Että nautin sunnuntaina. Kävin Ikeassa kierroksella, palasin kotiin, kokosin ruuvarilla ostokset, heilautin vähän pölynimuria ja heitin banaanipannukakun uuniin. Radio pauhasi taustalla ja minä huusin antaumuksella mukana. Mikä ihmeen kotihiiri, ajattelin itsestäni. Ihan hitsin kiva touhuta kotona yksiksenikin.

Noin puoli vuotta sitten ostimme oman kodin ja monesti edelleen kysellään, kuinka olemme viihtyneet. Minua alkaa aina ihan vähän hihityttämään, sillä mieleni tekisi aivan kamalasti omasta puolestani vastata ”vähän liiankin hyvin”. En ole varsinaisesti koskaan ajatellut itseäni kummoisenakaan kodinhengettärenä: jaksan keskittyä ainoastaan väkertämään porkkanapuuroja ja kaneliomenalohkoja, makaronilaatikot ja arkiruoat tuntuvat jo ajatuksenakin älyttömän tylsältä. Ennen mopin varteen tuli tartuttua vain väkisin, mutta nykyisin suorastaan nautin hääräillä pölypallojen kimpussa. Voisin viettää päivät pitkät kotiseinien sisällä suunnitellen sisustukseen uusia juttuja. 

Muistan edelleen, kuinka oudolta – ja samalla hienolta – tuntui porata ruuvia ensimmäistä kertaa seinään: keneltäkään ei tarvinnut kysellä lupaa reikään.

Vähän minua kyllä hirvittää kevät. Käsissäni kuolee kaktuskin ja siitä huolimatta näillä viherpeukaloilla pitäisi saada nurmikko takapihalle, ehkä kukkaruukkuihinkin jotakin versoa. 

Olen ihminen, joka kaipaa herkästi rauhaa ja hiljaisuutta, omaa paikkaa. Väsähdän helposti hälinässä ja toisinaan kotiin saapuminen pitkän päivän jälkeen tuntuu suorastaan palkinnolta suurestakin selviytymisestä. Minulle koti ei niinkään ole hieno sohva tai kallis matto, hulppeat puitteet tai kallis maku, vaan aito tunne: kotiin on aina oltava kiva tulla. 

Nykyisin saavun lähes aina tyhjään kotiin. Olen ensimmäinen, joka sytyttää valot eteiseen. Toivon, että joskus tulevaisuudessa olen järjestyksessä vasta toinen ja joku jo odottaa minua malttamattomana kotiin. Oma hauva vaikka. Toisaalta on ihan kiva vartoa toista kotiin ja jännittää, kuinka kylmäksi makaronimössö lautasella onkaan ehtinyt jäähtyä.

Tämä kotikolo on kolmas, mutta oikeastaan vasta ensimmäinen. Ehdottomasti jo nyt kaikkein rakkain.