aamuajatukset · itsetutkiskelu · vähän runoo

Olen sitten hienon hieno oikku.

Pienen pieni yritti luolan suojasta.
Polte paksussa turkissa.
Piipun kärki tökkäsi nenään:
ei luotu nallea paahteeseen.

Onks hän oikku.
Kuuma karvapeite
ja sisäinen polte.
Joka korventaa
jollei keväisin karjahtele,
jollei luolasta ulos astele.

Onks hän luonnon hetken mielijohde.
Jos nalle pysyiskin vain loukossansa.

53452762_821334161539499_3314966882741649408_n.jpg

Moni asia maailmassa uskottelee, ettei meitä ole luotu joksikin sen vuoksi, että meidät on luotu jonkinlaisiksi. Että älä ole oikkujen oikku. Tuo kuviteltu ristiriita rajoittaa tekemistä aika merkittävästi. Ja voi olla hankala uhmata sitä kaikkea astumalla ulos luolasta. Vaikka etunenässä itseäni tahtoisin jokainen päivä muistuttaa, että paksu karvapeite ja kuuma polte sopivat yhteen yhtä hyvin kuin esimerkiksi herkkä luonne ja määrätietoinen rohkeus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s