ETK Elina Heidi Rinkeli. Et tätä yliopistolla ole oppinut, mutta muistaisitko jatkossa siltikin:

anna asioille rauha tapahtua.

Vaikka en ole koskaan suuremmin heilunut haaveissa, olen kieltämättä sitäkin enemmän suunnitellut tulevaa; suunnitellut sitä, kuinka laveeraisin, jos vain joku päivä taivaanrantaa maalaisin. Kai siten olen pyrkinyt piirtämään apuviivoja sille, kuinka elämäni kuuluisi kulkea – millaisia asioita siihen tulisi kuulua ja saada. Jälkeenpäin olen havahtunut siihen, että en kädenliikkeissäni ole selvästikään ollut kovin luova. Sitä vastoin järkevyyden uskon olleen monesti ajava voima.

Ehkä jo pikkutyttönä olen tuhahtanut lausahdukselle hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita, kun pienen ihmisen myllerryksissä en ole ymmärtänyt asioista riittävästi. Se voi olla, että pienenä järkeilemäni tapa on seurannut aina aikuisuuteen saakka: jos hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita, hitusen huonompien ihmisten on varmasti kompensoitava hyvän puutetta jollakin. Luulen haaveilun lentäneen silloin roskakoppaan ja järeämpien keinojen astuneen kuvaan järkevyyden muodossa. Kai olen jollakin tapaa omaksunut tavan tehdä asioiden eteen välillä liikaakin ajatustyötä enkä sen vuoksi ole osannut antaa asioille aikaa tai rauhaa tapahtua. Sattumasta puhumattakaan.

Päätöksiäni ja tavoitteitani on pitkälti ohjannut järkiperäiset syyt, mikä tottakai on näkynyt minussa vähintääkin vastuullisuutena. Eikä se paha piirre ole, oikeastaan osaltaan ylpeyden aihe itsessäni. Toisaalta kuitenkin sellainen jatkuva järkeilyyn tukeutuminen on eristänyt tehokkaasti elämästäni sattuman mahdollisuuden. Vaikka niin harvoihin juttuihin uskon, niin sattumasta ajatuksissani on yksi juttu. Nimittäin luulen, että jos sattumankauppaan ei itse millään tavoin luota, ei se kyllä hevillä vastaan kävelekään. Millä kai tarkoitan sitä, että ihmisen on oikeassa kohtaa osattava antaa asioille rauha tapahtua – antaa niiden elää hetki ilman vaikuttamista.

Sattuma solmii kauppojaan vahingossakin, kumma ajatus – yhtä aikaa nurinkurinen ja itsestäänselvä. Sillä vaikka kuinka järkevästi olen elämääni koettanut sommitella, suurimmat, merkittävimmät ja ehkä kestävimmätkin sisällöntuojat ovat kuitenkin olleet enemmän tai vähemmän sattuman seurausta. Oli kyse sitten opinnoista, ihmissuhteista tai työpaikoista. Ja itse asiassa sen tajuaminen ja välillä ajankululle ohjasten antaminen on vaikuttanut elämääni suuresti.

Tuskin hyvyyteni on laskenut tai kasvanut lainkaan vuosien aikana, nollassa tuskin koskaan ollutkaan. Sillä sattuma on opettanut sen, etteivät tapahtuvat asiat aina ole johtuvia minusta – joskus aika ja paikka vain saattavat olla vääriä. Tai kerrassaan hyviä.