimatka voi saada sen kyllä poikki napsahtamaan. Mutta harvemmin sitä tulee ajatelleeksi, että liian lähelle tultaessa kuminauhan jännite häviää. Ikäväkin pitää yllä ystävyyttä.