itsetutkiskelu · oma elämä · Oman elämän inventaario · yhteistyö

Pohdintaa pensselinvedoin?

Pohdiskelu on kuin urheilusuoritus; alkaminen on hirvittävän hankalaa, koko touhu pirun rankkaa, mutta tunne jälkeenpäin on jotain ihanaa – ennen kaikkea palkitsevaa. Keveys. Vapaus. Ne valtaavat niin mielen kuin kehonkin. Mutta voi itsensä vapauttaa kai muullakin tavoin kuin vain hikoilemalla tai hiljaa päässä pohtimalla; minä teen sitä nytkin koko ajan. Kirjoitan. Joululahjoja maalaillessani mietin sen mahdollisuutta itseilmaisukeinona – pystyisinkö pohtimaan maalaamalla? Sitä voisi olla jännittävä kokeilla. Entä piirtäminen? Saisinko kanavoitua ajatukseni viivojen avulla järjestykseen? Toisille keino jäsentää omia ajatuksia saattaa olla laulaminen. He ehkä laulavat itsestään ulos mieltä painavat möykyt. Tai miten sitten suoranainen karjuminen (yksin metsässä) mahtaa toimia? Oloa se saattaa ainakin keventää, mutta epäilen pohdinnan jäävän vähemmälle. Puhuminen, toiset haluavat puhua – paljon, ja paljon mieluummin kuin vain yksin funtsata asioita tai rustata niitä paperille. Osa haluaa myös vastauksia tai vastausvaihtoehtoja. Tai edes jonkinlaista vuorovaikutusta ja peilaamista. Joillekin taas riittää pelkkä korva. Että joku tosissaan kuuntelee.

Osaa itsestäni ilmaisen salilla; sitä ronskia ja ei-niin-tyttömäistä puolta. Liikunta on myös merkittävä tekijä hyvinvoinnissani. Sen huomasin taas taannoisen kolmen viikon sairastelun aikana. 
Olen miettinyt lähipäivinä pohdiskelun ja itseilmaisun eri muotoja, sillä Oman elämän inventaario alkoi maanantaina. Minulle luontaista on kirjoittaminen. Sen lisäksi, että tykkään pohtia ihan vain yksin omassa päässäni asioita. Olen huono puhumaan ajatuksiani ääneen, sillä pelkään joutuvani väärinymmärretyksi. Että toinen ei käsitä ajatustani tai ideaani siten kuin itse sen olen tarkoittanut.

Olen pohtinut, miten vastaisin pensselinvedoin kysymykseen millaisia tunteita nykyinen fyysisen hyvinvointini tila minussa herättää. Olisiko se vain sotkua vai suoria, selkeitä viivoja? Millainen olisi vastaus  kysymykseen millainen suhde minulla on kehooni lyijykynällä tehtynä, jos kirjaimia ei saisi lainkaan käyttää? 

Arvelen, että hivenen aaltomaista ja yhtenevää, joka toivottavasti sisältäisi satunnaisia teräviä piikkejä – ylöspäin.

Mutta ei oteta tätä kuitenkaan niin vakavasti. Siis pohdiskelua ja no, elämää yleensäkin.
Uskon, että vaihtoehtoinen pohdiskelutapa saattaisi olla siitäkin syystä hyvä, etten oikeastaan innostu viivojen arvioimisesta. Sen sijaan huomaamattanikin arvostelen kaikkea kirjoittamaani ja hyvin helposti olen tyytymätön tuotoksiini. Ja jos tarkoituksena on pohtia omaa elämää ja rustata muistiin tärkeitä asioita vain itseäni varten, ei kielen vivahteikkuudella ja oivaltavuudella kai ole juurikaan väliä. Liiallinen itsekriittisyys on toisinaan minulle suuri ongelma. 
Odotan hyvin levollisin, mutta innostunein, mielin seuraavaa kuutta viikkoa Oman elämän inventaarion parissa. Kaikkein paras alustus ja neuvo – joka tuntui kuin vapautukselta –  oli nimittäin älä lähde suorittamaan, vaan tee haastetta itseäsi kuunnellen. Itsehän olin jo ehtinyt stressata sitä, miten ehdin ja jaksan opiskelun ja muun elämän ohessa syventyä kuudeksi viikoksi haasteen pariin. Tuon neuvon aion pitää matkassa – varmasti pitkään. Haaste on senkaltainen, ettei se tarjoa juurikaan mitään pakotuksen tai väkinäisyyden alaisena. Sen enempää kuin oikeastaan koko elämäkään, näin tarkemmin ajateltuna.

Oman elämän inventaario -hyvinvointihaasteeseen ehtii vielä ilmoittautua 11.1 asti.

2 vastausta artikkeliin “Pohdintaa pensselinvedoin?

  1. Vaikuttaa kyllä erittäin hyvälle se haaste! Itse en oo vielä hirveesti ehtinyt kirjoitella mietteitäni ylös, mutta kaikki kysymykset oon kyllä lukenut. Oli hyvä, että löysin haasteen blogisi kautta 🙂 Voidaan jutella haasteen ajatuksista ja tuntemuksistakin yhessä kun seuraavan kerran nähää. Ja hyvä oli tämäkin kirjoitus taas. Edelleen käyn joka kerta kaikki kirjotukset lukemassa 🙂 Terkuin Mia

    Tykkää

  2. Tosi kiva, kun lähdit mukaan! Jutskataan tosiaan seuraavalla kerralla. 🙂
    Hihi, oot hassu, mun uskollinen lukija. :'D ❤

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s