Villapaitapäiviä. Enemmän niitä kuin hellehamoshetkiä. Aikaisia, kiireisiä aamukiiruhtamisia. Enemmän kesken jääneitä aamuhöyryäviä kuin loppuun kulautettuja. Väsähtäneitä aitouksia. Erityisesti kasoittain sellaisia hymynkareita. Haastavia harppauksia. Sekä hypättäviä halkeamia että hitsinmoisia rotkoja. Kuurupiilostunteja. Enemmän hukassa olevia kuin ylimääräisiä. Varjovärjöttelyä. Vähemmän kuitenkin kuin varjotta rankkasadelenkkejä. Jäätelöttömyyttä. Hirveästi sopivien hetkien sopimattomuutta.

Käänteentekeväksi en toukokuussa uskonut. Käänteentehneeksi kesäksi sen tajusin elokuussa muodostuneen.

Jotkut kesät ovat yksinkertaisesti vain kivoja. Toiset rentoja ja lomantäyteisiä. Joskus ehkä kesäisiä. Kulunut kesä ei ollut lämmin eikä kiireetön. Vaan sellainen, jolla oli mun elämälle iso merkitys. Käänteentehnyt, ikimuistoinen. Säästä huolimatta, sanoisin.