Heräsin tänään.
Heräsin kaiken lisäksi omasta sängystä.
Heräsin ikiomasta kodista.
Söin aamupalaa.
Söin siis supersöpöstä kiposta.
Söin puuron päällä luumukeittoa.
Saan jakaa elämääni.
Saan jakaa ajatuksiani sanojen avulla.
Saan jakaa arkeni perheeni kanssa.
Opiskelen yliopistossa.
Opiskelen äärimmäisellä mielenkiinnolla.
Opiskelen hyvällä alalla.
Osaan olla hassu.
Osaan jälleen nauraa (todella kovaa).
Osaan ajatella hyvin ja hyvää.
Minulla on mahdollisuus lähteä maanantaina ulkomaille.
Minulla on ollut mahdollisuus kokea jo tähän mennessä kaikenlaista.
Minulla on mahdollisuus halutessani pinkaista ovesta ulos juoksemaan.
Rakastan paljon.
Rakastan molemminpuolista tunnetta.
Rakastan rivakkuutta, rosoisuutta ja rehtiyttä.
Olen ylpeä välillä Elinasta.
Olen ylpeä aina äidistä.
Olen todella ylpeä tähtitieteilijästä ja nuoresta poliisista.
Olen tyytyväinen silmiini.
Olen tyytyväinen joskus kirjoituksiini.
Olen tyytyväinen sisukkuuteeni.
Aihetta kiitollisuuteen.
”Onnellinen elämä ei tule useinkaan ilmaiseksi. Minä kärsin – ja menetin – aika paljon nähdäkseni tämän päivän.”
Istuin eilen valkoinen tenttipaperi nenän edessä ja koitin luonnostella sarkomeerin rakennetta tehtävään numero kaksi. En ihan muistanut niitä tarvittavia mittoja, mutta siitä huolimatta minä yllätin itseni: en nimittäin tuntenut itseäni tyhmäksi. Oikeastaan – ihan puskista – aika fiksuksi. En minä vieläkään tiedä, mistä tuo tunne tuli. Yleensä kun jo epäonnistumisen kynnyksellä itsetuntoni vajoaa maan rakoon – voin sanoa, että kohtuullisen pitkäksi aikaa.
En ole tähän aamuun mennessä keksinyt muuta selitystä tuolle tunteelle kuin hyvä olo. Elämässäni kaikki on tällä hetkellä melkein liian hyvin. Liian hyvin siinä mielessä, että tuntuu hirvittävän onnekkaalta: terveyttä, normaalin elämän kattavaa toimeentuloa, rakkautta, onnellisuutta, hyviä asioita – rutkasti! Minä olen hiukan taikauskoinen, joskus ainakin. Sen vuoksi jopa pelkään kirjoittaa kaikki on nyt tosi hyvin. Ei masentavaa, ainoastaan pelottavaa, muistaa sanonta kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Tosin. Ei se paha odottamalla tule, mutta tämänhetkinen hyvä kyllä odottamalla himmentyy.
Onnellisuuteen on tosi vaikea luottaa.
Elina Heidi Rinkeli 
Olipas jälleen loistava kirjoitus! 🙂 Ja sä jos kuka oot onnes ansainnu! Voikun itsekin osaisi ajatella asioista aina niin positiivisesti kuin sä. Varsinkin kun kamppailee elämässä monien ongelmien kanssa tällä hetkellä. Terveisin Mia
TykkääTykkää
Voi Mia. ❤ Onneksi sitä taitoa voi opetella ja voin sanoa, että en mäkään aina pysty ajattelemaan positiivisesti, todellakaan! Mutta kun on vaikeaa, niin sellaisen sisukkuuden ja uhmakkuuden löytäminen itsestä auttaa: hitsit, että täältä noustaan vielä hymyssä suin. 🙂
TykkääTykkää