aamiainen · aamu · ajatuksia · oma elämä · pienet hetket

Jooko herää.

Elämässäni on eräs osa-alue, jonka jakaminen toisen – välillä epäilen, että kenenkään – kanssa on varsin hankalaa. Eikä syy ole siinä, ettenkö haluaisi. Kuulkaas kaikki aamuntorkut, päinvastoin. Silloin tällöin ja sopivissa määrin kyllä olisin valmis: jos jaettu ilo on kaksinkertainen, niin tämä taianomaisuus jaettuna olisi varmasti tuhatkertainen. Luokseni ei vain – vielä – ole sattunut yökylään ystävää, jonka kanssa (toisten mielestä) moinen hulluus onnistuisi. 
Nimittäin aikaiset aamut ja niiden höyryävät kahvikupit. 
Itse asiassa kaikki alkoi jo pienenä tyttönä. Oli oikeasti harvassa sellaiset lauantaiaamut, kun sain suostuteltua äidin ylös sängystä aikaisille juustotoasteille. Ja silloin kun onnistuin, ei aamun hetki yhtäkkiä tuntunutkaan siltä kuin kuuluisi. Siis siltä, että sinä aikaisena ajankohtana koko maailma tuntuu avautuvan ja esittelevän toinen toistaan upeampia mahdollisuuksia. Siltä, että toivo, ilo ja onni suorastaan loistavat kylläkin vielä vähän rähmäisistä silmistä. Siltä, että omaa elämää kannattelee hellästi sormenpäillä – oma elämä tuntuu olevan konkreettisesti omissa käsissä. Jaksoin silti aina yrittää, sillä halusin kai niin palavasti jakaa tuon aamujen uskomattoman tunteen jonkun kanssa.
Voi kyhjötys. Kova penkki ja kyttyrä selkä. Silmät kuta kuinkin kiinni. Vain ajatus käden liikauttamisesta aamupalaa kohti. Seitsemänkymmentäviisiprosenttisesti vielä unten mailla. Vaivoin kangettu hymy. Lyhyt ynähdys. Joskus ihan murahdus. Pikku kiukku. Voi eivätkö nämä aamut olekin suorastaan taianomaisia -kysymys vain ärsyttäisi.
Sellaista se oli, on aina ollut ja on aika lailla nykyäänkin. Sellaista se vähän oli eilenkin, kun ennalta sovitusti valmistin itselleni ja Santulle bravuuriani aamiaiseksi – joskus seitsemän jälkeen. On karvas ja jo aikoja sitten nielty pettymys, että lähipiirini koostuu edelleen lähes pelkästään aamuntorkuista, joille uni kello yhdeksään asti on kuin pala taivasta. Aikaisten aamujen ainutlaatuisuutta on hyvin hankala esitellä, jos niissä piilevää mahdollisuutta ei toinen ensin itse käsitä.
Joten olen tyytynyt fiilistelemään näitäkin syksyisiä aamuja kaksin kahvikupin kanssa. 

Huomenna herään Lontoossa. Mietin jo nyt kovasti, mahtaako englantilainen aamu tuntua jollain tapaa erilaiselta.

One thought on “Jooko herää.

  1. Heh, mulla on sama homma: nautin aikaisista aamuista, ja voisin joko fiilistellä toisen kanssa tai vaikka höpötellä iloisesti jo heti aamutuimaan! Kaikki ei vain ehkä ole niin pirteitä heti herättyään, kuin minä… 😀

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s