Jokainen meistä on ihmisten ympäröimä. Jokainen meistä on ihmisten ympärillä.

Se ihmistenpaljous on kuin vesimassa; ajelehdit mukana joka tapauksessa. Heittäydyit sitten vietäväksi tai pyristelit vastavirtaan, lopulta kai päätösvalta on voimakkaammalla. Toisena päivänä heittelehdit tyrskyissä, paiskaudut kertaalleen ehkä kivikolle. Ken tietää, seuraavana päivänä saatat kulkea aallonharjalla. Vesi- tai ihmismassa, yhtä arvaamatonta sen liikehdintä. Se pystyy puristamaan kasaan, tukahduttamaan viimeisenkin pihahduksen. Tai se voi yhtä hyvin kannatella pinnalla, suorastaan kelluttaa sua. Kai kannattaa vain pysyä pyörteiden mukana,  vastavirtaan pyrkimällä tyyni poukama on aina vain kauempana. Olethan vesimassaan nähden aina heikommassa asemassa.

Sillä et yksin voi pulikoida onnen lammessa.

Siksi. En halua olla ympäröitynä kenellä tahansa, en olla ympäröimässä ketä tahansa, sen enempää kuin ympäröidä lopulta itseäni pelastusrenkaalla. Koska viime aikoina olen huomannut, ettei matkaaminen aallonharjalla ole mahdotonta – se riippu vain ihmisistä ympärillä. Millaista on ajelehtia hellässä virrassa, sellaista on olla oikeanlaisten ihmisten keskellä. Vaikka jalat eivät yltäisi maahan, et koskaan kuin käväise uppeluksissa.

Ja lopulta kaikki on hyvin. Kun tajuat, ettet tee hyvää oloa yksin.