ajatuksia · itsetutkiskelu · oma elämä · onnellisuus · pienet hetket

Tunne: elossa.

Mä haluan tuntea olevani elossa.

Sellaisten vuosien jälkeen, kun tunsi menettäneensä itsestään oikeastaan aika kaiken, mulle on ollut yhä tärkeämpää tuntea, että todella olen elossa. En mä ole alkanut hyppimään benjihyppyjä tai hakemaan sen suurempia jännityksen aiheita elämääni. Niiden sijaan mä olen alkanut ymmärtämään pysäyttämällä – välillä lähes väkisin – itseni ohimenevien hetkien sisältöä; viima poskilla lumipyryssä tai  aamuauringon säteiden kimaltelu lumihangella. Hetkiin sisältyy paljon muutakin kuin paikasta toiseen siirtymistä tai sovittujen asioiden suorittamista – aina lisäksi jotakin kuluvan hetken pääotsikon alle mahtuvaa. Ja kaikki se pienellä sivun alareunaan printattu. Niistä juuri koostuu tunne siitä, että todella on elossa.

En mä osaa harmitella pakkasesta tunnottomia sormia tai miinus kahtakymmentä astetta. Koska mä toisaalta tiedän, ettei sen alareunaan pikkuruisella rustatun lukeminen ole aina itsestäänselvyys. Sillä sanat voivat olla sillä hetkellä silmille liian pieniä erottaa, pahimmillaan kokonaiset virkkeetkään eivät merkitse yhtään mitään. En ota itsestäänselvyytenä sitä, että tunnen olevani elossa.

blogi672.jpg

Mä en kiirehdi lumipyrystä lämpimään sisälle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s