Kategoria: Indiedays Inspiration

blogawards · Indiedays Inspiration · juhla · syvällistä · ystävät

Vielä juhlin itsevarmuutta.

Elina14 kommenttia
Kyllä uskon siihen. Ne päivät koittavat vielä minullekin. Ei se saavu vain odottamalla, itsestään, en herää aamulla yhtäkkisesti muuttuneena. Toisaalta taas. Vaikka kuinka yrittäisi, pinnistäisi ja äkistäisi, ei sitä sittenkään välttämättä onnistu. Ainakaan sisäistämään ja aidosti kohentumaan. Tarvitaan kypsymistä. Tarvitaan kasvamista. Tarvitaan kouliintumista. Tarvitaan monien asioiden kohtaamista erilaisista vinkkeleistä. Tarvitaan tajuamista. Tarvitaan omien uskomusten vääräksi toteamista. Tarvitaan niitä tärkeitä huomioita. Tarvitaan kai vaan vielä vähän lisää aikaa.
Sitten. Ei tarvitse nyhtää hametta alaspäin. Ei vilkaista vaivihkaa peiliin. Voi suoristaa hamosen ja peilailla ihan vapaasti. Ei ole syytä kulkea katse alas luotuna. Ei sivulauseessa paljastaa syvimpiä oloja. Voi katsella ympärille ja kertoa ääneen ajatuksista. Ei tarvita monen tunnin henkistä valmistautumista. Eikä varsinkaan tekemättä jättämisiä. Voi sen sijaan nauttia kaikenmoisista kokemuksista ja suunnitella jatkuvasti uutta.
Ahaa. Sä puhut itsevarmuudesta.
Olen kaksikymmentäyksi. Suhteellisen kokematon kaikesta kokemastani huolimatta. En liiemmin laskeskele ihmisen ikää; mieluummin tunnen sen. Toinen voi numeerisesti olla astetta korkeammalla, mutta todellisuudessa minun kanssani yhteensopivalla tasolla. Vuoden minua nuorempi tai viisi vuotta vanhempi. Se on sama, kun ajattelee ystävyyttä. Siinä aivan muut asiat merkitsevät. 
 Joissakin asioissa kuitenkin huomaan ikäeron. Muutamassa pienessä jutuissa. Yksi niistä on varmempi askellus, kuvainnollisesti nimenomaan. Toinen tietynlainen tilanteen haltuun ottaminen. Kolmas kiertelemätön katse – suoraan silmiin tai kameraan. Ne näkyvät joitakin vuosia minua vanhemmissa ystävissäni. Luulen sen olevan juuri sitä, että he ovat oman itsensä kanssa hivenen pidemmällä. He ovat ehkä jo tallanneet kohdan, johon minä olen vasta saapumassa. Siis sen kohdan, jonne aukeaa kulkureitti ainoastaan odottamalla, ei yrittämällä tai ajattelemalla. He ovat ehkä jo ymmärtäneet ottaa itselleen kuuluvan paikan elämässä. Löytäneet itsevarmuutta tai itsevarmuuden. Tai ainakin oppineet, kuinka itsevarmuutta vaativissa tilanteissa toimitaan, vaikka sitä ei järin hirveästi olisikaan.
Luulen, että minulla on ihan hyvin aikaa vielä oppia. Ottaa keltanokkana mallia ystävistäni. Ja samalla kuitenkin myös odottaa, että vuodet tekevät tehtävänsä – tuovat ryppyjen sijaan varmuutta. Vaivaavat vähän pyöreämmäksi Rinkeliä, oikein hienoksi bageliksi.
 Kullanarvoisia.
Hiivaa, vettä, suolaa, jauhoja ja reilu ruokalusikallinen itsevarmuutta. Täytteeksi reilusti Marissan välittömyyttä ja samanmoinen annos Petran arvokkuutta. Kiitos, kun olette mun vierellä.

aitous · elämä · Indiedays Inspiration · itsensä kuuntelu

Mä haluun taas mustat kynnenaluset ja oikein pyöreät posket.

