Pikkurillin pikkuinen ajatus.
”Aina mahdollisuuden tullen tutisen yksin sohvalla aikaisina aamuina. Valoja kuitenkaan sytyttämättä. Keskellä määrittelemätöntä mustaa, täysin pimeässä. Ainoastaan hamuan otetta todellisuudesta ja kaikkeudesta jo alkumetreillä: pimeydessä on äärettömästi aistittavaa ja erityisesti sellaista, jota kirkkaus ei lainkaan valaise. Välillä toisaalla palaa yötä vartioinut pieni valo, joka arasti levittäytyy kohti minua mustassa nurkassa. Katson pimeydestä valoon aina ajatellen, että kunpa ihmiset tekisivät tätä useammin. Minäkin”
Koettaisivat katsoa pimeydestä valoon.
Muulloinkin kuin elämän heitellessä. Kassajonossa ja arkisessa.
Milloin?
Elina Heidi Rinkeli 