Mua on aina rakastettu todella paljon. Tuntenut ja tiennyt mä olen sen koko matkan pienestä isoksi –  ja silloinkin, kun viisivuotiaana heitin muovipussin selkään ja ehdin kulkea uhoamaani pakomatkaa hiekkatielle asti. Mä koen, että mut on kasvatettu siten lämpimäksi; mun ei ole tarvinnut koskaan hautoa tunteitani ja ehkä osin sen vuoksi tunteiden näyttäminen on mulle luonnollista. Perheen kesken mä olen saanut olla aina ehdoitta sellainen kuin mä olen. Vasta jälkeenpäin mä olen ymmärtänyt kaiken sen arvon. Ei ole itsestäänselvää, että välittäminen on niin vahvasti läsnä.

Rakastamalla lämpimäksi kasvattaminen on muovannut mua ja mun ajatusmaailmaakin varmasti paljon. Ainakin tahtoisin ajatella siten, ettei luonteeni empaattisuus tai tunneherkkyys ole ainoita selittäviä tekijöitä. Siis sille, että mun on vaikea ymmärtää esimerkiksi syyttä hyytävää suhtautumista. Rakastamalla sytytetty peruslämpö sisälläni on taannut sen, ettei vaikkapa kadehdinta heijastu suoraan itseeni tyytymättömyytenä ja siten ikävänä käytöksenä toista kohtaan. Kateus on mun mielestä inhimillistä ja tunne muiden joukossa – kyllä mä annan sillekin omassa päässäni tilaa. Pahantahtoinen suhtautuminen on kuitenkin pakostakin tullut tutuksi lukuisia ihmisiä kohdatessani. Sellaiseen käytökseen törmätessäni mä usein ihmettelen, mahtaako toisella olla kuinka kylmä sellaisen ajatusmaailman sisällä. Kaikkein varovaisimmillani mä olen oppinut olemaan ailahtelevien ihmisten lähettyvillä; mä en tiedä, kuinka vakaa peruslämpö toisen sisällä voi olla, jos päivittäinkin suhtautuminen muihin ihmisiin seilaa hyytävästä huoneenlämpöön.

Lämpimäksi kasvattaminen on vaikuttanut myös mun ajatusmaailmaan. Mä en osannut edes kuvitella ennen aikuisuutta, että mitään arvokkaampaa kuin perheen yhteisiä peli-iltoja on olemassa. Vaikka en olekaan kasvanut täydellisen eheässä perheessä, en siis millään tavoin lintukodossa, rakkaus on ollut siltikin vahvasti läsnä. Niin vahvasti, etten mä näin kaksikymmentäneljävuotiaanakaan suostu uskomaan, että suuri talo, hieno auto tai paksu rahapussi olisi arvoltaan läheskään yhtä suuri kuin tunnelma pelilaudan äärellä. Toisin sanoen tunne oman elämän ydinihmisten keskellä. Lisäksi lämpimäksi kasvattaminen on vaikuttanut mussa kai siihenkin, että mä en ole kokenut tarvetta minkään muotoisille kulisseille, vaan aitous on viehättänyt mua aina eniten. Aidot tunteet, aidot ihmiset.

Musta tuntuu, että peruslämpö sisälläni on tehnyt sen, ettei mun ole koskaan tarvinnut ajatustyötä tekemällä sisäistää onnen luonnetta. Mulle on ollut aina itsestäänselvää, että monet asiat elämässä tuovat iloa, kuten kivat vaatteet ja pehmeä sohva, mutta onnellisuus syntyy kuitenkin loppujen lopuksi elämän sisältämästä rakkaudesta.

Mun äiti on ollut varmasti merkittävimmin kasvattamassa musta rakkaudellaan lämmintä ihmistä. En tiedä, tietääkö hän edes itsekään sitä. Näin äitienpäivän alla siitä on kuitenkin kiva kertoa.