aitous · ajatuksia · itsetutkiskelu · syvällistä

Ajatuksia omintakeisuudesta.

Jännä juttu.
En ole koskaan ollut kovin halukas erottumaan massasta. En ehkä kyllin rohkeakaan. On ollut aina hyvä asia, että sulaudun joukkoon. En ole koskaan kaivannut katseita. Tai huomiota. Minulle on riittänyt, että olen hyväksytty. Että olen riittävä. Etenkin mitä tulee ulkonäköön. Olen aina pukeutunut kuten itse haluan, mutta valinnut siltikin ne hillitymmät vaatteet vaihtoehdoista. Luulen, että tiedostamattomasti vältän kaikkea huomiotaherättävää. En koe omaperäisyyden sinänsä olevan tavoiteltava asia. Kunhan on kiva ja viihtyisä olla itsensä kanssa. On ihan okei olla vain osa jotakin. Ei aina tarvitse yrittää olla valtavan ainutlaatuinen ja uniikki yksilö. Eivät monetkaan eliöt selviäisi hengissä, jos erottuisivat muista kaltaisistaan persoonallisella ulkomuodolla.
Siltikin ajatelessani blogiani ja kirjoitustyyliäni erotan selkeästi oman tyylini. Omaperäisyyttäkin. Sanaa on kyllä käytetty kuvailemaan tekstejäni. En koskaan mieti tyylilinjauksia, oikeastaan en aihevalintojakaan. Kirjoitan, mitä mieleen juolahtaa. Aika usein hetken hurmoksessa. Voin synnyttää sanoista ihan mitä vain. Ja se on perin kiehtovaa. On hassua, ettei tällaisella enemmän tai vähemmän entisellä epävarmalla tule mieleenkään pelätä kirjoittaa jotakin; päinvastoin. Elina, rohkea teksti. Minäkö? Peloton? Monesti olen joutunut miettimään, ovatko rohkeus, omintakeisuus ja persoonallisuus sävyltään millaisia. Minä kun olen aina pitänyt itseäni hyvänä, jos en erotu liiaksi muista. 
En ole kova kertomaan itsestäni – varsinkaan jos kyseessä ei ole oikein läheinen ihminen. Kyselen mielelläni, kuuntelen kernaasti. Kerron itsestäni toisen kysyessä, mutta en koe tarvetta pyörittää jutustelua koko aikaa oman elämäni ympärillä. Olen otettu, jos toista kiinnostaa elämäni ja ajatukseni.  On hienoa kertoa oma mielipide ääneen, kun sillä on jotakin painoarvoa. Yletön levittely ei niinkään tunnu järkevältä. Vastavuoroisuus kaikesta huolimatta on monen juttutuokion suola.
Myönnän. Asia, jossa minä olen ihan hyvä, on itsestäni ja omista kokemuksistani kirjoittaminen. Teksteissäni omat ajatukseni ovat keskiössä; ne kertovat minusta. Se tuntuu välillä kauempaa katsottuna oudolta. Tunnistan tarpeen kirjoittaa, mutta en millään tavoin halua tyrkyttää itseäni. En kuitenkaan koskaan kirjoittaessani mieti, vaikutanko valtavan itsekeskeiseltä omia asioita puidessani – kuten varmasti tekisin, jos puhuisin ääneen samalla tavoin. Tuntuu hyvältä ja oikealta ja hyvä niin. Tekstejäni jos oikein lukee, saattaa ymmärtää useiden niiden olevan enemmän kuin vain minä-muotoista itsetutkiskelua; ei ehkä yleistystä, mutta samaistumisen mahdollistavaa. Vastavuoroisuus. On se kirjoitusjutuissakin monesti hirveän tärkeä asia. 
Kun ihminen etsii itseään, hän varmasti etsii samalla myös omaa, itselleen ominaisinta ilmaisukeinoa. Tai ehkä se on yksi ja sama asia? Ihminen on löytänyt ison osan itsestään, kun on löytänyt oman tapansa toteuttaa itseään. Kuulostaa järkevältä. Toisille se voi olla tietty vaatetyyli tai esimerkiksi taide jossain muodossa. Toiset taas ovat loistavia suustaan ja toteuttavat jollain tavoin sitä kautta itseään. Luulen, että minun ilmaisukeinoni on kirjoittaminen. 
Mistäkö tiedän sen?
Ainakin siitä, että harvoin jäädyn kirjoittaessani. Aina tulee jotakin. Lisäksi siitä, että minulle on ihan okei olla huomaamaton, kunhan ajatukseni tuntuvat suurilta

2 thoughts on “Ajatuksia omintakeisuudesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s