Tyttö Kelohonka. Nuorena sydänjuuriltaan pihkautunut. Pursuavan tahmaisella itsensä valellut. Onneksi niin, kertoi kerran muuan kelohonka, sisällä lienee säilynyttä. Ilman elämää jäi jälsikerros sinä vuotena ja seuraavana, kun jätti juuria etsiessään jälkeensä vain neulasia.

Rungosta kenties kevyesti käyristynyt, nuorena piskuisesti ikääntynyt. Silti sisältä ehyt, päältäkin tahmainen ja tarttumaan altis, tyttö Kelohonka.

Hällä väliä ja väljempiä ryteikköjä. Kasva kohti aurinkoa. Oikea kelouma korjaa vasta satojen vuosien saatossa, lahoamaan rupeaa vasta pihkasta irti päästämällä, tiesi kertoa aito kelohonka.