aamu · ajatuksia · itsetutkiskelu · liikunta · oma elämä · oma hyvinvointi

Joka-aamuinen terapia.

Minulla on nyt parin viikon ajan ollut joka aamu pienimuotoinen psykologinen istunto. Tai paremminkin henkinen matka taitettavana. Kello 6.15-6.40. Suurinpiirtein ja riippuen ihan omasta etenemisvauhdistani ja -halustani. Heti aamutuimaan kaikenmoisten asioiden läpikäyminen on itse asiassa äärimmäisen hyödyllistä. Tulee jokseenkin tyyni olo. Kai olen niillä kellonlyömillä vielä osin unen ja valveen rajamailla, jonkinlaisessa transsissa jopa. Itsekritiikki, epäröinti ja kaikki sellaiset ajatuksia monimutkaistavat tekijät ovat aamukuudelta vielä hyvän aikaa koisaamassa.
On tehnyt hyvää.
Meinaa polkea töihin ja tunnustella omia fiiliksiä.
Työmatkapyöräily on sellainen juttu, jota jokaisen pitäisi ehdottomasti kokeilla elämänsä aikana edes sen pari viikkoa. Suorastaan terapeuttista puuhaa.

Olen uhkarohkeuksissani uskaltautunut miettimään jopa haaveitani. Niihin hitusen helpompiin haaveiluihin lukeutuu sellaisia asioita kuin toisen puolimaratonin juokseminen ja vuoden päästä kandin paperien kouraan saaminen. Sitten on niitä haastavampia haaveita, joiden sanominen ääneen onnistuu lievästi kakistellen. Toivon esimerkiksi kehittyväni kirjoittajana ja saavani joskus vielä rustailla jossakin muodossa yhä useammalle silmäparille. Haaveilen, että pystyisin joku päivä leikittelemään sanojen kanssa ihan oikeasti taidolla. Sitten se ihan täyspitkä maraton.
Pyörän satulassa ja silmät puolitangossa olen hiffannut myös kaikenlaista satunnaista elämästä. Yksi sellainen juttu se, että on ihan okei yrittää nauraa asioille, jotka eivät aiemmin ole syystä tai toisesta hihityttäneet hitustakaan. Ihan jopa kannattavaa. Joku viisas veikko on takuulla tokaissut joskus, ettei naurunaiheita voi elämässä olla liikaa. Allekirjoittanen. Sitä paitsi moni asia muuttuu suorastaan hervottomaksi, kun sille antaa vain mahdollisuuden. Kuta kuinkin sama pätee myös ihmisiin. Oikeastaan elämässä voi mennä pahastikin metsään, jos hakee ympärilleen joka tilanteessa ainoastaan hyvin paljon samantyyppisiä ihmisiä kuin itse on.

Huh. Onneksi kypärä on ollut päässä ja perjantai on tänään. Joka-aamuinen psykologinen pään kaivaminen on aikamoisen rankkaa.

6 thoughts on “Joka-aamuinen terapia.

  1. OI, mä niin haaveilen työmatkapyöräilystä tai edes kävelystä! Nykyinen työmatkani on noin 150km päivässä, sitä ei ihan pyöräillä 😀

    Tykkää

  2. Heh ja hui, 150km olisi kyllä aikamoinen matka. 😀 Mäkin olen haaveillut yliopistolle pyöräilystä, mutta sinnekin on vähän liian pitkä matka.

    Tykkää

  3. Hei mullakin olisi yliopistolle Viikkiin juuri noin 35km, joka tuntuu kyllä edestakaisin pyöräiltynä vähän liian rankalta, kun munkin pyörä on vähän sellainen mummomallinen. 😀 Sellaisella kevyellä kilpapyörällä olisi oikeasti joskus kiva testata polkea!

    Tykkää

  4. Oon ihan samoilla linjoilla! Työmatkapyöräily on superterapeuttista (vaikka ihan joka kelillä se ei ehkä tunnukaan siltä). Keho ja mieli käynnistyvät ihan eri tavalla päivään ja päivän päätteeksi taas saa mielen rennommaksi ennen kotiutumista. 🙂 Perjantaina menin pitkästä pitkästä aikaa autolla töihin ja kieltämättä koko päivän oli tokkurainen ja juminen olo.

    Tykkää

  5. Se on! Ja joo, itse asiassa mä en ole vielä pyöräillyt kaatosateella, haha. Saa nähdä, mikä mielipide sitten on. 😀 Polkiessa kyllä herää päivään ihan eri tavalla – herättää paremmin kuin mikään kahvikuppi. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s