Arvelen, että flunssan yksi tarkoitus on katkaista pitkä hösötysputki.
Ensiksin. On tehtävä ero stressin ja hösötyksen välillä. Hösötys ei nimittäin millään tapaa ole stressaamista. Se on pikemminkin stressin sisar, toinen siskoksista, se kiltimpi ja lauhkeampi. Stressi on voimavarojen ja vaatimusten ristiriita ihmisen sisällä, kuluttava ja hyvinvointia laskeva. Hösötystä taas kuvaillaan osuvimmin ehkä esittämällä kysymys onks sulla muurahaisia pöksyissä? Se on tiettyyn pisteeseen asti voimavara, vauhdikkaan – usein mielekkäänkin – elämänvaiheen tulosta ja useissa tapauksissa innostuksen aikaansaamaa. Pitkittyneenä hösötys kuitenkin saattaa saada stressinkaltaisia piirteitä; kuka tahansa väsyy ennen pitkää tukka putkella juoksemiseen. Mielekkyys ei tee ikiliikkujaksi. Ja itse asiassa. Ei ikiliikkuja edes kykenisi niin moninaiseen touhuamiseen kuin hösöttäjä.
Toiseksi. Hösötystä on vaikea hallita. Stressinhallintakeinot ovat kaikille tuttuja; tiedosta tilanteesi ja tee asioille jotain – tai ehkä paremminkin ole tekemättä ja sen sijaan rauhoitu. Hösötys on hankala ilmiö sen vuoksi, ettei sitä tunnista kuin vasta jälkikäteen. Huh, olipas menoa, kun tarkemmin ajattelee. Kuin näkymätön viitta harteilla; sen jollain tapaa tuntee, vaikka sitä ei millään tapaa tiedostakaan. Se tuntuu ei-miltään aina siihen saakka kunnes joku tai jokin nappaa käsivarresta kiinni ja pakottaa pysähtymään. Nyt olisi niin kuin pakko hetkeksi ottaa seis. Puolikin sekuntia saattaa riittää lopettamisen alullepanemiseen. Siitä se lähtee, kuten dominopalikat konsanaan. Hösötykseen sekoittuu vahvasti ilo ja innostus, minkä vuoksi sitä on selitetty myös malttamattomuudella; ei millään malttaisi innostukselta rauhoittua edes päivien välissä.
Toisaalta. Hösötys on nykyisin yleinen aikuisten ongelma ja huomattavasti harvinaisempi lasten keskuudessa. Jos hösötys on innostuksesta johtuvaa, on se yhtä lailla myös velvollisuuksien aiheuttamaa. Stressi alkaa usein sanoilla apua, olisi sitä, tätä ja tota. Hösötys taas naurahduksella haha, olisi niitä, näitä ja noita.
Hösöttäjän sämpylät
~ Silleen sopivasti jauhoja.
~ Yhtä sopivasti nesteeksi maitoa, piimää tai vettä.
~ Suutuntumaa pähkinöistä, siemenistä tai leseistä.
En kai mä muuta sitten laittanut?
Ai joo. Hunajaa hiukan, jos haluaa.
Kuinka se ilmenee tavallisessa arjessa? Kyllä minä myönnän, että harvoin, varsinkaan hösötysputkessa, maltan katsoa kokonaista jaksoa telkkarista alusta loppuun ilman, että touhuan välissä jotakin. Nykyisin kirjoja lukiessani muutaman rivin mittaisen tylsän pätkän sattuessa eteen saatan hypätä huolettomasti seuraavalle sivulle. Lehtiä selatessani helposti vain silmäilen, en syvenny. Valmistan lounaan mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti silloinkin, kun en ole kuolla nälkään. Hitaasti ja hartaudella haudutettu pata kuulostaa lähinnä kirosanalta. Valmistautuessani lähtemään jonnekin viimeiset puoli tuntia käytän epämääräiseen pyörimiseen. On lähes mahdotonta yrittää istuutua aloilleen. Hösötys kerää listaa päähän monista tehtävistä asioista, sellaisistakin, joita olisi velvollisuuden sijaan kiva tehdä. Samaan aikaan se luo kuitenkin myös saamattomuutta – moni asia kun edellyttäisi alas istumista ja suunnittelua. Joko ymmärsit, miksi muurahaisia pöksyissä kuvaa hösötystä parhaiten?
Tilannehan usein laukeaa vasta, kun törmää täysillä päin stop-merkkiä. Harvoin, jos koskaan, hösötystä tajuaa itse lopettaa. Sen vuoksi luulenkin, että flunssan sivutehtävä on hösötysputken poikkaisu. Pakkopysähtyminen. Eilen konkreettisesti tuntui pakkopysähdykseltä, kun istuin keittiön lattialla ja tuijotin uunissa kohoavia sämpylöitä. Kun ei nuhaisena voinut oikein muutakaan touhuta. Ihan pienenä minulla oli tapana useinkin istua uunin edessä ja katsella pellillä paistuvia pullia. Nykyisin samankaltainen paikoilleen rauhoittuminen tuntuu välillä aivan hirvittävän hankalalta. Ihan liian yksinkertaiselta puuhalta.