Elina6 kommenttia
Kyllä mä sen ongelman vielä löydän. 
En koe olevani melankolinen ihminen. Tai kovin negatiivinenkaan persoona. Pidän hymyilemisestä ja nauruun tikahtuminen on tosi kivaa. Rinkeli tykkää. Mielestäni on hauska ajatus hypellä katua pitkin kotiin ja hyräillä hiljaa muapa ei turhat huolet paina. Pyörähtää sitten ja katsoa ylös taivaalle, naurahtaa hahaa. Siten kuin musikaaleissa aina tehdään, vähän teatraalisesti. Koen olevani helposti innostuva ja aika intohimoinen eläjä. Niin, silloin kun tunnen olevani vapaa. 
Välillä pelästyn. Hyvää oloa. Vapautunutta tunnetta. Elämä tuntuu ikään kuin liian helpolta. Olen koko elämäni ollut kova huolestuja. Huolestun asioista, jotka monelta menisivät vain ohi korvien. Tai asioista, jotka todellisuudessa vaatisivat ehkä vain kommentin tai pari – ei jatkuvaa vatvomista. Mielestäni on ikävä ajatella, että teen ongelmia. Siis turhia sellaisia. Ongelma kun on oikeastaan aika kokemuspohjaista. En minä niitä itselleni leivo tarkoituksella. Minusta vain tuntuu ehkä keskimääräistä useammin jokin asia ongelmalliselta. Ja se taas voi johtua monestakin asiasta; poikkeuksellisen vahvasta tunnemaailmasta, koetuista asioista tai tavasta tarttua ja analysoida, liikaakin. Ehkä myös siitä huolestujan piirteestä.
Kuin ei osaisi elää tyhjin käsin. Ilman taakkaa harteilla. Jos vain viskaisi sen nurkkaan, kuten pienenä koulurepun kotiin tullessa?
Katsotaas. Olen huolestunut tällä viikolla ainakin siitä, etten unohduksen vuoksi pääse tekemään maanantain tenttiä. Ja kun sain tiedon pääseväni, kriiseilin, etten haluakaan mennä, koska en osaa – mitään. Sitten ongelmalliselta tuntui kampaan tarttuneet hiukset; vaikka kampaajan mukaan hiustenlähtökin on kausittaista. Kestosuosikki nykyään – etenkin talven tullen – on ikävän tummat silmänaluset, joiden ajattelusta en vain pääse yli. Joo ja niin! Panikoin myös sitä, miten opin ensi viikosta alkaen treenaamaan iltaisin. Mietin myös tosi paljon meidän hunajapurkkia. Että miten se nyt säilyy kaapissa ja täytyykö se syödä mahdollisimman pian pois – kilon purkki ja teelusikka päivässä.
True Rinkeli.
Ja nyt ihan lähipäivinä. Olen miettinyt kuumeisesti, mahdanko olla riittävän hieno tämän illan juhlissa. Ovatko tamineet riittävän hyvät. Onko pakko sipsutella korkkareissa. Kehtaako sitä edes mennä. Vatvon, kierrän kehää, vaikka se ei johdakaan yhtään mihinkään. Tai no johtaa.  Se päättyy aina toteamukseen no tällainen mä oon. Niin. Millainen sä sit oot?

