Jos mä kovasti huijaisin,
ehkä rauhassa hetken istuisin.

Juksaisin
tekeväni paljonkin.

Vaikka onkivapa kädesssä
vain odottaisin.

Itseni kiertoreittiä rauhaan
siten ohjaisin.

Apua. Kolme päivää ja yksi ilta aikaa rentoutua. Lisäksi ladata akkuja, rauhoittua, puhdistaa mieli ja käydä läpi rästiin jääneet ajatukset. Kuinka ajankäyttö hyödynnetään tehokkaimmin, oli kai ensimmäinen ajatukseni torstai-iltapäivänä kotiin ajellessani. Tarkoitus oli juhannuksena rentoutua reippaasti hölläämällä, vaikka ajan rajallisuuden toistelu olikin ohjaamassa täysin päinvastaiseen suuntaan; olin kai aikeissa lähteä suorittamaan vapaapäiviäni.

Kuluneina vuosina olen tajunnut itsestäni muutamia asioita liittyen siihen, kuinka itseni kanssa täytyy toimia. Suorin tie on aika usein lähes mahdoton, kiertotie taas ehdottoman realistisin. Olen suhteellisen vikkelä liikkeissäni, mutta se, joka tarkertuu jo ohimenneeseen, on mieleni. Esimerkiksi kiire, nopea elämäntahti ja asioiden tehokas hoitaminen seuraavat helposti mukana sellaisiinkin päiviin, jolloin niiden kuuluisi jäädä taka-alalle – tahdista toiseen hyppääminen todellakin haastaa minua.

Siten toisinaan minun on huijattava itseäni. Pienesti vain. Vähän kuin onkivapaa pitelemällä. Olen tekevinäni paljonkin, kovasti onkimassa, vaikka istunkin vain hiljaa, tuijotan kohoa ja odotan.

Kai tällaisissa asioissa on sama, kuinka lopputulokseen päätyy. Että suoraa reittiä vai kiertotietä. Kunhan vain saavuttaa päämäärään. Tämän viikonlopun tapauksessa rauhallisemman tahdin.