Piipahdin peikolla,
päästin kaikenmoisia luokseni.
Vaelsin unohdettujen metsässä
etsimässä peilikuvaani.
Nielin kaikenlaista,
omena oli niistä vähäisin.
Mikään ei myrkyttänyt riittämiin,
pakenin onnellisia loppuja edelleen.

Kävin kaikkialla.
Kunnes päätin uskoa satuun
sateenkaaren päästä.

Ökyrikas sydän minulla nykyisin,
olenhan aarteen äiti.

Siis olipa kerran oma satuni.