ajatuksia · erityisherkkyys · itsetutkiskelu · itsevarmuus · lifestyle · syvällistä

Elämään sopiva erityisherkkä?

Olen minä jonkin verran lukenut erityisherkkyydestä. Osaan kertoa muutamia tosiasioita siitä; erityisherkkyys on synnynnäinen, hermostollinen ominaisuus ja erityisherkän hermosto käsittelee aistien välittämää tietoa tavallista laajemmin ja syvällisemmin, mutta se ei siltikään ole lääkärin toimesta diagnosoitava ominaisuus eikä missään nimessä virhe tai sairaus. On tuntunut ihmeelliseltä lukea niin sanotusti virallisesta julkaisusta, kuinka erityisherkän kokemusmaailmaa on hankala sellaisen ymmärtää, joka ei itse ole erityisherkkä. Henkilökohtaisesti olen kokenut sen ehkä kaikkein helpottavimmaksi sanomaksi tätänykyä jo aika vilkkaasti käyvässä keskustelussa liittyen HSP:n käsitteeseen.

Jo pienenä tyttönä muistan miettineeni kuumeisesti keinoja, kuinka kykenen kertomaan uskottavasti, ettei tunne kai ole minulle vain tunne enkä välttämättä koe maailmaa kuten iso osa. Vaikka en koskaan ole tahtonut tehdä itsestäni sinänsä numeroa, etenkin nuorempana kiljuin monesti hiljaa mielessäni ”kukaan ei ymmärrä minua”. Ääntä olisin halunnut rohjeta käyttää.

Olen selaillut kaikkia kolmea aiheesta kertovaa kirjaani, mutta tuntenut sen itse asiassa aika raskaaksi. Erityisherkät, siinä missä kaikki muutkin, ovat kaikki yksilöitä ja ainutlaatuisia kokemusmaailmoineen ja mielen mutkineen. Kuitenkin kun sivu sivulta tunnistanee yhä enemmän kirjan kuvailemia puolia – syitä, valmiiksi pureskeltuja päätelmiäkin – itsestä, tahti alkaa aika nopeasti ahdistamaan. Sen vuoksi olen oikeastaan hankkinut tietoa vain sen verran, että ymmärrän lähtökohtani; tieto siitä, että on kaiketi täysin normaali, on kai ollut minulle merkittävin ydinsanoma. Lisäksi se, että ymmärrän nyt myös toisia samankaltaisia muutoinkin kuin sanattomana tunteiden kautta, on tuntunut hyvältä. Pystyn puhumaan, sillä minulla on nyt sanoja käytössäni.

blogi609

 ”Oman peilikuvan löytämiseenhän tämä etsiminen perustuu.”

Kun minä olen vähän sellainen ihminen, jonka täytyy tutkia, etsiä ja löytää itse. Muuten en osaa välttämättä pitää totena varsinkaan sellaisia asioita, jotka esittävät jotakin minusta itsestäni. Vaikka olen monessakin suhteessa hivenen epävarma ja vajavainen itseluottamukseni kanssa, niin varmuus itsetuntemuksestani on kuitenkin äärimmäisen vakaalla pohjalla. Sen vuoksi luultavasi olen väistämättä ja välittömästi varpaillani, kun toinen yrittää kertoa jotakin siitä, millainen oikesti olen. Lisäksi itse tutkimalla ja etsimällä varmistan, ettei tahti oivallusten synnyssä ole liian tiukka.

Myönnän, että aika usein pohdin, kauhistelenkin, olenko tällaisena heikoilla aikuisten maailmassa. Jolllain tapaa huonommissa lähtöasetelmissa. Olen miettinyt sitäkin, ruokinko virheellisesti jatkuvalla itsetutkiskelulla liian herkkää puoltani. Että onko oikeasti mahdollista, että tulevaisuudessa minun on (pakon edessä) kyettävä kovettamaan kuortani – sisältä asti tuskin pystyn missään tilanteessa muuttumaan. Tarvitseeko menestyjän, onnistujan tai kovan tekijän, esimerkiksi työelämässä, olla välttämättä kova jätkä?

Tosin, väitän, että mä kyllä olen aika.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s