Kyllä uskon siihen. Ne päivät koittavat vielä minullekin. Ei se saavu vain odottamalla, itsestään, en herää aamulla yhtäkkisesti muuttuneena. Toisaalta taas. Vaikka kuinka yrittäisi, pinnistäisi ja äkistäisi, ei sitä sittenkään välttämättä onnistu. Ainakaan sisäistämään ja aidosti kohentumaan. Tarvitaan kypsymistä. Tarvitaan kasvamista. Tarvitaan kouliintumista. Tarvitaan monien asioiden kohtaamista erilaisista vinkkeleistä. Tarvitaan tajuamista. Tarvitaan omien uskomusten vääräksi toteamista. Tarvitaan niitä tärkeitä huomioita. Tarvitaan kai vaan vielä vähän lisää aikaa.
Sitten. Ei tarvitse nyhtää hametta alaspäin. Ei vilkaista vaivihkaa peiliin. Voi suoristaa hamosen ja peilailla ihan vapaasti. Ei ole syytä kulkea katse alas luotuna. Ei sivulauseessa paljastaa syvimpiä oloja. Voi katsella ympärille ja kertoa ääneen ajatuksista. Ei tarvita monen tunnin henkistä valmistautumista. Eikä varsinkaan tekemättä jättämisiä. Voi sen sijaan nauttia kaikenmoisista kokemuksista ja suunnitella jatkuvasti uutta.
Ahaa. Sä puhut itsevarmuudesta.
Olen kaksikymmentäyksi. Suhteellisen kokematon kaikesta kokemastani huolimatta. En liiemmin laskeskele ihmisen ikää; mieluummin tunnen sen. Toinen voi numeerisesti olla astetta korkeammalla, mutta todellisuudessa minun kanssani yhteensopivalla tasolla. Vuoden minua nuorempi tai viisi vuotta vanhempi. Se on sama, kun ajattelee ystävyyttä. Siinä aivan muut asiat merkitsevät.
Joissakin asioissa kuitenkin huomaan ikäeron. Muutamassa pienessä jutuissa. Yksi niistä on varmempi askellus, kuvainnollisesti nimenomaan. Toinen tietynlainen tilanteen haltuun ottaminen. Kolmas kiertelemätön katse – suoraan silmiin tai kameraan. Ne näkyvät joitakin vuosia minua vanhemmissa ystävissäni. Luulen sen olevan juuri sitä, että he ovat oman itsensä kanssa hivenen pidemmällä. He ovat ehkä jo tallanneet kohdan, johon minä olen vasta saapumassa. Siis sen kohdan, jonne aukeaa kulkureitti ainoastaan odottamalla, ei yrittämällä tai ajattelemalla. He ovat ehkä jo ymmärtäneet ottaa itselleen kuuluvan paikan elämässä. Löytäneet itsevarmuutta tai itsevarmuuden. Tai ainakin oppineet, kuinka itsevarmuutta vaativissa tilanteissa toimitaan, vaikka sitä ei järin hirveästi olisikaan.
Luulen, että minulla on ihan hyvin aikaa vielä oppia. Ottaa keltanokkana mallia ystävistäni. Ja samalla kuitenkin myös odottaa, että vuodet tekevät tehtävänsä – tuovat ryppyjen sijaan varmuutta. Vaivaavat vähän pyöreämmäksi Rinkeliä, oikein hienoksi bageliksi.
Kullanarvoisia.
Hiivaa, vettä, suolaa, jauhoja ja reilu ruokalusikallinen itsevarmuutta. Täytteeksi reilusti Marissan välittömyyttä ja samanmoinen annos Petran arvokkuutta. Kiitos, kun olette mun vierellä.
