huumori · kassalla · treeni · työ

Kassalla osa 4: Juttauskoutuneet

 [Huomioithan, että teksti ei sisällä pahansuopaisuutta, vaan on kirjoitettu hymy huulilla. Luethan siis letkeällä mielellä ja pilke silmäkulmassa. Teksti yleistää karkeasti, eikä osoita sormella yksittäistä henkilöä tai tapahtumaa. Mielikuvitusta suurelta osin.]
Siis Jorma, mitä nää on? Toisinaan on tilanteita, jolloin on oman itsensä ja oikeastaan ihan kaikkien osapuolten parhaaksi parempi leikkiä näkymätöntä. Vaihtoehtoisesti hipihiljaa piippailevaa kassaneitiä. Katse ostoksiin luotuna, pienintäkään hymynkaretta huulille päästämättä, vahingossakaan tilanteeseen puuttumatta. Ja kun Jorma suuntaa katseensa ilmassa roikkuvaan omenapussiin kieltäen poimineensa kahta kiiltelevää, suorastaan syntisen punaista hedelmää, on kassaneidin ehdottomasti syytä keskittyä ainoastaan parsakaalin tarralapun suoristamiseen. Rouva, saamme ne paholaiset kyllä kuitilta pois… Kassaneidin hyväntahtoinen ja vilpitönkin ele saattaa nostaa yhäkin voimakkaamman myrskyn kassasaarekkeessa. BANAANEITA! Kiekaisu kertoo tilanteesta useissa tapauksissa suhteellisen paljon. Jutta sanoi banaania, Jutta kirjoitti banaania kaardion jälkeen ja banaania lointontajien jälkeen! Tilanteessa kassaneitikin on usein jo valmis syöksymään osastolle Jorman sijaan hakemaan terttua. Mikä aina ei ole rationaalisin ratkaisu, sillä uhkaavasti bullmaista käyttäytymistä lähentelevä rouva ei vielä ole päässyt keississä kohtaan Pirkka vai Chiquita. Eikä valinta tällöin ole sen enempää Jorman kuin kassaneidinkään käsissä.
Ruokavalioheränneet, alalahkonaan ”ruokavalioheränneet”, jakautuu tutkijoiden nykytietämyksen mukaan yhäkin useampaan haaraan. Karppaus, nutraus ja lotraus ovat saaneet rinnalleen kokonaisen maitorahka-alakulttuurin.
Juttauskoutuneet luokitellaan juurikin tähän räjähdysmäisesti paisuvaan alakulttuuriin. Observointi on osoittanut niin vahvoja yksilöille yhteisiä toimintamalleja sekä ulkoisia seikkoja, että kassaneitien mukaan pian on syytä alkaa puhua jo täysin omasta, eriytyneestä lajista. Juttauskoutuneiden populaatio jäljittelee ikäjakaumaltaan Gaussin käyrää, jossa selkeästi vinhaa vauhtia keski-ikäistyvät ja jo tuon rajan hiuksen hienosti ylittäneet rouvashenkilöt kuuluvat selkeästi väkkyrän leveimpään kohtaan. Helppoja tunnusmerkkejä ovat myös kahteen pussiin (varmuuden vuoksi) pussittettava pakasteseiti annospaloina, omaan pussiinsa laitettava kasa parsakaalia, pakasteesta nekin, kaloriton boysenmarjalisäainelitku sekä ne banaanit. Ostokset, ne nostellaan ylpeästi hihnalle. Toisinaan voi kassaneiti saada itsekin merkitseviä katseita, joilla selkeästi pyritään viestittelemään fit-elämäntavan ilosanomaa. Ainoastaan maitorahkojen latominen hidastaa ostoprosessia hivenen, kun elämäntaparemontoijan naama vääristyy jo valmiiksi mutrulle karvaan maun muistelusta. Äärimmäisissä tapauksissa kymmenien rahkapurkkien seasta voi kassaneidin käteen sattua myös Kalinka, joka kuitenkin useimmissa tapauksissa on peitelty huolellisesti Kg-lehden alle. Sitä paitsi sehän menee isännälle.
Itse maksutapahtuma ei tuota yleisesti ongelmia. Onhan maitorahkojen kulkeminen piippauksen kautta jo puoli voittoa, mistä on syytä olla ylpeä. Koutsikin taputtaisi päähän ja lupaisi varmasti vapaasyöntipäivän. Toisinaan heikoimmilla yksilöillä ensimmäisen numeron pin-koodista näppäiltyään tapahtuu kuitenkin hetkellinen romahdus; juttauskoutunut syöksyy viimehetken apajille ja nakkaa terävällä, harjautuneella liikkeellä Marssin kassaneidin hyppysiin. Pistsamaan. Tällöin kassaneidin on syytä välttää turhaa katsekontaktia ja ainoastaan huomauttaa kohteliaasti kolmesta puuttuvasta pin-koodin numerosta.
 Yksilö ikäjakauman alkupäästä pakasteparsakaaleineen.

