ajatuksia · itsetutkiskelu · lifestyle · oma hyvinvointi · onnellisuus · selviytymisvinkit · syvällistä

Vapaus yllä leijuu.

Vastaan kyllä, vaikka arvelen vain. Minä siis arvelen, että jonkinlaisissa mielen auttamista varten varatuissa istunnoissa ehkä annetaan ulkopuolisen toimesta itse istujalle erilaisia lupia; saa itkeä, saa nauraa, saa olla hiljaa. Mutuiluahan se vain on, kun arvelen, että esitettävien kysymysten asettelu pääpiirteittäin on suhteellisen riisuttua ja pelkistettyä, ainoastaan itse asian sisältävää; mitä tunnet tai haluatko sinä oikeasti.

Minä nimittäin olen alkanut pitämään itselleni omatoimisia terapiaistuntoja. Ne ovat aika lailla yllä kuvatun kaltaisia. Olen todennut, kuinka mahtavalta – ennen kaikkea toimivalta –  tuntuu istua alas ja kertoa yksinkertaisella lauseella esimerkiksi, että sinulla on lupa, Rinkeli. Mihin ikinä vain. Eikä oikeasti ole minkäänmoista hullunkurista psykologin leikkimistä se, kun puhun itselleni kuin taaperoikäiselle ja kysyn kolmella sanalla, että mikä sinua vaivaa. Sellaiseen on meinaa häkellyttävän helppoa vastata.

blogi610

Sillä toisinaan vuoropuhelu itseni kanssa tuppaa jäämään ainoastaan ongelmasta syntyvien tunnerikkaiden ajatusten sinkoiluksi. Holtittomasta heitosta ei välttämättä ole kovin helppo ottaa koppia – ainakaan sellainen ei vakuuta. Itselle puhuminen tunteiden ja erinäisten tuntemusten läpi on toki antoisaa, mutta ei juurikaan selkeyttävää.

Sen vuoksi olen opetellut olemaan itselleni ulkopuolinen sisällä. Monesti tiedän asioiden objektiivisen laidan, mutta itselle sen kertominen ei luonnistu. Ongelma on ehkä siinä, etten ole tajunnut, että minun on neuvottava itseäni samaan tapaan kuin vaikkapa ystäviäni. Autettava puhumalla mahdollisimman järkeviä.

Eikä minun tarvitse oikeasti paikoillani istua tai ääneen höpöttää terapoidessani itseäni. Luvan saaminen saattaa tapahtua vaikka kesken lenkin ja näkyä ulospäin vain lähes huomaamattomana nyökkäyksenä. Oleellista on kai vain pitää ajatus yksinkertaisena ja ottaa vastaan se kuin ulkopuoliselta. Napata lupa taskuun.

blogi611

Tällä viikolla olen antanut itselleni luvan olla häpeämättä kirjoittamista ymmärtämällä, että lahjakkuus ei ole minkäänlainen oikeutus eikä lahjattomuus rajaava tekijä. Olen ratsastanut pesusieni kainalossa vinoine istuntoineni ja antanut itselleni luvan olla armollinen vioilleni.  Olen viettänyt päiviä putkeen meikkipussiin koskematta ja antanut itselleni luvan katsoa siltikin ihmisiä silmiin.  Itse asiassa olen antanut itselleni luvan heittäytyä pinnistelemättä helpon elämän tunteeseen.

Eikä hetkeen ylläni ole leijaillut yhtä vapautunutta oloa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s