Elina Heidi Rinkeli 
Sait mut ihan kyyneliin. Itsevarmuus on oikeanlainen seura, hyvät ystävät ympärillä. Ilman sitä olen ujo ja voimaton, aivan erilainen kuin siinä oikeassa seruassa. Varmaan tiedät mitä tällä kaikella tarkoitan? Olet juuri sitä oikeanlaista seuraa. Iästä riippumatta, suoraan silmiin katsomalla sen näkee ❤
TykkääTykkää
Aww, Elina ❤ Mä en ainakaan huomannut sun olevan mitenkään epävarma 😉 Ikä, kokemus ja kova työ tuo itsevarmuutta, Petra 21-vee katse kierteli pitkin seiniä ja se nyki hermostuneena hamettaan alas ihan samalla tavalla kuin itse sanot tekeväsi nyt 😉 Anna Rinkelin kypsyä 5 tai 7 vuotta niin huomaat, ettei samalla tavalla enää välitäkään ympäristöstään 🙂
TykkääTykkää
Hassuinta on, etten mä olisin muistanut meillä olevan 7 (vai 6?) vuotta ikäeroa 😉
TykkääTykkää
Viisaita, niin viisaita ajatuksia. Teillä kaikilla kolmella ^^ 🙂
TykkääTykkää
Vau 🙂 Upeita olette kaikki kolme omine persooninenne, kokemuksinenne, hymyinenne. Jokainen itsevarmana toinen toisensa itsevarmuutta tukien. Ihanat ❤
TykkääTykkää
Mä oon ollut ihan samanmoinen ja ihaillut niitä itsevarmempia. Pysyt vain omana itsenäs ja matkan varrella huomaat vahvistuvasi ❤
http://outinfitness.fitfashion.fi/
TykkääTykkää
Tiedän. Marissa. ❤ Sä puolestaan sait mun silmiin nousemaan kyyneleet. :')
TykkääTykkää
Petranen. <3
Ja hei hyvä, jos ei sitten niin paljon näkynyt ulospäin! Arvaa pohdinko kotona myöhemmin. 😀 Mutta olet oikeassa. Ihan rauhassa voin kai antaa itselleni aikaa kasvaa ja haalia itseluottamusta. Ei hätää tai kiirettä. 🙂
En mäkään koskaan ajattele ikäeroa tai tajua tai tunne sitä – silloin vain, kun alan miettiä ihan faktapohjalta asioita, hehe.
TykkääTykkää
Neljäs älykkö siellä. ❤ :*
TykkääTykkää
Meidän ihana, upea Anna. ❤
TykkääTykkää
Niinpä, kaikki on niin kauan hyvin, kun pysyy omana itsenään. 🙂 Mieluummin vaikka epävarma itsestä kuin ei oma itsensä, heh.
Kiitos Outi sanoista. ❤
TykkääTykkää
Ihana, kaunis, upea Elina. Ihan joka tavalla. <3
Mä unohdan aina, että meillä on loppupeleissä aika monta vuotta ikäeroa. Tunnen sun kanssa eläväni niin samanlaista päänsisäistä elämää, etten sitä huomaa.
Voi vitsit, että on kivaa, että saan olla sun ystävä! ❤
TykkääTykkää
Kiitos, ihanin Heidi. <3
Sama, unohdan ikäeron, enkä tule kyllä koskaan ajatelleeksi, kun jutellaan. Se on se yhteys. :')
Hitsi, että MÄ olen onnellinen, kun saan olla sun ystävä. ❤ Onnellisia ystävyksiä siis ollaan!
TykkääTykkää
Hyvä teksti, ja hyvä muistutus minullekin – aika usein sitä unohtaa olevansa aika ipana vielä (23v)! 😀 Minulla on monta hyvää ystävää, jotka ovat itseäni muutaman vuoden (jotkut jopa kymmenisen vuotta) vanhempia, ja usein en tule edes ajatelleeksi sitä, kun ajatusmaailmat ovat samankaltaisia ja juttu kulkee. Mäkin olen kuitenkin huomannut, että monilla itsevarmuus lisääntyy selvästi iän myötä, ja että itselläkin siinä on vielä kehitettävää – vaikka toki paljon kehitystä on jo tapahtunutkin, jos vertaan itseäni siihen, millainen olin vaikka viisi vuotta sitten 🙂 Koko elämä on kasvamista ja viisastumista varten!
TykkääTykkää