Olen viikonloppuna sämpylöiden tuijottelun lisäksi lukenut kirjoista ihan jokaisen sanan. Malttanut jopa syventyä tavaamaan englanninkielistä kemian kirjaa. Olen vain maannut ja tuijotellut kattoa, välillä vähän joitain turhia telkkariohjelmia. Siten ole tajunnut kuluneen puolivuotisen olleen huh, miten vauhdikasta menoa. Kaipa voisin aloittaa hösötyksen vasta ensi vuoden puolella ja yrittää joulun alla useamminkin kököttää risti-istunnassa keskellä keittiötä.
Elina Heidi Rinkeli 
Voi vitsi miten tää taas osu ja uppos! Musta tuntuu, että läheisten mielestä mua parhaiten kuvaa sana hösötys. Ehkä myös omasta mielestäni.
Ja vaikka se onkin toki suurimmaksi osaksi myönteinen piirre, että jaksaa touhuta ja mennä, niin se on pitkän päälle välillä raskasta. Hassua, miten taas olet huomannut ihan samat asiat; tv:tä ei malta ikinä katsoa ilman, että tekee jotain samaan aikaan, lehtiin ei millään oikeasti jaksa syväntyä, ei malta ikinä pysähtyä ja ulos lähtemistä edeltää tosiaan pitkä ympäriinsä pyöriminen ja tietynlaiset velvollisuudet (esim. haalarimerkkien ompeleminen, hiusponnareiden ostaminen…) vain venyvät ja venyvät. Iltaisin on vaikea rauhoittua, kun toivoisi vain, että olisi jo aamu ja pääsisi hösöttämään. Saatan yrittää rauhoittua ennen nukkumaan menoa lukemalla romaania ja huomata, että samalla kun teknisesti ottaen luen tekstiä, käyn läpi jo huomisia menoja ja haaveilen aamulenkistä.
No eipä yllättävää, että tämä johtaa mullakin aina säännöllisesti flunssaan. Mä oon just tänä viikonloppuna joutunut vaan olemaan sängynpohjalla flunssan kourissa. Tuntuu, että vasta kipeenä sitä on ”kuin muut ihmiset”, kun osaa (tai siis joutuu) ottamaan rauhassa. Tällöin sitä ymmärtääkin toisinaan, että on ehkä vähän raskas ihminen hoppuilun ja kärsimättömyyden vuoksi.
Oon oppinut pikku hiljaa hyväksymään sen, että kroppaa ottaa tällä tavalla satunnaisesti takas sen, mitä oon hösöttäessäni sitä kultutanut. Muutama viikko hösötystä ja sitten muutama päivä lepäilyä. Miten oisi tasaisempi elämä? 😀 Kelpaisi, mutta on mulle ainakin vielä saavuttamattomissa.
Oon yrittänyt viime aikoina huomata pahimmat hösötyspiikit ja rauhoittua. Mutta se on niin vaikeaa! En mä tarvii mitään pataruokia! Äkkiä eilinen jauheliha mikroon ja samalla pitää ehtiä pilkkomaan vihannekset. Äkkiä äkkiä että ehtii kertaamaan vielä muistiinpanot ennen kuin näkee kaveria.
Onneksi tämmöinen hösötys tapahtuu kuitenkin hymy suussa ja tyytyväisenä eikä mitenkään pakosta suorittamalla (tuttua tosin sekin, mutta ainakin nyt oon ollut siitä pitkiin kuivilla!). Levottomina alkuöinä ja näinä flunssaviikonloppuina kuitenkin vähän harmittaa – miten sitä oppisi rauhoittumaan?
Kiitos taas sulle Elina tästä flunssaisen sunnuntaiaamun piristyksestä 😀 Yritetään ensi viikolla hösöttää kehon jaksamiskyvyn rajoissa.
TykkääTykkää
Hehe, voi meitä hösö-Elinoita. :'D
Niin totta myös kaikki tuo, mitä kirjoitit (ihanan pitkässä kommentissasi!). Itse asiassa mietin myös juuri viikonloppuna, että nyt kipeenäkö mä olen vasta ”kuin muut ihmiset” – hyvin sanottu! 😀 Tasaisempi elämä olisi ehkä juu kannattavampi vaihtoehto. Toisaalta taas en ole kyllä millään osa-alueella kovin tasainen ihminen, joten en tiedä, olisiko sellaisen elämän tavoittelu sitten vähän turhaa, ajan tuhlausta, heh.
Ja tosiaan, hösötys on nimenomaan vahvasti positiivissävytteinen ja hauska asia! Vaikka suorittaminenkin on aikas tuttua sekin.
Hei, kiitos itsellesi! Tämä Elina täällä potee myös sitkeää flunssaa ja tällaiset pitkät kommentit ja mahtavat ajatukset ilahduttavat ihan hirveästi. 🙂
Terveempää viikonalkua!
TykkääTykkää