elämä · höllää · huumori

Yleispätevä ärsytys ja jokatilanteen valitus.

Mitäkö mä kuulen nykyään päivittäin eniten?
Lintujen lirkutusta. Eips. No miesten sellaista? Hah, no ei. Naurua? Valitettavasti en. Hauskoja juttuja? Aika paljon, mutta en niitäkään kuitenkaan eniten. Ihmisten ajatuksia? Kuulisinkin. 
Tämäkään viikko ei ole tehnyt poikkeusta. Olen kuunnellut pääpiirteittäin jokainen päivä kahdeksasta yhdeksään tuntia miltei yhteensoittoon ihmisten valitusta. Sellaista vähän turhanpäiväistä nurinaa, joka on aika kaukana asiallisesta kritiikistä ja asioiden esilletuonnista. 
Töissä kuulen luonnollisesti eniten. Välillä broilerilootassa on vääränmalliset kulmat tai kaksikymmentä senttiä muovipussista on liikaa. Toisinaan on minun vikani, etten ole asiakkaan puolesta ottanut hänen silmäänsä käteen oikean tarjoustuotteen löytämiseksi tai sitten olen kai muuten vain liian nopea/hidas/iloinen/apea/ärsyttävä/ystävällinen. Joskus koko kauppa parkkihallista pukukoppeihin saa kuulla kunniansa. Viime aikoina olen valehtelematta ottanut vastaan valituksia aivan kokopäiväisesti. Olen ihmetellyt hiljaa mielessäni, mistä kasvava tyytymättömyys kumpuaa?
Se ei nimittäin rajoitu vain ruokakauppaan. Ehkä korvani ovat juuri sopivasti kääntyneet nurinataajuudelle, sillä tunnun nappaavan tahtomattanikin ympäriltäni kaiken mouruamisen tietoisuuteni: vaatekaupoissa, lenkeille, salilla ja kahviloissa. Jo muutama sananen riittää. Aurinko paistaa, kesä näyttää parastaan ja kuulen vain ihmisten nurinan. Minussako se vika on?

”Vois olla huonomminkin!” ja ”Hymyä vaikka väkisin huuleen!” ja mitä kaikkea mä nyt käytänkään.
Ok, monesti voi yrittää ummistaa korvat tai olla yksinkertaisesti vain välittämättä. Tässä asiassa kun pystyisikin! Ei onnistu, helpolla ainakaan. Miksikö? Se leviää. Tarttuu. Varo vain. Valittaminen leviää kuin pernarutto. Ei kun hitsi, se ei tartu suoraan ihmisestä toiseen – joku toinen rokko sitten.
Sain tänään nimittäin kiinni itseni valittamisesta. Jep, taas. Kesäkuussa valitin liiasta kylmyydestä ja eilen helteiden saavuttua huomasin valittavani aivan liian kuumasta säästä. Ihan sama, kun suomalainenhan valittaa. Etenkin vallitsevasta ilmasta. Taitaa kuulua ihan perusluonteeseen (valitettavasti, voi valitus sentään). Eniten tässä kuitenkin inhottaa se, että heti virren suusta päästettyäni havahdun ihmettelemään itseäni: no miksi taas aivan turhaan. Salakavalasti ja huomaamattani sellainen pieni ja yleispätevä ärsytys on yrittänyt majoittua mieleeni: on sama mihin valitus suuntautuu, kunhan saa jupista jostakin. Oi, onhan tämä tuttua jollekin muullekin?
Yleisesti ottaen minusta on mukava tuntea erilaisia tunteita ja hautomisen sijaan päästellä ne pihalle  – oikeasti joskus on ihan kiva ärsyyntyäkin. Silloin kun siihen on kunnollinen syy. Sellainen syy voisi esimerkiksi olla turhanpäiväinen valitus olemattomista. Hah.
Ajattelin tästedes yrittää suojautua paremmin jupinalta.
Terveisin,
nämä-hirmuiset-helteet-ei-ole-myöskään-mun-juttu-kun-mä-vaan-turpoan-viisinkertaiseksi-tällaisissa-lämpötiloissa-enkä-saa-öisin-nukuttua-paria-tuntia-enempää-mutta-ei-oteta-elämää-niin-vakavasti-kuitenkaan

One thought on “Yleispätevä ärsytys ja jokatilanteen valitus.

  1. Osuva ja hyvä kirjoitus! Luen sun blogia juuri aurinkotuolissa +32 asteen auringon paisteessa Sisiliassa. Ja voin kertoa kuinka suomalaiset täällä valittaa että on liian kuuma. Suomalaiset tosiaan taitaa olla valittaja-kansaa. Ei kukaa pakota lähtemään tänne helteeseen jos on liian kuuma 😀 Terkuin Mia

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s