ajatuksia · erityisherkkyys · itsetutkiskelu · ystävät

Hiljaa hipsi en enää.

Mä haluan kertoa teille määrättyjen jo ylitettyjen asioiden jättämästä epävarmuudesta ihmisessä kuvaamalla varpailla hiljaa hipsimistä.

Sinä aamuna hipsin hiljaa varpaillani. Portaiden kolmas askelma narahti allani. Seisoin enää isoimpien varpaiden varassa. Narahdus kaikui useiden sekuntienkin jälkeen vielä korvissani, sai pelkäämään seuraavaa ja viidettä. Sillä juuri siitä varpailla hipsimisessähän on kyse – hiljaisuudesta ja toisten herättämättä jättämisestä. Kolmannella askelmalla varpaillani epävarmuudesta huojuen pohdin riskinottoa ja sellaisen jättöä. Eteneminen alas oli yhtä epävarmuutta.

IMG_20170218_122951.jpgIMG_20170219_112653.jpg

Hipsiessään sitä on valmistautunut varaamaan ainoastaan varpaille, sillä kaiken muun suhteen varautuneisuus on vahvasti läsnä. Koen, että määrätyssä kohtaa elämääni jäin pysyvästi varpailleni toisten seurassa. Kai yritin siten vältellä parhaani  mukaan ikäviä narahduksia; ihmisten varaan varaaminen olisi tuntunut kai kuin kuudennen askelman räjähdykseltä. Lopulta hipsin jo yksinollessanikin, mikä kertoi epävarmuuden muuttumisesta luonnolliseksi tilaksi. Tiedättekö, miten ihminen sellaisessa tilassa oppii ajattelemaan? Että ihmiset ovat arvaamattomia. Että ystävyys on yhtä pysyvää kuin yhdisteen viiden tunnin puoliintumisaika. Varpailla kulkien sitä oli hyvin helppo yrittää omasta puolesta kompensoida; vähin äänin varaamatta minkään muun kuin varpaiden varaan.

Ihmistä ei kai ole kovinkaan vaikeaa saada kulkemaan päivästä toiseen varpaillaan. Riittänee yksikin tapahtuma, johon usein liittyy uskonmenetys, mutta ainakin toinen ihminen. Varautunut ihminen huitelee varpailla seisoessaan korkeuksissa, jotta välttäisi suoraan silmiin kohdistuvat katseet. Yksinkertaisesti sen vuoksi, että arvaamattomuuden alkaessa tuskallisinta hänestä on muistella aidoilta tuntuneita hetkiä.

IMG-20170219-WA0010.jpgIMG_20170218_072955.jpgIMG_20170218_072119.jpg

Sinä aamuna varpailla hipsiessäni mä saavutin lopulta ulko-oven. Askelmista useampi kuin viisi oli narahdellut. Eteisessä olin edelleen varpaillani varautuneena heränneisiin.

Saanks mie tulla mukaan?

Arvaatteko jo, mitä tapahtui aamulla seitsemältä keskellä Syrjäsalmen metsää. Hoksasin, että ystävät taitavat olla heitä, jotka narahduksiin herätessään tahtovat mukaan lenkkikaveriksi. Toivon teidän ymmärtävän tämän näin: ystävät kestävät koko jalkapohjalle varaamisen, vaikka se synnyttäisi suurempaakin hämminkiä. Lopun lauantaista ja vielä sunnuntainkin askelsin varmasti, laskeuduin alas varpailtani. Sillä ystävieni keskellä ei ollut syytä hipsiä. Uskon jokaisen heistä kestävän suuremmankin porrasaskelman narahduksen.

4 thoughts on “Hiljaa hipsi en enää.

  1. Olipas jälleen hyvä teksti ja niin ihanalla tavalla kirjoitettu. Ja nuo kuvat teidän viikonlopusta on aivan ihania. Niin täynnä iloa, onnea ja rakkautta 🙂 Olet varmasti onnellinen kun olet saanut tuollaisia ystäviä ympärillesi! Itsellänikin toki on paljon ihania ystäviä (ja tietenkin sinä yksi niistä) mutta tuollainen ystäväporukan viikonloppu olisi huikea. Teillä oli varmasti mukavaa 🙂 Ja aivan ihana toi sun pinkkikirjava takki! Oonkin tainnut aikasemmkinkin sitä ihastella.

    Tykkää

    1. Hihi, mäkin tykkään tosi paljon noista kuvista. Ne on niin täynnä aitoa onnellisuutta! 🙂 Oon tosiaan todella kiitollinen mun ystävistä, myös siis susta. Kiitos taas kivasta kommentista, Mia! :*

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s