aamuajatukset · itsetutkiskelu · oma elämä

Tarkoin kaluttuja minuutteja.

Kerttu jätti jälkeensä piparkakun murusia. Mukana oleva hupeni, jotta joskus löytäisi takaisin.

Minä jätän jälkeeni jokainen hetki minuutteja. Yhtä lailla vanan huvennutta varastoani, jota olen mukana kantanut, ehkä jopa vaalinut. Minä en palaa koskaan samaa reittiä takaisin; taskusta tippunut on ainoastaan miinusmerkki elämässäni. Ja kuljin minä missä vain, jää jono minuutteja matkastani aina vain – sydämen rytmistä riippumatta jätän jälkeeni hetkiä, olivat ne sitten koskemattomia tai puhki käytettyjä.

En jätä, jotta palaisin. Jätän, koska aika joka tapauksessa kuluu. Siksi en tahdo murtaa käyttämättömästä, ehjästä, vasta mukaan pakatusta. Tahdon jättää matkastani minuutteja, jotka olen kuiviin ryystänyt, joista olen suuresti haukannut. Joissa olen tuntenut ja elänyt. Ja joista olen kaiken irti lähtevän tarkoin kalunnut.

Sen sijaan, että jatkuvasti toteaisin elämän olevan liian lyhyt jonkinmoiseen turhuuteen, voisin kysellä itseltäni, mihin kaikenlaiseen elämä on riittävän pitkä.

blogi172.jpg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s