Kakku on jollain tapaa meidän yhteinen juttu.
Nuorina lukiolaisina. Me olimme vasta puhuneet muutamia kertoja Santun kanssa, ihan vain ohimennen tavanneet. Muistan aina, kuinka sain puhelimeeni tekstiviestin, jossa tiedusteltiin tarkkaa osoitettani. Ja että olenko kotosalla. Ovikellon soidessa ja oven avattuani ihmetykseni oli suuri: tässä teille vähän kakkua. Täh. Minä (ja tuleva anoppi myös) sain palan vastapyöräytetystä kakusta, jonka Santtu oli kaverinsa kanssa leipaissut. En aivan tarkalleen muista, oliko minun palassani kuorrutettuna sydän – vai olisiko kuitenkin ollut tilanteeseen nähden vielä vähän liian rohkeaa. Suklaista kakku ainakin oli, Sacheria.
Siitä on nyt yli viisi vuotta, kun oveni taakse saapui kakkulähetys. Eilen leivoimme yhdessä taas täytekakkua. Santun bravuuria – ja alkaa se olla pian jo minunkin: mansikkakakkua. Meillä on tekemisessä selkeä työnjako: Santtu tekee pohjat ja vispaa kermavaahdon, minä täytän ja koristelen.
Kyseinen kakku on vaatimattomasti parasta mansikkatäytekakkua ja siihen liittyy oikein mukava tarinakin. Santtu eilen ehdotti että jos sä Elina tekisit blogiin kirjoituksen meidän kakusta. Joten kai minä voin paljastaa sen takana olevan tarinan.
Nuorena poikana Santtu oli kesäduunissa Wurstilla. Pakkaamassa lihaa ja valvomassa makkaroita. Töissä samaisessa paikassa oli myös eräs konkari, vuosikymmeniä makkaralinjastolla viettänyt heppu. Mutta hänpä oli sellainen heppu, joka runoili. Oli kirjoittanut runoistaan kirjankin. Siellä kirjasessa sivulla kolkytkahdeksan (kävin just tarkistamassa) oli kuitenkin muutakin kuin runorimpsuja. Oikea aarre. Nimittäin maailman parhaan mansikkatäytekakun ohje. Santtu sitten päätyi makkaralinjaston runoilijahepun, joka myöhemmin paljastui myös äärimmäisen taitavaksi leipuriksi, luokse väsäämään kakkua. Ja kaikki niksit ja opit Santtu painoi visusti mieleensä.
Nyt me leivomme yhdessä samalla reseptillä (ja nikseillä) kakkua kaikkiin perhejuhliimme. Olen minä joskus niitä runojakin kirjasta lukenut. Ovat aika kivoja. Mutta kyllä ehdoton aarre on tuo resepti.
Olen meidän parisuhteemme aikana oppinut, että paras kakkupohja syntyy aivan ehdottomasti perunajauhoista, kakku kostutetaan aina juhlia edeltävänä päivänä, kakun sivut leikataan hieman vinottain, kansi suljetaan aprikoosihillolla ja myös leipomisessa voi käyttää työmaan mittanauhaa (leipovan rakennusinsinöörin mielestä).
Elina Heidi Rinkeli 
Näyttää niin ihanalta kakulta! Voisin joskus haluta maistaa 🙂 Ja ihana lukea teijän yhteisistä hetkistä ja muistoista. Ootte vaa niin täydellinen pari! Terkuin Mia
TykkääTykkää
Voooi miten söötti tarina <3
Ja näyttää ihan superhyvältä toi jäisen mansikoiden ja sokerin sekoitus O.O
Ihan kuin jotain mansikkasorbettia! Tekisi mieli itsekin leipoa mansikkakakkua tuollaisella täytteellä 😀 Täytyy vaan saada muitakin syöjiä paikalle ettei mee koko kakku omaan napaan!
~Hilla
TykkääTykkää
Säästän sulle kuule seuraavaksi ihan oman palan. 😀
Voi kiitos, ihana. ❤
TykkääTykkää
Hihi. :'D
Se on! Hirveen hyvää ihan sellasenaankin! Ja leivo ihmeessä, ei ole parempaa kesäherkkua kuin suomalaisista mansikoista tehty kakku. <3
TykkääTykkää
Voi teitä ihania ❤ Ja ihanaa mansikkakakkua! Meillä taitaa olla vähän vastaava traditio, mutta silloin tehdään pihviateria. Matso paistaa pihvit ja mie teen lisukkeet - perhejuhliin asti ei olla vielä niiden kanssa ehditty mutta ehkä sitten kun meilläkin on viisi vuotta yhdessä täynnä 😉
TykkääTykkää
<3
Oi, pihviateria, sekin kuulostaa ihanalta yhteiseltä jutulta. :') Ja haha, juu, kyllä te ehditte vielä monet pihvit paistella juhliin. 😀
TykkääTykkää
<3 :)
TykkääTykkää
:')
TykkääTykkää