Naps. Siis napsaisitko just itsellesi hauskan jutun? Juu. Sen yhden hetken meidän illasta. Naps. Naps.
Mä niin tykkään nappailla päivistä talteen kivoja asioita. Ei niiden tarvitse välttämättä olla edes erityisen mieleenpainuvia tai muutoinkaan omaa pientä maailmaa järisyttäviä. Ihan tavallisen mukavat riittävät. Kelpojutut. Sellaiset, että ne vähän ehkä hörähdyttävät – tai nostatuttavat kulmia. Sillä kun niitä napsii vähän sieltä ja täältä, tuoltakin, syntyy aivan mainio kokonaisuus: värikäs leikekirja meinneiltä päiviltä ja kuluneelta viikolta. Sitä on sitten viikon lopuksi hirveän kiva selailla mielessä. Palata (mieli)kuvien kautta lyhykäisiin hetkiin. Ja ehkä ymmärtää, miten rikasta oma elämä oikeastaan onkaan.
Naps. Hetken mielijohteesta olimme menossa elokuviin. Ennen näytöksen alkua halusin kuitenkin ihan vain varmuuden vuoksi käydä vaatekaupoilla tarkistamassa, josko löytäisin uuteen puolihameeseeni jonkin sopivan yläosan. Olihan opintotukikin juuri saapunut tilille ja mieli ollut hitusen maassa koko päivän. Riittävän kelvollisia syitä mielestäni. Löytyi sitä vaikka mitä, joten marssin sovituskopin kautta kassalle. Ja koska olin epäonnekseni unohtanut maksuvälineeni eteisen lipaston laatikkoon, asettui Santtu kilttinä Henkan ja Maukan kassajonoon minun puolestani. Satuimme sitten vilkaisemaan hidastelijaa kassalla ja eihän siellä seissyt kukaan muu kuin Santun opiskelukaveri – maksumiehenä hänkin – tyttöystävänsä kanssa. Tilanne oli jollain tapaa hupaisa. Ja hupaisammaksi se muuttui vielä, kun kuulimme heidän olevan tulossa katsomaan samaa leffaa kuin mekin. Ymmärsin, että kummallekin pariskunnalle ilta oli vähän kuin harvinaista herkkua. Napsaisin hetken talteen ihan vain sen vuoksi, että rakastan mukavia yhteensattumia.
Naps. Vietin lomapäivää ja samalla aika yksinäistä päivää – ehkä jo vähän tylsääkin päivää. En keksinyt järkevää puuhaa, sillä välipäivän urheilustakin olin sopinut itseni kanssa jo aiemmin. Yhtäkkinen leipomiskuume pääsi kuitenkin yllättämään ja päädyin touhuamaan keittiössä kolmisen tuntia vatkaillen, mittaillen ja paistaen. Illalla pyysin äidin kahville ja tarjoilin hänelle maustekakkua ja kauralastuja sekä alkuun keittiön tervehdyksenä minikalamurekepihvin. Meillä oli mukava ilta yhdessä, kun kävimme ulkoilemassa ja kaupoilla. Napsaisin hetken talteen ihan vain sen vuoksi, että ilo tuntui erityiseltä.
Naps. Istuin alkuviikosta kahvilla hyvän ystäväni kanssa. Emme olleet nähneet taas hetkeen. Oikeastaan pidempään hetkeen. Siltikin tuntui aivan yhtä tutulta istua siinä niin ja jutella kuten aina ennenkin. Olen usein miettinyt, mistä tietää ystävyyden oikeasti olevan syvää. Sellaista, että se voisi kestää vuosia, välimatkoja ja juoksevaa aikaa. Ystäväni kanssa on helppo olla ystävä, sillä välillämme vallitsee ymmärrys: tiedämme olevamme aina ystäviä toisillemme, vaikka yhteydenpito ei arjen kiireiden keskellä välillä olisikaan kuin vain satunnaista viestittelyä. Se, ettei meistä kummankaan tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa moisesta tai pelätä ystävyyteemme puolesta, on äärettömän hieno asia. Napsaisin hetken talteen ihan vain sen vuoksi, että se tuntui kovin arvokkaalta.
Naps. Meidän hauva on aikamoinen karvakasa. Sen lisäksi myös kova egoilija. Aina tarvittaessa kuitenkin myös pikkuinen reppana. En voi vastustaa mitään söpöä ja hivenen ressukkaa, vaan mieleni tekisi aina uikuttaa ääneen söpöyttä. Seurasin torstai-iltana sivusta karvakuonon pesua ja olisin helposti voinut rutistaa pienen, onnettoman ja märän rääpäleen ruttuun. Napsaisin hetken talteen ihan vain sen vuoksi, että se oli niin hullunkurinen.
Naps. Istuin tänään aamulla jo kello 7.30 hammaslääkärin penkissä. Könötin kuulusteltavana hivenen kauhusta kangistuneena: edellisestä kerrasta kun oli kuulunut riittävän pitkä aika. Aistin, että hammaslääkärin nuhtelevan sävyn alla piileskeli ennakkoaavistus: hän – kuten minäkin – taisi odottaa reikärivistöä ja poranteriä. Hammaslääkärin ovesta ulos asteli kuitenkin ylpeästi hammasrivistöään esittelevä Elina: ainakin kolmeen kertaan kuulin on kyllä hienot hampaat -lausahduksen. Jes, ei paikattavaa ja porattavaa! Napsaisin hetken talteen ihan vain sen vuoksi, että pidän kovasti yllätyksistä.
Toivon, että voin tänään vielä napsaista muutamia juttuja leikekirjan väliin.
Elina Heidi Rinkeli 
Hihi, mä just trimmasin meidän karvakasan ja toinen villis jäi kyllä kylpyhuoneen lattialle. 🙂 Nyt se näyttää taas niin pieneltä ressukalta, et eihän sitä entistä ransua voi kun rutistella sylkyssä. ❤
TykkääTykkää
Hihi, mä oon käynyt kurkkimassa: teidän karvakuono on niin söpö. :') Itse asiassa meidänkin Vili on eilisen trimmauksen jäljiltä nyt aivan ruikula. :D<3
TykkääTykkää
Mäkin teen tota! Musta on kiva ottaa kuvia vaan, jotta muistan sen fiiliksen, missä ne kuvat on otettu. Mulla on puhelimessa ihan surkee kamera ja ne kuvat ei usein ole mitään kovin kauniita. Mutta jälkeenpäin ne vie mut taas siihen tunnetilaan, missä olin sillon. 🙂
TykkääTykkää
Just niin! Mun mielestä tilannekuvat, just ne ei-niin-onnistuneet (mieli)kuvat ovat kaikkein parhaimpia – aito tunne ja tilanne välittyvät jollain tapaa paljon paremmin. 🙂
TykkääTykkää