Jos on kaksi ihmistä, jos he kaksi haluavat ikään kuin olla yhtä, on oltava samankaltainen kulkusuunta. Ja jos he yhäkin pidemmän ajan kuluttua tahtovat kulkea vieretysten, mieluiten vieläpä sopuisasti, tarvitaan jotakin enemmän: jaettu yhteinen päämäärä. Siten pariskuntien on kai elettävä kohti samaa päämäärää, kuten kollegoidenkin on usein tavoiteltava yhteistä päämäärää. Sillä mikä muu yhdistäisi kahta paremmin yhdeksi?

Kun minä olin hukassa, en ymmärtänyt näitä asioita. Vaikka olin yksin, olisi minun siltikin kannattanut tietää nämä asiat. Olisi nimittäin ollut mahdottoman paljon apua sen tajuamisesta, että kaksi eri päämäärää ei välttämättä sovi yhtä yhtenevää hakevalle.

Vierähti vuosia tajuamatta, että itse asiassa hukassa olemisen tunne minussa oli monen erilaisen sisäisen kaipuun tarkoin kuuntelemista. En tahdo ilmaista sitä ilkeästi, sillä hyväähän minä itselleni luultavasti vain tarkoitin; yritin ymmärtää huutoja sisimmästäni. Ja jos olisinkin vain yrittänyt ymmärtää, enkä enempää, hukkaantumiseni olisi ehkä ollut pienimuotoisempaa. Mutta kun minä yritin lisäksi myös kovasti noudattaa. Se kaikki ymmärtämisen yrittäminen vaihtui pikkuhiljaa vastakkaisten päämäärien toivottomaksi tavoitteluksi.  Juuri siitä syntyi sisimpääni suuri ristiriita, jota en kyennyt käsittelemään muulla tavoin kuin toistuvasti, avuttomasti toteamalla olen hukassa.

Oivaltamisen ajanjakson jälkeen oikeasti vasta sisäistin asioita yhtenevästä päämäärästä. Laajemminkin kuin vain kahden ihmisen välisestä. Vaikka lennokas mieleni ei kykenisikään jokaisen ajatuksen kanssa kulkemaan tyynesti käsikädessä, minun on siltikin pystyttävä kokoamaan itselleni yksi yhteinen päämäärä. Ja itse asiassa sen tehtyäni  moni taakalta tuntuva on helpottanut: kuin satunnaisesti kapinoivat ajatukseni olisivat kaivanneet koko ajan vain selkeitä rajoja. Rajat ovat kuulemma rakkautta. Rajat tarkoittavat minulle suurelta osin päämääriä. Sen vuoksi olen onnistunut asettamaan itselleni sellaisia vasta, kun olen opetellut pitämään, vähän jopa rakastamaan, itseäni.

Päämääräni ei ole mitään niin konkreettista, että pystyisin sitä sanoilla tarkoin kuvata. Ennemminkin se on kai hiljainen sopimus itseni kanssa yhdessä sopuisasti kulkemisesta.