Mun intohimo on elämä. Treenaaminen. Erilaiset tunteet. Kirjoittaminen. Mun intohimo ei todellakaan ole muoti. Ei merkkivaatteet tai vintagetakit. Mä haluan näyttää siistiltä, mutta mä en halua elää ulkonäkökeskeistä elämää. Koska mä olen huomannut olevani sitä onnellisempi, mitä vähemmän mä kiinnitän ulkonäkööni huomiota. Mä olen joskus ylikorostanut elämässäni vaatteita ja ulkonäköä. Mutta silloin mä en ollutkaan mä. Vaan jotain ihan muuta. Oikeasti mä mieluummin juoksen ulkona täysiä ja katson peilistä punoittavia, pyöreitä poskia kuin mietin moista. Välillä musta tuntuu, että oikeasti haluaisin isot kissanposket taas, kuten pienellä Rinkelillä. Ne kuuluvat mulle. Ihan oikeasti mulla oli aina pikkutyttönä mustat kynnenaluset. Ei sen vuoksi, että olisin ollut jotenkin resuinen, vaan sen vuoksi, että olin kova touhuamaan: rapsuttamaan Ukkelin kuolaimista töhnää pois ja pilkkomaan isin kanssa saunapuita pihalla. Joskus pienenä mä halusin huulipunaa. Mutta vain sen vuoksi, että äitikin laittoi. Kyllä musta on nykyään mukava kulkea kivan näköisissä vaatteissa. Mutta se, miltä näytän ei todellakaan ole päivän kohokohta tai tarkoitus. Pikkuinen sivuseikka. Mä haluan keskittyä siihen, että mun pikkurillin päässäkin tuntuu elämä. 
Joten. Oliko tässä vielä jokin ongelma? Sitä minäkin.
Tänään illalla voisin pukea oikein leveän hymyn.
Indiedays Inspiration · yhteistyö

Indiedays Inspiration.

Elina8 kommenttia
No, millainen tämä Elina Heidi Rinkeli on? 
Mietin pitkään, kuinka kuvailisin blogiani. Niputtaisinko kategoriaan, vai latelisinko vain sanoja perätysten. Kun, noh. Ensin minulle itselleni on tärkeää kertoa, ettei se ole asukuvia pullisteleva muotiblogi. Mutta toisaalta se ei ole kyllä puhtaasti ruokablogikaan. Lifestyle, lähempänä, mutta ei ihan siltikään. Jos kirjoittaisinkin sen olevan syvällinen, pohdiskeleva ja ajatuksianostattava. Osin varmaan, mutta en kuitenkaan koe sitä niin, niin, pelkistetyn harmaaksi. 

Sanoilla voi osua täydellisesti napakymppiin, mutta joskus niitä sopivia taas on hyvin vaikea löytää. Toisinaan oikeat sanat ovat aivan kielenpäällä – tai vaihtoehtoisesti niin kaukana, että niitä on turha edes tapailla.
”Hän osaa pukea sanoiksi ajatuksia, joita meistä moni miettii. Tekstit ovat yleensä syvällistä pohdintaa, sellaisella ihanalla viattomalla vivahteella, joihin meistä harva pystyy. Joukosta löytyy toisinaan myös kepeämpiä aiheita, kuten vaikka ruokaohjeita tai salikuvia. Vaikka yleensä niissäkin on jokin syvällisempi miete rinnalla.”
Sanoilla voi kuitenkin tehdä toisen maailman onnellisimmaksi. Kuten ystäväni minut teki. Minä näen päällimmäisenä hänen kirjoittamissa sanoissaan sen, joka on itselleni ehdottomasti tärkein asia koko blogissa; omintakeisuus. Olen ihan aina ollut kova tyttö tekemään omaa juttuani. Minä itse ja ilman apuja. Sen vuoksi varmaankaan en miellä vaikkapa erikoislaatuista miksikään muuksi kuin kohteliaisuudeksi. Originelli, alkuperäinen ja omalaatuinen. Sellainen minä itsekin haluaisin olla. 

Toisaalta olen äärimmäisen utelias ja kokeilunhaluinen. Tilaisuuden sattuessa eteen olen kova intoilemaan – ja usein myös tarttumaan tarjouksiin.  Suurelta osin sen vuoksi Elina Heidi Rinkeli varmaan siirtyikin Indiedays Inspirationiin. Mikä tuntuu yhäkin alkuinnostuksen jälkeen hienolta – ja oikealta.

Etenkin sen takia, että saan jatkaa täysin omaa juttuani. Sellainen ehdottomuus, jota en uhraisi yhdenkään houkutuksen edessä. Toisin sanoen. Blogi jatkaa täällä samaan malliin, mutta on vain laajentanut aluettaan myös Indiedaysin puolelle. Tästä pääset blogin esittelyyn.
Yksi ainoa asia harmittaa. Ne kategoriat. Ei ollut valittavana sellaista kuin Rinkeli. 
Heh.