aitous · oma elämä · onnellisuus · Ruoka · syvällistä · ystävät

Kaurapuurokaveruus.

Kaikkien muiden hienojen asioiden lisäksi arvostan ystävyydessä erityisesti sitä, että omana itsenä oleminen ei ole vain sallittua, vaan itsestäänselvää. Samoin kuin olen aina toivonut, että kukaan ystävistäni ei kokisi henkisesti työlääksi sitä, että näemme. 
Koska ystävän seurassa voisi olla ihan yhtä väsynyt kuin yksin. Koska ystävän seurassa voisi olla aivan yhtä kiukkuinen kuin yksin. Koska ystävän seurassa voisi olla juuri niin hiljainen kuin yksinkin.
Ei ystävyys ole yhtään sen syvempää kuin senhetkinen olotila tai elämäntilanne. Vaan hyvä ystävyys on ihan juuri sitä. Arkista ja kiinni tavallisessa elämässä. Siten aito ystävyys on aika uskaliasta, eikö totta.
Itse asiassa se onkin mielestäni kaikkein hienointa ja ehdottomasti saavuttamisen arvoista, kun ystävyys alkaa tuntua kaurapuuron lusikoimiselta. Kun mietin joka-aamuista puurokulhoani, niin aika monenlaisissa fiiliksissä sen äärellä on tullut istuttua. En minä ole koskaan peitellyt itseltäni aamuisin sitä, että välillä puurokin kaiken muun elämän ohella maistuu pelkältä puulta – tai mitään muitakaan tunteita. Tottahan se tosin on, että voisi olla jopa kohtuuttoman raskasta, jos kaikki kaveruus olisi ystävyyttä, tiedäthän, kaurapuurokaveruutta. Välillä on kai ihan hyväksi, että tuttujen kanssa on ponnistettava hymyä ja hörähdyksiä. Mutta kyllä siltikin aina ihanan ihmisen tavatessani nimenomaan toivon, että se meidän välisemme syvenisi juurikin kaurapuurokaveruudeksi. 
Elämässäni oli hetkiä, kun oikeastaan jopa jo totuin vetämään maskin kasvoille ulko-oven kolahtaessa. Oli sama, olinko itse lähdössä vai joku toinen tulossa. Se oli sellainen aika pirteä ja suupieliä ylös puskeva maski, mutta siltikin riittävän jäykkä, jotta sen olisi voinut tunnistaa pelkäksi naamioksi. Ja joku varmaan osasi tunnistaakin. Ei sen vetäminen ylle aina ollut helppoa: muistan useamman kerran itkeneeni ennen kaverin luokse kahvittelemaan lähtemistä. Että en minä jaksa olla iloinen. Enkä silloin edes osannut ajatella, että kaikkein merkittävin ystävyyttä vahvistava teko olisi ollut kertominen kyynelistä toiselle.
Ehkä sen vuoksi nykyisin mietin paljon kaurapuurokaveruutta.
Ajatuksiin innoitti eilinen ihana grillailuilta ystävien kanssa.

6 thoughts on “Kaurapuurokaveruus.

  1. Näyttääpä hyvältä teijän grilliruoat 🙂 Teilläkö grillasitte? Hyviä ajatuksia ja hyvä kirjoitus! Mua harmittaa kun me ollaan ehditty näkemään niin harvoin :/ Mutta pian kun oon vaa päivät vauvelin kanssa kotona niin ystävät varmasti ovat entistä tärkeämpiä niin sit jos saatais järjestettyä aikaa. Terkuin Mia

    Tykkää

  2. Juu täällä meillä! 🙂
    No niin muakin. Mutta oot kyllä ollut mun ajatuksissa ja oon kuvista seurannut sun masun kasvua. ❤ Ja sitten ainakin, toivottavasti ehdittäisiin nähdä kuitenkin vielä ennen sitä.

    Tykkää

  3. Oot maailman fiksuin, Elina! ❤ Upeita ajatuksia ja niin meidän jokaisen elämää jollain tasolla koskettavia varmasti. Maskin riisuminen on ollut niin helpottava juttu itsellenikin! 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s