ajatuksia · itsetutkiskelu · oma elämä

Irtonaisia ajatuksia.

Raapustin viime viikolla irtonaisia ajatuksia ylös paperille. Ne leijailivat mielessäni vailla kokonaisuutta. Yritin jopa tarttua niihin yksitellen, jatkaa juttua siitä, mihin ne loppuivat. Mutta ei se onnistunut. Irtonaiset ajatukset yksinkertaisesti tahtoivat vain olla lyhyitä ja itsenäisiä ajatuksenpoikasia. Tehokeino kai sekin. Ettei aina pohdi tuntikaupalla pitkän kaavan kautta.
Karjalanpiirakat. Toisinaan on kiva uskoa sellaiseen, mihin ihan todella haluaa uskoa. Todellisuuden tai todennäköisyyden kanssa uskolla ei silloin ole kai paljoakaan tekemistä. Ihminen tarvitsee joskus sitä, että saa uskoa siihen, mihin yksinkertaisesti vain haluaa. Vaikka tietäisikin asian oikean laidan tai realiteetit. Minä haluan uskoa siihen, että muutaman lähimmän ystäväni kanssa meillä on ainutlaatuinen henkinen yhteys sen vuoksi, että sukujuuremme ovat Karjalassa. Että olemme samasta puusta muutenkin kuin ainoastaan sattuman vuoksi. Näitä asioita mietin, kun opettelimme yhdessä leipomaan karjalanpiirakoita. 
Arvokkain. Perhe on minulle osa arkeani. Samoin kuin ystäväni kuuluvat arkiseen elämääni, vaikka en heitä joka päivä ehdi tavatakaan. Myös hyvinvointi on suurimman osan ajasta aika arkista. Pyrin siihen, että onnellisuuskin olisi tietyllä tapaa arkinen tunne. Hoksasin vasta, että usein kaikki ihan tavallinen on juuri arvokkainta elämässä. Läheiset, terveys, henkinen hyvinvointi. Itsestäänselvyys peittää helposti arvokkuuden.
Pysyvyys. Viikonloppuna kerroin ystävälleni, kuinka turvalliselta tuntuu se, että voin aina luottaa hänen olevan minua varten – ja minun häntä varten. Siellä jossain ja ihan milloin vain. Välimatka tai harvat tapaamiskerrat eivät vähennä keskinäistä luottamustamme tai anna syytä epäillä meidän keskinäistä ystävyyttämme. Sen sanottuani oikeastaan ymmärsin sen, kuinka vuosien kuluessa kaikki pysyvä elämässä vähenee. Liikkuvat osat elämässä lisääntyvät ja epävarmuus korvaa monet itsestäänselvyydet. Niistä harvoista pysyvistä asioista on kyhättävä jonkinlaiset raamit omalle elämälle. Minä osaan nykyisin antaa arvon pysyville asioille elämässäni.
Yhä uudelleen. Olen pohtinut kovasti, kuinka saisin tavalliseen elämääni pysyvästi sen tunteen, kun mahanpohjassa kutkuttaa. Että innostus nostaa miltei ilmaan ja hoplaa. Haluaisin kovasti kokea tunteen maanantaisin ja muulloinkin kuin harvoin. Ajattelin, että vastaus ongelmaan voisi olla seuraavanlainen: opettelen rakastumaan yhä uudelleen jo koettuun ja ihan tavalliseen. Sama voi olla seuraavalla kerralla erilainen. On se mahdollista, jos osaa katsoa. Mutta vaikka sama olisikin aivan täysin samanlainen, siihen voi silti opetella ihastumaan kuin uuteen. 

Sellaista on tullut taas kassan takana ajateltua.

4 vastausta artikkeliin “Irtonaisia ajatuksia.

  1. Munkin suku on äitin puolelta karjalasta ja en oo silti ikinä osannut leipoa karjalanpiirakoita! Mummin piirakat tosin onkin sit maailman suurinta herkkua 🙂 Ja noi teidän piirakat myös, sillä ne oikeasti näyttää aivan oikeilta piirakoilta. Hyvä te! Terkuin Mia

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s