Pitääkö ajan kyydissä yrittää pysyä?
Minä eilen totesin ääneen, että kylläpä aika juoksee. Että tuntuu ihan melkein haikealta seurata vierestä varttumista. Niitä harppauksia, joita otetaan edetessä. Kun näin sivusta seuraa, ne tuntuvat äkkiseltään aivan liian suurilta: siis woou himmaa. Älä jooko kasva ihan noin äkkiä. Vaikka harppojasta kaikki tuntuukin vain luonnolliselta, uudelta ja houkuttelevalta. Tiedän sen. Olenhan itsekin ollut harppoja ja etenijä.
Siinä se. Olen ollut. Silloin joskus olin. Minusta tuntuu, etten ole ollut enää useampaan vuoteen. Minä olen vain päälle parikymppinen – en välillä itsekään muista 21, 22 vai 23. Sipsutan pienillä askelilla joka vuosi ehkä pikkuisen eteenpäin: aloitan seuraavan lukuvuoden yliopistolla tai käyn kerran kokeilemassa uutta harrastusta. Mutta aimo harppauksia eteenpäin, niitä en ole kyllä ottanut. Vaikka aika ajoin tunnistankin itsessäni henkistä kasvua ja spottaan uusia naurunryppyjä, olen siltikin edelleen vain päälle parikymppinen: opiskelija, vuokralla, seurustelen.
Kaikki on oikein hyvin.
Siltikin tuntuu, että seuraan vierestä vauhdin hurmaa ja vain koetan – kuitenkaan kai kykenemättä – pysyä ajan mukana. Ympärilläni on valmistujaisia, on kihlauksia, on häitä, on lapsia, on muuttoja, on koiranpentuja, on uusia työpaikkoja, on suuria elämänmuutoksia. On eteenpäin menemistä. Tavallaan haluaisin minäkin siirtää jotakin nappulaa elämässäni, vaikka en tarkoin tiedäkään, mikä se olisi.
Moni asia tuntuu häämöttävän vasta jossakin kaukana tulevaisuudessa. Niin olen ainakin aina ajatellut.
Eilen minulla jäi töissä kassan hihna jumiin. Asiakas ymmärsi ohjeistukseni hiukan väärin ja yritti saada väkisin työntämällä hihnaa jälleen liikkeelle. Sormet nitisivät tahmaista hihnaa vasten, mutta se ei liikkunut suuntaan tai toiseen kovasta yrityksestä huolimatta. Ei väkisin, asiakas totesi. Ei niin, minäkin huokaisin.
Kai minun hihnani taas kohta liikkuu. Vie eteenpäin aivan itsestään. Joskus se vain tapahtuu vähän nykäyksittäin. Uskoisin.
Elina Heidi Rinkeli 
Oi miten nätti kuva! Ja muutenkin hyvä kirjoitus 🙂 Mäkin oon joskus miettinyt, että pitäisikö sitä itsellä olla lapsi, olla kihloissa, ostamassa taloa jne. Niin moni ihminen ympärillä tekee juuri näitä asioita. Tulee välillä tunne, että olenko erilainen kun olen töissä, seurustelen ja asun vuokralla
. Olemme molemmat siis melkein samassa tilanteessa tosin sinä opiskelija ja minä työläinen. Onneksi on yksi kohtalontoveri ja en ole yksin näiden ajatuksien kanssa. Ja on tässä oppinut sen, että eihän meillä ole kiire mihinkään. Pikkuhiljaa hyvä tulee 🙂 Terkuin Mia
TykkääTykkää
Mullakin on samanlainen olo. Vaikka on niin onnellinen siitä, että on päässyt tämmöiseen tilaan, mihin on halunnutkin, on kuitenkin vähän haikeaa luopua siitä uuden odotuksesta ja uusista aluista. Ajattelin oikeestaan just tunti sitten sitä, miten kouluun hakemisessa oli omat kivat puolensa: edessä oli jotain ihan uutta ja jännittävää ja oli mahdollisuus aloittaa ihan uutena ihmisenä. Nyt kun on tässä tilassa mistä haaveili niin monta vuotta, on toki tyytyväinen, mutta ei enää herää aamulla haaveillen ja ajatellen et vielä joskus..
Muutto pois äidin luota loi kyllä uuden tilanteen ja olikin ihanaa aloittaa uusi elämä uudessa kodissa ja uudessa seurassa. Mutta nyt alkaa pikkuhiljaa olemaan juuri tällainen olo, että tässähän sitä sitten ollaan. Tämmöistä on loppuelämä, tai ainakin seuraavat 4 vuotta.
Vaikka toisaalta on kauhea katsoa vierestä ahdistunutta ystävää, joka ei vieläkään päässyt haluamaansa kouluun eikä nyt tiedä yhtään, missä on edes puolen vuoden päästä. Ymmärrän hänen tuskansa mutta kadehdin silti sitä uutta alkua, mikä hänellä on vielä edessään.
TykkääTykkää
Tässä muuten blogi, mistä uskon että tykkäät! 🙂 http://www.lily.fi/blogit/missa-olet-laura
TykkääTykkää
Kiitos, Mia! <3
Niinpä, ei ole kiire mihinkään. Ja ollaanhan me kuitenkin nuoria vielä, ettei tässä nyt niin hirveästi olisi kai ehtinytkään. On se silti niin hassu tunne, että pitäisi ja pitäisi edetä jollain tapaa elämässä.
Just niin, mikä kiire valmiissa maailmassa. 🙂
TykkääTykkää
On tietyllä tapaa helpottavaa, että toisetkin tuntevat näitä samoja fiiliksiä! Mahtaa siis olla aika normaalia. Heh.
Tuo on kyllä varmasti totta, mitä kirjoitit haaveista ja niiden toteutumisesta. Ehkä pitää kehittää vain sitten uusia haaveita? Millaisia ne olisivat sun kohdalla?
Ymmärrän tosi hyvin, miltä susta tuntuu nyt teidän muuton jälkeen. Mutta kyllä mä uskon, että tulet vielä kokemaan ”uusia alkuja” ja löydät vaihtelevuutta elämään. Mites se pikajuoksukin, ihan mahtava juttu!
<3
TykkääTykkää
Oo, kiitos vinkistä! ❤
TykkääTykkää
Hups, luin tän vasta nyt. Oot ihan oikeessa tosta uusien haaveiden kehittämisestä. 🙂
TykkääTykkää