Kuinka monta kertaa olet katunut tekemättä jättämistä? Entä tehtyä? 

Eihän siitä hyvä olo tule. Vastoin se on koko ajatusmaailmaanikin. Kaukana kuuluisista periaatteista ja pohdinnan lopputuloksista, kaukana minusta ja tavallisesta elämästä. Järjen hiven haihtunut ilmaan – jos se koskaan mukana on ollutkaan. Eikä se varmasti ole kurjuuden väärti. Jokapäiväisenä, jokalauantaisena tai edes kuukausittaisena. Niin siltikin. Ainakin kerran elämässä. Ajattelen haluavani. En kokemuksen vuoksi, en välitä elämyksestä, edes tyhmyydestä tai syntyvästä huonosta olosta. Pitää, sillä en ole koskaan. En ikinä, en milloinkaan. Ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä. Että se on aivan uutta. 

Ei se täysin ole uteliaisuutta, nuuskimista tai kokeilunhalua. Ei jännityksen hakemista tai omien rajojen etsimistä. Ei se todellakaan ole sitä, mitä elämältä haluan tai miten haluan elämääni elää. Mutta silti haluan. Itselleni sen yhden kerran. Miksi sitten? Se nyt vain sattuu kerran elämässä -lokeroon. 

Vähän kuin. On järjetöntä ostaa munakoppi, kun ostoslistalla on kengät ja syystakki. Silti on pakko. Selittäisitkö miksi? Koska kerran sitä vain elämässä putkahtaa päähän ostaa ikioma munakaappi. 

Tilaisin pizzan aamupalaksi tuplajuustolla ja kotiinkuljetuksella suoraan sänkyyn. 

Valvoisin koko yön. Ihan jokaisen tunnin aamuun asti. Yrittämättä edes nukkua.

Siemailisin astetta sivistymättömämmin. Tämän kerran pää ihan täyteen. 

Söisin Fazerin Sinisen yhdeltä istumalta. Suoraan levystä haukkaillen – kuten Salkkareiden Katja vuonna -99.

Osoittaisin itseäni ja toteaisin katso, kuinka kaunis olen. Täältä sisältä näin.