Muistilista lähinnä itseäni varten näin aamun pienen kandimittelön jälkimainingeissa. Ehkä joku toinenkin opiskelija on kokenut joskus samanmoista?

1. Hyväksy hermoromahdukset. Jo nyt olen hoksannut kandin kirjoittamisen vaativan lukuisten Pepsi Max -kulautusten ja kahvikupposten lisäksi säännöllisesti myös hermoromahduksia. Siis seuraavanlaisia: sitä luulee menettäneensä jo järkensä, kun ainoa vaihtoehto tuntuu olevan tietokoneen hukuttaminen vessanpönttöön tai kun oven kolahdus, ovikellon soiminen tai suoraan korvaan huutaminen eivät aikaansaa minkäänlaista reaktiota. Usein hermoromahdukset ovat seitsemän tunnin istumisen jälkeen parin virkkeen aikaansaannoksen synnyttämiä. Mutta hei. Minun kirjoitusprosessiini ne vain nähtävästi kuuluvat; seuraavana aamuna sanat ja rakenteet ovat usein kuin ihmeen kaupalla selkeytyneet päässäni.

2. Hylkää sen sijaan itsekriittisyys. Jos en olisi tehnyt jo kandiurakan alkumetreillä itseni kanssa sopimusta siitä, että yritän parhaani mukaan jättää taka-alalle turhan itsekriittisyyden, olisin varmasti edelleen miettimässä täristen ensimmäisen harjoitusesseen kappalejakoa. Itsekriittisyyden hylkääminen on oikeastaan ollut pitkälti epätäydellisyyden hyväksymistä; en millään tavoin tai mitenkään päin voi osata tuottaa täysin virheetöntä tieteellistä tekstiä – en tutkimustiedon tai  kirjoitusasunkaan puolesta. Sen tosiasian nieleminen on ehkä ollut ikävin kurkkuun juuttuva möhkäle.

3. Anna rauha prosessille. Nyt-nyt-nyt. Sellainen olisi tahtini oikeastaan aikalailla kaiken kanssa, jos saisin itse heilutella orkesterin edessä puikkoa. Mutta olen tajunnut, että kandiprosessin on annettava elää välillä myös ihan vain itsekseen; joskus se tarkoittaa muutaman päivän kestävää transglutaminaatitonta ajatuksenjuoksua. Ehkä sitä kutsutaan jonkinlaiseksi kypsyttelyksi. Lisäksi kandia kirjoittaessani erityisen haastavaksi olen kokenut rauhan ylläpitämisen. Myönnän, että minulla on nimittäin tapana kerätä kierroksia miljoonista aukiolevista selaimen välilehdistä ja tekstin vielä selvittämättömistä aukkokohdista.

Peukku tämän hetken suvantovaiheelle.

4. Älä häpeile väheksymisen tunteita. Häpeillä ei pitäisi edes itse tuotettua tekstiä, mutta koska tiedän, etten sellaisesta ehdi päästä irti tämän kandin aikana, olen kovasti yrittänyt opetella olemaan häpemättä sitä, että tuppaan väheksymään omia aikaansaannoksiani. Sellainen satun olemaan ja tällä hetkellä sen on oltava itselleni ihan okei, sillä en luultavasti tule lähettämään yhtäkään versiota ohjaajalleni ilman nolostunutta oloa.

5. Jätä pois henkilökohtaisuus. Osaan kyllä ottaa neuvoja ja korjausehdotuksia vastaan. Ongelma kai onkin se, että koska ajattelen niiden kehittävän ensisijaisesti minua, ei kandityötäni, näen helposti myös virheet virheinä itsessäni, en työssäni. Hyvin helposti luiskahdan ajatukseen, että huono virke tai väärä tieto kertoo jotakin minusta ihmisenä – kuin kandi olisi heijastus minusta itsestäni. Herkkyyteni käsittely kandin kirjoittamisen suhteen on vaatinut itseltäni paljon ylimääräistä aikaa.

6. Anna tulla. Itkun, turhautumisen, kyllästymisen, inspiraation, jopa ylpeyden. Mielestäni viidettätoista sivua saa tuulettaa ja toisaalta täysin väärin rustattua kappaletta hiukan itkeä. Sillä ei mikään kuitenkaan ole elämää vakavampaa.