Kaksikin
sekuntia
miljoonastakin
vielä arvokkaampia.

Sekuntikin
hetkestä murheettomasta
täyttää takataskutkin.

Ei tarvitsekaan huolta kantaa,
oman elämän miljonäärinäkin
voit itseäsi silloin pitää.

Siten lottovoitto on osunut kohdalleni jo useamman kerran. Muistan monet kerrat, kuinka olen hiljaa mielessäni huokaissut uh, ei olekaan mitään murehdittavaa. Kesken päivää tai keskellä kauppaa, vieläkin useammin aamun alkumetreillä. Maailman onnekkaimmalta – miljonääriltä tai lottovoittajalta – tuntuu silloin, kun saa herätä helpotukselta tuntuvaan murheettomuuteen. Elämä tuskin sisältää yhtään arvokkaampaa ajatusta.  Ainakaan sellaista, joka täyttäisi yhden sekunnin sisällölläkin kaiken takataskuista jättimäisiin säkkeihin.

Pienenä tyttönä lottopotin voittaminen oli huomattavasti helpompaa. Sen yleensä sai, kun vain kysyi äiti, onks jotain huolestuttavaa. Myöhemmin aikuisena asetelma vähän kuin muuttui, kun potti piti saamisen sijaan tajuta itse lunastaa. Toisinaan minulla on tapana elää murheesta toiseen ja unohtaa laittaa edes koko kuponkia vetämään. Sellaisina hetkinä ehkä kaipaisin, että joku vielä ruksisi numerot puolestani, vaikka äiti tietysti kehottaa aina välillä vilkaisemaan arvottuja lottopalloja.

Kai jokainen murheettomuuden pääpotti saa pelkäämään jo valmiiksi seuraavaa arvontaa. Tuuriahan – ja toisaalta hetkellistä – sellainen murheettomuus kai on. Kyllähän sitä tulee paljon kyseltyä itseltä, miksi voiton tuomasta ei nauttisi niin kauan kuin siitä riittää. Onhan murheettomiin aamuihin saanut herätä jo tähän asti ruhtinaallisin määrin.