ajatuksia · oma elämä · opiskelu · selviytymisvinkit

Mun syksy tulla saa.

Töppöstä toisen eteen t-paidassa. Periaatteessa tuntui edelleen kesältä. Tai oikeastaan vasta kesältä: aurinko porotti, vietin lomapäivää ja hiki valui pitkin ohimoita. Suutakin kuivasi kuin keskikesällä konsanaan. Mutta huomasinhan minä, että niiden töppösten eteen sattui jo kellastuineita lehtiä. Ilmassa pystyi aistimaan syksyn raikkauden ja kuulaiden aamujen tulon.
Se sellainen syksyn hentoinen melankolia oli jo valmiiksi mielessäni.
Oikeastaan vasta tuolloin, muutama päivä sitten, tulin ajatelleeksi, että teen paluun luentosaleihin jo tällä viikolla. Vaikka minulla onkin takataskut täynnä motivaatiota, ajatus opiskelijan elämästä tuntuu taas yhtä kaukaiselta kuin viime syksynäkin aloittellessani välivuosien jälkeen opintoja. Vajaan neljän kuukauden työputki on tehnyt tehtävänsä. Kaikella tapaa. Uuvuttaa yhä. Kemiallinen analytiikka lähinnä pelottaa. Ajatukseni ovat eläneet luvattoman villiä ja vapaata elämää koko kesän. Asioiden mieleenpainaminen ja hipihiljaa istuminen vähän kuin kauhistuttavat.
Syksyn tullen tietynlainen kurinalaisuus on kursittava kesän jäljiltä kokoon.
Tänä vuonna syksy saapui aivan yllättäen. Saapuiko se siten sinulle? Tuntuu kuin koleus ja kellertävyys olisivat vain ykskaks pläjähtäneet kasvoille eräs päivä, tarkoitan eilen. Pakkasin repun ja mietin vielä kotiovella, mahtaako villatakki olla kuitenkin liikaa yliopistolla. Mun mielessä olivat vielä menneet hellepäivät. Jo asemalla junaa odotellessani mietin, kuinka tulen pärjäämään matkan Viikkiin ilman takkia. Eihän mun sekasortoisessa mielessä ollut käynytkään lisälämmike. Totta se siltikin taitaa olla. Nyt on syksy. 
Onneksi hattuhyllyllä on jo jonkin aikaa odottanut muhkea, viininpunainen villahuivi.

Alkusyksyni on jo tähän asti ollut yhtä muutosta ja myllerrystä. Syksy mielletään usein uudeksi aluksi ja tänä vuonna minun omani sitä totta tosiaan on. Uuden alku on aina jonkin loppu – sen olen raskain mielin tajunnut. Uusia alkujakin on monenlaisia, ymmärsin: toisia toivoo ja odottaa, mutta toisia taas mielellään – mahdottomuudesta välittämättä – vain pakoilisi. Mutta kai se on juuri sitä ihmisenä kasvamista. Että kohtaa epämiellyttäviäkin alkuja.

 Syksyyn sopivasti marjoja.
 Syksyyn sopivasti lepoa.
Syksyyn sopivasti liikuntaa.
Hei syksy. Tässä olisi pientä muistilistaa, jonka esitän itselleni toivelistana.
Koulumatkan pidentyessä ostaisin uuden ja kunnollisen sateenvarjon sen sijaan, että töhkäkelillä jupisisin vihaisena itsekseni.

Pitäisin omenan aina repussa. 

Hankkisin vettä kestävät syyskengät. Valkoiset tennarit ovat ehkä huonoin vaihtoehto.

Uskoisin jo, että banaanipannari kannattaa tehdä iltaisin valmiiksi. Arkiaamulla leipominen ei vain luonnistu.

Hylkäisin hetkeksi korvista ulos tulevan aamupuuron.

Suunnittelisin, mutten stressaisi muuttoa. En ainakaan sisustamista. 

Valitsisin harmaan sävyn seiniin ja tilaisin muuttolaatikot – nyt.

En innostuisi lenkkeilystä taas liikaa: antaisin armoa kuntoutuvalle jalalle.

Kävisin useammin ystävien kanssa kahvilla.

Inspiroituisin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s