Käsikynkkää. Ainakin se kuulostaa hienolta. Tosin ei kovinkaan realistiselta. Riidatta, siis sanaharkatta, tuskin kukaan on itsensä kanssa koko elämää läpi käynyt. Vai kuinka? Ainutlaatuinen, muttei läheskään aina ideaali. Siten voisi kuvailla kai ihan jokaista. Minä ainakin itseäni. Itsensä etsiminen on välillä myös muutosta kaipaavien puolien löytämistä ja toisaalta osin – osan niistä ainakin – sallimista. Siltikin, ei kai ole synti haluta muuttaa itsessä jotakin, jos halu ei synny ja muutos tapahdu vihan kautta.

Mitäkö minä olen tahtonut.

Oppia tykkäämään oliiveista ja isoista ihmismassoista, sillä siten helpottaisin huomattavasti elämääni. Olla puolitutuille puheliaampi ja ihmisten kanssa yleensäkin välittömämpi, sillä pidän itsekin sellaisista henkilöistä. Osata heilutella haarukka lounastaessa makeesti kuin jenkkisarjoissa, sillä se antaa niin mutkattoman kuvan persoonasta. Olla vähemmän äkkipikainen käsityksiä muodostaessani, sillä katuminen hiljaa omassa päässä on kaksi kertaa kamalampaa kuin ääneen toisten kuullen. Olla hurjapää vedessä ja Lintsin laitteissa, sillä oikeasti sellainen kuvastaa hyvin sisäistä maailmaani. Oppia juomaan säännöllisesti enemmän vettä eikä vain kausittain, sillä välillä unohdukset tekevät minusta kuivan tyypin. Itse asiassa oppia myös olemaan käärimättä persoonaani ujouteen, sillä sellainenkin antaa minusta helposti kuivan vaikutelman. Osata leipoa liivatteen korvikkeilla täydellisen juustokakun kiilteineen, sillä harmillisen usein olen epäonnistunut juuri kriittisessä kohdassa eli hyytymisessä. Lisäksi osata hyödyntää elämässä potentiaaliani, sillä aika usein tunnen, että se jää syystä ja seuraavalla kerralla taas toisesta käyttämättä. 

Millaisena luulet ihmisten näkevän sinut? Kuinka usein muutostarve on vain omassa mielessä?

Kunpa oman minän ulosantia pystyisi tarkastamaan pikaisella esikatselulla. Toiminnolla voisi tsekata, onko oma tyytymättömyys huomionarvoista myös toisten silmissä. Mielenkiinnosta vain. Vähintäänkin kerran viikossa tyytymättömyys on omissa silmissäni oikeasti ainoastaan epävarmuutta. Toisin sanoen harhaa, johon ei kannattaisi tuhlata tunteja.

Käsikynkkää. No, kyllä nykyisin aika tiiviisti kuljetaan. Ylpeänä sanon, että silloinkin, kun oma minä pikkaisen kiukuttaa.