Se on vähän kuin maca-jauhe. Pettymyksestä puhun. En meinaa saada millään kurkusta alas – en ainakaan tuosta noin vain. Nieleminen vaatii keskittymistä, mutta ei oikeastaan yrittämistä: tiedän suoriutuvani, kun vain tarpeeksi ajattelen. Alas kulauttamista. Eihän se hyvältä tunnu. Sellainen väkisin nieleskeleminen ja yökkäily. Mutta kyllä kuvottava tunne nopeasti helpottaa. Ja silloin se on jo pois päiväjärjestyksestä. Jep, seuraavaan lasilliseen asti.
Käytän aika usein mielikuvaharjoituksia. Ollessani todella pettynyt, kuten nyt, kuvittelen ajatuksissani nieleväni tunteen. Klup, klup. Sinne meni HCR:n ja ratsastuspäivän väliinjäämisistä syntynyt suuri pettymys. Turha enää harmitella, vaikka harmittaakin. Samalla tapaa koetan mielessäni tarttua kouralla iloisiin asioihin: sainpas! Kiinni jäi onni kaapin perukoilta löytyneestä riisikakkupaketista. Irti en päästä uuden hammasharjan tuomasta ilosta. Juuri hetki sitten kahmaisin onnea ei-enää-niin-tukkoisen nenän toiveajattelusta.
Oikein väsyneenä työpäivänä kuvittelen kolikon kilahtavan tilille aina jokaisesta piippauksesta. Sekin toimii. Varsinkin, kun ajattelen lisäksi aina jokaisesta hymystä napsahtavan sievoinen bonari. Hyvä mieli, sitä tarkoitan.
Tahdon siis voin. Aina ajatuksissa. Toteutan lausetta päänsisäisissä asioissa.
Tänä tukkoisena aamuna en ole kaikesta huolimatta tahtonut olla vain perusiloinen, vaan perusteellisen iloinen:
Pyhäpäivä tarkoittaa sitä, ettei minun tarvitse viettää yksinäni tunteja aamusta iltaan.
Ulkona on inhottavan näköinen ilma, joten pakollinen peiton alla pötköttely ei tunnu niin vaikealta.
Ja onneksi ajatukset voivat vaellella kauas kotoa tuleviin viikonloppuihin.
”Hei suunniteltaisko?”, kuuluu aika usein suustani. Näin kipeänä etenkin.
Nenä tukossa sitä muistaa taas, miten hieno asia makuaisti on.
Aito ilo toisen puolesta: sun uus tatska on söpö!
Ilmainen työterveyshuolto. Sitä oikeasti arvostan opiskeluvuoden jälkeen entistä enemmän.
Kello 8.02 en ole enää yksin hereillä. Huikeeta!
Mikä draivi. Tämähän alkaa edetä aivan itsestään. Ilo sujahtaa ilman keskittymistä kuin maca-tabletit konsanaan. Onneksi niitä löytyy taas varastosta. Iloa ja macaa.
Elina Heidi Rinkeli 
”Hei suunniteltaisko?”, kuuluu aika usein suustani. Niin munkin 😀
TykkääTykkää
Voi eih, harmi että jäi heppapäivä väliin, tiedän miten kovin tahdoit sinne mennä. 😦 Onneksi iloa löytyy kuitenkin kaikenlaisista asioista, pitää vaan osata nähdä. Onni ja onnellisuus on asennekysymyksiä ja näkisin, että sulla on asenne kohdillaan. 😉
Hihi. Kenellä se sellainen uusi söpö tatska on? :')
TykkääTykkää
Heheh, just parasta! En voi ymmärtää, miten toinen voi kärsiä suunnittelusta. :'D
TykkääTykkää
Niih. Eipä voi mitään. 😦 Hymy korvissa vaan eteenpäin!
Hihi. Purr, purr, purr. <3
TykkääTykkää
Jooo, en mäkään!! Monet mun kaverit ihan ahistuu ku mä sanon et nyt kuulkaas tehään tää lista. Niiden mielestä asioiden pitää tapahtua spontaanisti!! Mutta sanonpahan vaan, että sinä kesänä kun mun ei annettu tehdä suunnitelmia, niin ei tapahtunu mitään niiin kivoja reissuja, kun niinä kesinä, ku mä oon saanut suunnitella 😉
Tilaa pitää jättää paljon spontaanteille asioille, mutta monet vähän enemmän vaivannäköä vaativat reissut pitää suunnitella, muuten ne jäävät väliin.
TykkääTykkää