18 vastausta artikkeliin “Kassalla osa 4: Juttauskoutuneet

  1. Hihih, tää oli hauska 🙂
    Toit kivasti biologian käsitteitä mukaan, lajista populaatioon, ja sait ne sulautuun tekstiin. 🙂
    Tsemppiä lukemisiin!

    Karkki;)

    Tykkää

  2. Hahaha, loistavat tuo ”lotraus”! Ihan oma alaluokkansa nutraajien, karppaajien, poleoiden yms. fittien lisukkeena lotraajat, joka mun mielestä osuva nimitys vaille yhdeksän alkavan kaljarallin asiakaskunnalle? 😀

    Tykkää

  3. En kestä! Nää on niin mun lemppareita. Tai no tykkään kyllä jokaisesta sun tekstistä, mutta näissä on niin paljon huumoria, etttä väkisinkin naurattaa. hihi.

    Tykkää

  4. Hehe, sua mä erityisesti ajattelinkin, kun tätä kirjoitin. Annoit mulle inspiksen silloin kahvilla! 😀 Ihanaa, että naurattaa. Silloin on onnistunut ainakin jollain tapaa. :3

    Tykkää

  5. Hihii, sun innoittamana koipitreeni on maistunut ja ehkä siellä jotakin kehitystä näkyy. Alaosastoni kanssa olen vaan niiiiiin kriittinen. 😀 Toisinaan bulgarialaisia tehdessäni mietin sun kehityskuvia ja mun tekee mieli ihan ääneen huutaa BOOM. Hehheh.

    Jajaja kiva kun myös Heidi piti hassusta kirjoituksesta. :')

    Tykkää

  6. Heii elina kun sulla on kokemusta sieltä kassan toiselta puolelta, niin onko se kassatätien ja setien mielestä törkeää jos silloin kun ne kysyy että laitetaanko esim.pakasteita pussiin, niin vastaa että ei?

    Tykkää

  7. Ei tietenkään. Oikeasti veikkaisin, että suhteellisen monelle kassahenkilölle on se ja sama mitä ostaa tai haluaako ne pussiin vai ei. Tosin harva huvin vuoksi pussittelee, vaan sen vuoksi, että käsky käy ylhäältä. 😀 Toki onhan se kiva olla ystävällinen.

    Tykkää

  8. ..tirsk…tyrsk…hi.hihihih……hihihi…HOHOTUS sentään sua kassaneitiä! Kiitos illan nauruista! 😀

    Vaikka nämä kassapostaukset on mielikuvittelua ja yleistystä, niissä on varmasti taustalla monia hassuja tilanteita tosielämästä. Toisinaan mietin, kuinkakohan läpinäkyvä sitä itse on asiakkaana. Juurikin se suklaapatukka, vaikka kuinka olisi tummaa seiskytprosenttistakin, mukahuomaamattomasti porkkanapussin alla. 😀 Ihan niinku jotain kiinnostais tai kukaan edes huomais. Se on vaan joku refleksi. Siksikin hohotutti niin kamalasti. Myymiin uppoaa edelleen, oot loistava! 😀

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s