Vähän liikaa pippuria hölähtänyt aikoinaan. Yllättävän chilinen. Miedohko, josta löytyy kuitenkin heti muutaman lusikallisen jälkeen potkua. Lämmin, kylmä, tulikuuma yhtä aikaa. Jotenkin hiukan epätasaisesti lämpeävä. Yllätyksellinen. Täynnä isojakin sattumia. Monivivahteinen. Jälkimaultaan lempeä. Jos nimittäin maistaisit.
”Olenko mä vaikea ihminen?”
Toisinaan koen tarvetta nähdä itseni ulkopuolisen silmin. Subjektiivisesti, mutta ei omasta vaan toisen näkökulmasta. Ei tarve tähtää kai mihinkään muuhun kuin tietynlaisten ristiriitaisuuksien löytämiseen: tiedän tähän mennessä jo aika hyvin, millainen minä olen, mutta tiedän myös ihmisten tulkitsevan asioita – tai toisia – omista lähtökohdistaan. Lisäksi. Vaikka olisi kuinka aito, ihmisessä on siltikin erilaisia puolia, jotka tulevat esiin erilaisissa tilanteissa. Ehkä se on osin niin sanottua käyttäytymistä – harvoin sitä kylässä nostaa jalkoja pöydälle – mutta toisaalta myös tiedostamatonta valintaa siitä, millaisia puolia haluaa itsestä paljastaa tai jättää näyttämättä.
Luonnollisesti, mieleni tekisi lisätä. Epärehellisyydestä ja -aitoudesta sellainen on kaukana.
Minä en ole missään nimessä tasainen ihminen, vaikka kaipaankin tasaisuutta elämääni. Minä olen äärimmäisen tunteellinen ihminen, enkä tarpeenkaan tullen kykene aina piilottamaan sitä. Minä olen hitsin innokas, mutta samalla kuitenkin todella pelokas.
Sen vuoksi aika usein ajattelenkin, mahdanko olla kuinka raskas toiselle.
”Taidat olla vaikea lähinnä itsellesi.”
Hei ding. Se sellainen hetki, kun tekisi mieli taittaa sivun yläkulma, tehdä korvamerkintä ja yliviivata viiteen kertaan yksi lause. Siltä se tuntui saadessani vastauksen toiselta kysymykseeni.
Erityisen haastava hauva – edelleen – ja siksi rakkain yhä vain.
Olen oppinut viime vuosina itsestäni paljon. Esimerkiksi sellaisia asioita, että millaisten ihmisten kanssa tulen erityisen hyvin toimeen, mitkä tilanteet toisten seurassa saavat minut jännittymään, kuinka suhtaudun erilaisissa tilanteissa toisiin ja miten pystyn näyttämään itsestäni puolia muille. Pohdinnoissani korostuu usein minäni suhde ympäristöön, toisiin ihmisiin.
Harvemmin kuitenkaan punnitsen – saati kyseenalaistan – omaa käyttäytymistäni itseäni kohtaan. Se kun tuntuu jollain tapaa tarpeettoman itsekkäältä ja minäkeskeiseltä.
Saamani vastauksen myötä ymmärsin jotakin uutta siitä, kuinka kohtelen itseäni. En ole kovin hellä, edes kovinkaan kohtelias. Paremminkin ankara! Liian suorasanainen ja -sukainen kaikella tapaa. Päivänvaloa kestämättömän periksiantamaton. Oikeasti aika hankala heppu itselleni. Jos saisin päättää, niin en ehkä kestäisi.
Mutta en mä siltikään haluaisi erota itsestäni. Välillä voisin tosin ehkä pitää lomaa.
Elina Heidi Rinkeli 